TAMPERELAISTEN PAVELUT AHTALLA 17.5.2015
Valtion leikatessa valtionosuuksiaan kuntien taloudellinen liikkumatila käy ahtaaksi.
Tampereen taloussuunnittelujohtaja puhui kaupungin talous- ja strategiaseminaarissa jo päätetyn parin veroäyriprosentin leikkauksista nyt ja tulevina vuosina. Se merkitsee n. 60 miljoonan euron menetystä Tampereelle. Ja luvassa on uuden hallitusohjelman myötä lisää.
Oikeistossa on herännyt henkilöstön irtisanomisliike. Käydään huutokauppaa siitä, kuka uskaltaa lyödä kovemman luvun pöytään. Tampereen puolesta Schafeitelin Yrjö on ollut kärkinakittajia. Tuosta vaan 1500 ihmistä ulos kaupungin palveluksesta, ei tunnu missään.
Yrjö unohtaa yhden tärkeän asian. Hän ei kerro, miltä sektorilta ja mistä palveluista leikataan. Poliitikon jos minkä, tulisi kertoa, lopetettaanko liikunta tai kulttuuri, opetus, terveydenhoito, suurin osa kunnan palveluista on lakisääteisiä kansalaisten subjektiivisia oikeuksia.
Sitten se hallinto! Se on maksimissaan 4 prosenttia kunnan menoista. Vaikka koko työn johtaminen lopetettaisiin, sillä ei kunnan taloutta oikaistaisi. Tämä ei tarkoita sitä, ettei hallintoa tulisi kriittisesti arvioida.
Jos kaupungin palveluksessa on poliitikkojen mielestä liikaa ihmisiä, lähdetään liikkeelle palveluista. Mistä kohtaa palveluverkkoa supistetaan? Ovatko ne terveysasemat, päivähoitopaikat, koulut, siisteys, turvallisuus, tiet puhdas vesi, likainen vesi, Tampereen Filharmonia tai joku muu.
Tietty,voitaneen tietysti laskea investointitasoa. Investointien tasosta täytyisi vallita yksimielisyys. Turhaketunnelin jälkeen mielestäni kannattaisi vetää henkeä!
Johtopäätösvaltio valtion taloudellisesta tilasta on inhorealistinen. Joudumme palaamaan elintasossamme kymmenen vuotta taaksepäin. Jos SDP olisi ollut hallituksessa, taloudellisen taakan jako olisi oikeudenmukaisempaa ja reilumpaa.
Seuraavaksi ovat kuntavaalit vuonna -17. Työ vaalituloksen petraamiseksi eduskuntavaaleista on suuri. Meillä ovat suuret haasteet. Pirkanmaalle muuttavalle yli100.000 ihmiselle on tuotettava puhdasta vettä, asunnot ja vaikkapa jätteiden kuljetus. Heille pitää luoda inhimilliset olosuhteet asua ja tämä kaikki vaatii rahaa.
Kun seuraavaksi joku kirjoittaa yleisönosastossa, että kaupungin työntekijöitä on vähennettävä tuhannella, jätä hänet omaan arvoonsa. Kuntapalvelut ovat tarpeellisia ja inhimillisen elämän takaajia, varsinkin kun asukasmäärä kasvaa. Asiakaspalvelijoiden määrä ei lisäänny. Kuntapalvelujen tuottavuus nousee koko ajan. Kaikkea voidaan ostaa tietysti yksityisiltä palvelutuottajilta. Nyt on mielestäni riittävästi esimerkkejä kehitysvammahuollosta ja vanhustenhuollosta, ettei näitä palveluntuottajia ehditä valvoa riittävästi. On tapahtunut liikaa vahinkoja! Kriittisistä kuntapalveluista merkittävä osa on tuotettava kunnan omana työtä.