21.5.2015
ENTISENÄ PÄÄTTÄJÄNÄ PALVELUTALOSSA
Käyn usein katsomassa omaistani yksityisessä palvelutalossa. Kaupunki ostaa tältä kolmannen sektorin yritykseltä vanhusten palveluasumista. Viimeksi vieraillessani omaiseni luona, minulle pälkähti pääovella mieleeni kansankoulun lukukirjassa ollut tarina pojasta, joka veisteli kotinsa edustalla puukappaletta. Isä kysyi, mitä siitä työstä syntyy? Poika vastasi, että hän veistää siitä samanlaista puukaukaloa teille kuin mistä vaarin pitää nykyisin syödä.
Mistähän tuo juttu juolahti mieleeni? Olen monesti omaiseni kanssa kahvitellessa joutunut kuuntelemaan entisen valtakunnantason päättäjän kovaäänistä jutustelua muille asukkaille. Tai pikemminkin valitusta kaikesta. Milloin hoitaja se ja se teki sitä ja tätä. Taas oli lääkkeet jaettu väärin. Suihkutus oli tänään niin ja niin monta minuuttia myöhässä. Mikään ei ole hyvin, ajattelee pyörätuolissa istuva entinen hallintoihminen ääneen. Hän jatkaa valitusvirttään: ”Tein valituksen johdolle. Ellei se auta, kirjoitan valtuutettu sille ja tälle.”
Väistämättä tulee miettineeksi, että osasikohan hän miehuusvuosinaan pitkäaikaisena päättäjänä, reservin kapteenina ja mitaleilla palkittuna ihmisenä ajatella tätä tämänhetkistä siunattua päivää toispuoleisesti halvaantuneena ja pyörätuolissa istuvana vanhuksena. Montako lakialoitetta tai puheenvuoroa hän piti eduskunnassa vanhusten elinolojen puolesta? Omaa vanhuutta kun ei yleensä ajatella silloin kun olisi mahdollista aidosti vaikuttaa. Aina ei olisi tarvittu edes rahaa, sillä hänen kaltainen tunnettu ihminen voi omalla esimerkillään parantaa yleistä asenneilmapiiriä ja ymmärrystä vanhuksien hyvästä hoidosta.
Tampereella ollaan nyt tekemässä suurta rakennemuutosta vanhusten hoivaan. Laitoksissa hoidetaan mahdollisimman vähän iäkkäitämme, suurin osa asuu niin pitkään kotona kuin sinne tuotettavien palveluiden avulla on mahdollista ja osa viettää elämänsä ehtoota palveluasunnoissa.
Nykyisen päättäjäsukupolven ja etenkin demareiden tulee muistaa, että ilman kaupungin rahaa eivät ne palvelut kävele vanhusten ovesta sisään. Joskus hoito saattaa olla jopa kalliimpaa kotona tehtynä kuin laitoksessa. Taloudellisesti ankeana aikana ovat riskit ja vaarat olemassa, että laitoshoidon alasajosta säästyneet eurot suunnataan jonnekin muualle kuin vanhusten hoitoon. Esimerkkejä riittää niin päihdehuollosta kuin mielenterveyspalveluista.
Nyt meidän pitäisi päätöksenteossa vallassa olevana sukupolvena muistaa se, että miten me kaupungissamme kohtelemme vanhuksiamme nyt, samalla mitalla ja asenteilla tulevat ikäluokat huolehtivat meistä.
Esa Kanerva
ENTISENÄ PÄÄTTÄJÄNÄ PALVELUTALOSSA
Käyn usein katsomassa omaistani yksityisessä palvelutalossa. Kaupunki ostaa tältä kolmannen sektorin yritykseltä vanhusten palveluasumista. Viimeksi vieraillessani omaiseni luona, minulle pälkähti pääovella mieleeni kansankoulun lukukirjassa ollut tarina pojasta, joka veisteli kotinsa edustalla puukappaletta. Isä kysyi, mitä siitä työstä syntyy? Poika vastasi, että hän veistää siitä samanlaista puukaukaloa teille kuin mistä vaarin pitää nykyisin syödä.
Mistähän tuo juttu juolahti mieleeni? Olen monesti omaiseni kanssa kahvitellessa joutunut kuuntelemaan entisen valtakunnantason päättäjän kovaäänistä jutustelua muille asukkaille. Tai pikemminkin valitusta kaikesta. Milloin hoitaja se ja se teki sitä ja tätä. Taas oli lääkkeet jaettu väärin. Suihkutus oli tänään niin ja niin monta minuuttia myöhässä. Mikään ei ole hyvin, ajattelee pyörätuolissa istuva entinen hallintoihminen ääneen. Hän jatkaa valitusvirttään: ”Tein valituksen johdolle. Ellei se auta, kirjoitan valtuutettu sille ja tälle.”
Väistämättä tulee miettineeksi, että osasikohan hän miehuusvuosinaan pitkäaikaisena päättäjänä, reservin kapteenina ja mitaleilla palkittuna ihmisenä ajatella tätä tämänhetkistä siunattua päivää toispuoleisesti halvaantuneena ja pyörätuolissa istuvana vanhuksena. Montako lakialoitetta tai puheenvuoroa hän piti eduskunnassa vanhusten elinolojen puolesta? Omaa vanhuutta kun ei yleensä ajatella silloin kun olisi mahdollista aidosti vaikuttaa. Aina ei olisi tarvittu edes rahaa, sillä hänen kaltainen tunnettu ihminen voi omalla esimerkillään parantaa yleistä asenneilmapiiriä ja ymmärrystä vanhuksien hyvästä hoidosta.
Tampereella ollaan nyt tekemässä suurta rakennemuutosta vanhusten hoivaan. Laitoksissa hoidetaan mahdollisimman vähän iäkkäitämme, suurin osa asuu niin pitkään kotona kuin sinne tuotettavien palveluiden avulla on mahdollista ja osa viettää elämänsä ehtoota palveluasunnoissa.
Nykyisen päättäjäsukupolven ja etenkin demareiden tulee muistaa, että ilman kaupungin rahaa eivät ne palvelut kävele vanhusten ovesta sisään. Joskus hoito saattaa olla jopa kalliimpaa kotona tehtynä kuin laitoksessa. Taloudellisesti ankeana aikana ovat riskit ja vaarat olemassa, että laitoshoidon alasajosta säästyneet eurot suunnataan jonnekin muualle kuin vanhusten hoitoon. Esimerkkejä riittää niin päihdehuollosta kuin mielenterveyspalveluista.
Nyt meidän pitäisi päätöksenteossa vallassa olevana sukupolvena muistaa se, että miten me kaupungissamme kohtelemme vanhuksiamme nyt, samalla mitalla ja asenteilla tulevat ikäluokat huolehtivat meistä.
Esa Kanerva
