15.9.2015
Tampereelta lähtee perjantaina kohti Helsinkiä kaksi bussilastillista tehyläisiä sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, kätilöitä, lastenhoitajia, hammashoitajia ja muita erikoisalojen hoitajia. He ovat turhautuneita hallituksen leikkauksiin ja komenteluun. Vaikka töitä on piisannut, niin palkka on ollut pieni, ainakin tehtävien vaativuuteen ja koulutukseen nähden. Tampereen kaupunki maksaa sairaanhoitajalle pikkaisen yli 2300 euron peruspalkkaa kuukaudessa. Lähihoitaja joutuu tyytymään vajaan kahdentuhannen euron korvaukseen. Haittatyökorvaukset eli ns. epänormaalina työaikana tehty työ, ovat olleet merkittävä lisä korvaamaan peruspalkan pienuutta. Nyt niitäkin siis ollaan pienentämässä. Menetys on keskimäärin yhden kuukauden peruspalkkaa vastaava määrä euroja vuodessa.
Terveydenhoitoalalla ensimmäisen sairaspäivän palkattomuus on ongelma. Synnytys, -syöpä, - sädehoito- ja lastenosastoilla työntekijä voi olla vielä työkykyinen, mutta hän voi olla lievästi flunssainen. Silloin ei ole työpaikalle menemistä. Onko oikein, että tämä potilasturvallisuuteen liittyvä riski infektion saamisesta ja ansionmenetyksestä kaadetaan työntekijän harteille. Kyllä maailmassa pitäisi olla joku kohtuus kerjätessäkin.
Tyytymättömyys näihin ratkaisuihin ei näytä olevan päättäjissäkään täydellisen puoluesidonnaista ja soraäänetöntä. Tehyn entinen puheenjohtaja Jaana Laitinen - Pesola (kok) ja nykyinen kansanedustaja arvostelee jyrkästi Demarin haastattelussa porvarihallituksen kovia toimia. Laitinen - Pesolan mukaan ei ole koskaan hyvä, että tällaiset ratkaisut tehdään tavalla, jossa joku osapuoli kokee olevansa polvillaan.
Poliisien niskaan kaatuvat paitsi haittatyölisien leikkaaminen, niin myös pahasti ylityökorvausten puolittaminen. Poliisin työssä on usein tilanteita, josta ei voi poistua kesken työajan loputtua. Tällöin syntyy paljon ylityötä. Aiheesta poliisit ovat tyrmistyneitä. Oikeastaan nopeimmat ja jyrkimmät kannanotot olemme saaneet kuulla Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajalta Yrjö Suhoselta.
Samanlaisia ongelmia on ns. kovan teollisuuden prosessiteollisuudessa, paperissa ja metallissa. Työssä tehdään keskeytymätöntä 5-vuorotyötä. Samoin kuljetus, - kauppa, - liikennetyöntekijöille lisät ovat keskeinen palkkatekijä.
Julkisuus on ollut hyvin kiinnostunut perjantain mielenilmaisusta. Tehyläiset eivät siis ole lakossa, vaan osoittavat mieltään omalla vapaa-ajallaan. Terveydenhuoltoalalla on huolehdittava potilasturvallisuudesta ja toiminnan keskeyttäminen on oltava suunnitelmallista. Aamulehti on ilmoittanut tulevansa tekemään tehyläisten matkasta Helsinkiin reportaasin ja kysellyt haastateltavia tunnelmien kertojiksi. Pettymyksestään ja tuohtumuksestaan on helppo kertoa.
Perjantain mielenilmaus on niin massiivinen tahdonilmaus, että uskon viestin menevän hallitukselle perille. Käsitykseni mukaan jokainen tehyläinen tietää Suomen talouden ongelmat ja riskit joutua maksumieheksi. Työmarkkinoitten toimivuus edellyttää yhteistoimintaa ja neuvottelua. Ei Sipilälläkään on varaa jäädä Messias- kompleksinsa vangiksi, vaan kyllä nyt on nöyrryttävä sopimaan. Mitään sen kummempaa ei ole vaadittu. Neuvotelemaan niin, että haetaan aitoja ratkaisuja neuvottelupöydässä eikä lyödä valmista paperia nokan eteen.
Riitelevään Suomeen ei saada investointeja eikä yrityksiä. Maan hallitus ei näköjään osaa toimia sopimusyhteiskunnassa. Ammattijärjestöjen pitää näyttää, että me omalta osaltamme toteutamme sopimusyhteiskunnan periaatteita, kun osoitamme mieltä ja teemme vastuullisesti työtämme. Jos hallitus todella haluaa kriisiyttää tilanteen eikä neuvottelutietä tai ratkaisua löydy, tullaan tarvitsemaan myös kovempia toimia. Tehy ja terveydenhuoltoväki ovat valmiita lakkoon, jos tilanne niin vaatii.
Esa Kanerva