10.10.2015
Timo Soinille on tainnut käydä kuin Tarjanne laivan entiselle konemestarille kolmekymmentäluvulla. Hän oli Virroilta palatessa koko lailla pieruissaan ja lähti polkupyörällä kotiin Puutarhakadulla sijaitsevaan hellahuoneeseensa. Tankojuoppous oli tuohon aikaan vakavuudeltaan aivan toisenlainen rikos kuin nykyään. Tavoite oli selvä ja ilme päättäväinen. Mukava oli lasketella alamaata kohti kodin lämpöä ja kaapissa olevaa nestemäistä hätävaraa. Kuinka ollakaan, Kuninkaankadun ja Satakunnan kadun risteyksessä konemestari löytää kaupungin ainoan poliisiauton ja tömäyttää sen kylkeen. Tämä oli jo kertakaikkisen huonoa tuuria!
Timo Soinin tapauksessa ei voi olla huonosta onnesta. Älykkäänä miehenä hän on tietänyt hallitusohjelmaa tehdessään, että kannattajat eivät tykkää tästä. Soini on kuitenkin laskenut, että riski kannattaa ottaa. Riski näyttää realisoituneen ulkoministerillekin yllätyksenä. Monissa velleissä keitetty mies uskoo selviytyvänsä törmäyksestä äänestäjien pettymykseen voittajana ja toisaalta suurena pelurina hän laskee kansan huonoon muistiin, hillotolppa on edessä, taakse ei kannata vilkuilla.
Kyllä kannattaisin tehdä itsearviontia. Mitä muuta kuin sielunelämän puolustusmekanismia on todellisuuden kieltäminen. Varapuheenjohtaja kerää listaa ja sadat allekirjoittavat. Allekirjoituksellaan he kertovat Timo Soinille, että he eivät luota puolueen linjaan. Ylimääräistä kokousta ei järjestetä, sanoo ministeri televisiossa. Tällaista käytöstä ei voi ulkopuolinenkaan ymmärtää. Eihän ongelma häviä mihinkään kieltämällä ongelman olemassaolon. Keitos on nyt niin kuuma, että väitän Timo Soinin joutuvan perääntymään.
Kansanedustajan tärkein motiivi on seuraavan eduskuntakauden turvaaminen ja valituksi tuleminen. Perussuomalaisten kansanedustajilla on nyt hätä. Tällä hetkellä on mukavaa, eduskunnan kuppilassa on maittavaa ruokaa, sauna lämpiää joka päivä ja oluetkin tarjoaa talo. Mutta kun kansalaisilta tulee tuutin täydeltä ”pelkkää sontaa” ja mielessä kaihertaa vuosi kahdeksantoista. Kahdeksantoista on ollut aina Suomen historiassa epäonnen luku. Miten minulle käy? Muutoin olisi elämä mallillaan, mutta tulevaisuus askarruttaa. Pitäisikö lähteä kyseenalaistajien kelkkaan vai olisiko edelleen lojaali Timolle. Tynkkynen kerää listaa ja se varmaan on haistanut tilanteen oikein. Mietin vielä päivän tai kaksi, allekirjoitanko, ehkä Suomen kansa rauhoittuu ja tyytyy kohtaloonsa. Taidanpa kipaista löylyihin, onhan tässä jo tullut töitä tehdyksi ja mietittyä kylliksi Suomen, maailman asioita ja ennen kaikkea omia asioitani. Hyvällä omalla tunnolla ja käsi vapisematta voi kuitata eduskuntapalkkion.
Timo Soinilla on ollut missio. Perustaa puolue, saada sille kannatusta ja ohjata se valtaan. Tilanne voi olla nyt niin, että tämä elämäntehtävä riittää Soinille itselleen. Hän ei ehkä ole tullut kyllin miettineeksi sitä, mitä valtaan nousu merkitsee. Valta on ollut tavoite, mutta siihen ei ole itsekään uskottu. Missä on moraali, jos saa vain omat elämäntavoitteensa toteutetuksi? Voihan ulkoministerin päässä kyteä ajatus, tämä oli tässä, tein mahdottomasta mahdollisen. Vetäydyn Valamoon. Hallituksessa olen päästänyt sen oikea Timon ja aidot mielipiteeni irti. Jos hallitustaival loppuu, so what?
Viime kunnallisvaaleissa läpi päässyt perussuomalainen valtuutettu istua töröttää ihmetellen puolueen nykymeininkiä. Ei ole sanoja, perusteita tai luottamusta kertoa äänestäjille Sipilän teesejä. Vanhukset, kakarat ja työttömät pannaan maksumiehiksi. Itsekin olen työtön ja kohta takuueläkkeellä. Seitsemällä sadalla kuukaudessa ei elämää pistetä hanuriksi. Mitä se Timo oikein meinaa, ennen vaaleja puhuttiin aivan toista. Ja mitä minä tuollekin sähköpostihäirikölle vastaan, syyttää minua kauniisti sanoen sukupuolisiveettömästä teosta kaupungissa yleisen lintulajin kanssa.
Esa Kanerva
