28.5.2015
Suomen hallitukset ovat kunnioittaneet kolmikantaperiaatetta. Sehän merkitsee sitä, että työelämään liittyvät suuret periaatteelliset linjaukset ovat tehneet työnantajat (EK), työntekijäjärjestöt ja hallitus yhdessä. Sipilän hallitus löi nyt pöytään sellaiset rätingit, että joko ay-liike sopii tai sopii ja itkee. Tästä kaikesta näkyy Sipilän noviisimainen ajattelu. Ei ay-liikkeen logiikka ja käsitys neuvottelemisesta kulje tällä tavalla. Eivät ammattiliitot mene polvilleen uhkauksia latelemalla, päinvastoin.
Ammattiyhdistysliike ei tietenkään voi hyväksyä ns. ehdollisia leikkauksia, jotka ilman yhteiskuntasopimusta pantaisiin toimeen. Ne on kohdennettu kansan kaikesta heikompiosaisiin. Uhkauksena on leikata mm. lapsilisiä, opintotukia, poistaa aikuiskoulutustuki, lopettaa vuorotteluvapaa, nostaa alkoholi-, tupakka- ja makeisveroa entisestään ja poistaa asuntolainojen korkovähennys kokonaan.
Hallitus siis kiristää ja uhkailee. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ay-liikkeen on lastattava vaaán toiseen päähän niin iso kuorma, että punnukset ovat tasan. Ja sitten aletaan neuvotella. Kolmikannassa on perinteisesti sovittu kokonaisuuksista. Ei ole tästä maailmasta, että palkansaajilta vaaditaan tavalla tai toisella palkkojen alentamista. Mielestäni voimassa olleen keskitetyn ratkaisun parin kympin palkankorotukset ovat olleet yliömaltillisia. Reaaliansiot ovat alentuneet.
Uskallan ennustaa, että tästä hallituksen politiikasta ei hyvä seuraa. Olen aivan varma, että ay-liike tuntee oman vastuunsa Suomen taloudesta niin kuin tehtiin Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Se edellyttää myös sitä, että työnantajat tulevat kirkon raittia puoleen väliin vastaan. Silloin syntyy neuvottelutulos. Liittojen vaatima työntekijän muutosturvan parantaminen irtisanomistilanteissa on hankalassa taloudellisessa tilanteessa sangen kohtuullinen vaatimus. Juha Sipilän ensimmäinen yritys neuvotella yhteiskuntasopimus oli teatteria. Pyrkimys oli ajaa nykyisellä hallitusohjelmalla ammattiyhdistysliike nurkkaan ja romuttaa kolmikanta.
Valitettavasti hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton juoni ei tule onnistumaan.
Ennustan, että ammattiyhdistysliike lyö lavaan sellaiset kortit, että veret seisahtuvat Sipilälläkin. Perussuomalaisten kentältä kuuluu jo napinaa ja se tulee kiihtymään kapinaksi. Soini lupasi rokottaa suurituloisia, mutta nyt he eivät juuri talkoisiin osallistu. Eivät kapitalistit perussuomalaisia äänestäneet valtaan, vaan tavallinen kansa, joka nyt maksaa viulut. Syystäkin he ovat pettyneet Soinin lupauksiin ja tavallisen kansan vallankumouksen vesittymiseen.
Lopuksi totean, että poissuljettu vaihtoehto ei ole vuoden 1956 ja 90-luvun alkuvuosien tapahtumien uusiutuminen, yleislakko löytyy edelleen työmiehen pakkilaatikosta.
Esa Kanerva
Suomen hallitukset ovat kunnioittaneet kolmikantaperiaatetta. Sehän merkitsee sitä, että työelämään liittyvät suuret periaatteelliset linjaukset ovat tehneet työnantajat (EK), työntekijäjärjestöt ja hallitus yhdessä. Sipilän hallitus löi nyt pöytään sellaiset rätingit, että joko ay-liike sopii tai sopii ja itkee. Tästä kaikesta näkyy Sipilän noviisimainen ajattelu. Ei ay-liikkeen logiikka ja käsitys neuvottelemisesta kulje tällä tavalla. Eivät ammattiliitot mene polvilleen uhkauksia latelemalla, päinvastoin.
Ammattiyhdistysliike ei tietenkään voi hyväksyä ns. ehdollisia leikkauksia, jotka ilman yhteiskuntasopimusta pantaisiin toimeen. Ne on kohdennettu kansan kaikesta heikompiosaisiin. Uhkauksena on leikata mm. lapsilisiä, opintotukia, poistaa aikuiskoulutustuki, lopettaa vuorotteluvapaa, nostaa alkoholi-, tupakka- ja makeisveroa entisestään ja poistaa asuntolainojen korkovähennys kokonaan.
Hallitus siis kiristää ja uhkailee. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ay-liikkeen on lastattava vaaán toiseen päähän niin iso kuorma, että punnukset ovat tasan. Ja sitten aletaan neuvotella. Kolmikannassa on perinteisesti sovittu kokonaisuuksista. Ei ole tästä maailmasta, että palkansaajilta vaaditaan tavalla tai toisella palkkojen alentamista. Mielestäni voimassa olleen keskitetyn ratkaisun parin kympin palkankorotukset ovat olleet yliömaltillisia. Reaaliansiot ovat alentuneet.
Uskallan ennustaa, että tästä hallituksen politiikasta ei hyvä seuraa. Olen aivan varma, että ay-liike tuntee oman vastuunsa Suomen taloudesta niin kuin tehtiin Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana. Se edellyttää myös sitä, että työnantajat tulevat kirkon raittia puoleen väliin vastaan. Silloin syntyy neuvottelutulos. Liittojen vaatima työntekijän muutosturvan parantaminen irtisanomistilanteissa on hankalassa taloudellisessa tilanteessa sangen kohtuullinen vaatimus. Juha Sipilän ensimmäinen yritys neuvotella yhteiskuntasopimus oli teatteria. Pyrkimys oli ajaa nykyisellä hallitusohjelmalla ammattiyhdistysliike nurkkaan ja romuttaa kolmikanta.
Valitettavasti hallituksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton juoni ei tule onnistumaan.
Ennustan, että ammattiyhdistysliike lyö lavaan sellaiset kortit, että veret seisahtuvat Sipilälläkin. Perussuomalaisten kentältä kuuluu jo napinaa ja se tulee kiihtymään kapinaksi. Soini lupasi rokottaa suurituloisia, mutta nyt he eivät juuri talkoisiin osallistu. Eivät kapitalistit perussuomalaisia äänestäneet valtaan, vaan tavallinen kansa, joka nyt maksaa viulut. Syystäkin he ovat pettyneet Soinin lupauksiin ja tavallisen kansan vallankumouksen vesittymiseen.
Lopuksi totean, että poissuljettu vaihtoehto ei ole vuoden 1956 ja 90-luvun alkuvuosien tapahtumien uusiutuminen, yleislakko löytyy edelleen työmiehen pakkilaatikosta.
Esa Kanerva
