16.10.2015
Ymmärrän hyvin päähän potkittua eläkeläistä, potkut saanutta työtöntä ja vähäisillä tuloilla kitkuttelevaa opiskelijaa. He saattavat tuntea kateutta ja katkeruuttakin julkisen sektorin työntekijää kohtaan. Lehdistön mukaan täyttä työaikaa tekevä ihminen, jolla on vielä työ ja jonkinlainen työsuhdeturva, on lähes roisto. Ahne ihminen, joka ei luopuisi mistään, yhteisen edun nimissä. Tämä joukko paisuttaa kaiken muun lisäksi ylisuurta julkista sektoria, johon on menoleikkaukset ehdottomasti kohdennettava. Näin ajattelee alati lisääntyvä joukko suomalaisia. Syyttävä mielipide uppoaa otolliseen maaperään.
Samalla tapaa ajattelee varmaan nuori, joka hakee ensimmäistä työpaikkaansa tuloksetta. Tai sitten työpaikkansa menettänyt työläinen, joka on olosuhteiden pakosta ryhtynyt siivoamaan yrittäjänä. Leivän muruset ovat pieninä murusina maailmalla ja kaikki perustuu siihen, miten pitkää päivää jaksat tehdä ja kuinka halvalla myyt työpanoksesi. Harminsekaista pahansuopaisuutta saattaa kokea myös 750 euron takuueläkkeellä oleva tai 705 euron peruspäivärahalla elää yrittävä.
Kaikilla pitäisi olla työtä. Työllisyys perustuu pitkälti yksityisen sektorin tarjoamiin työpaikkoihin. Vuonna 2012 julkisyhteisöt tuottivat noin 20 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Jäljelle jäävä noin 80 prosentin potti muodostui yksityisen sektorin tuottamien tavaroiden ja palveluiden arvosta. Kunnille on tullut lisää tehtäviä esimerkiksi koulutuksessa ja terveydenhuollossa, mikä on kasvattanut julkisen sektorin työntekijöiden määrää 1970-luvulta tähän päivään. Viime vuosina luvussa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Työpaikkojen lisäämisessä julkisen sektorin mahdollisuudet ovat huonot. Valtio leikkaa koko ajan kuntien valtionosuuksia ja työttömyyden hoitomenot kasvavat. Työllisyyden kasvun eväät on löydettävä avoimelta sektorilta. Mikä estää yrityksiä investoimasta Suomeen? Täällä on koulutettua työvoimaa, turvallista ja infrakin pelaa. Osin tämä investointilama on strategiaa, jolla tähdätään ay-liikkeen kaatamiseen. Samalla suunnitelmalla pystyttäisiin romuttamaan sopimusten yleissitovuus ja dumppaamaan palkat. Mitä enemmän on yrityksen portin takana työtä vailla olevia, sen vähäisemmät ovat heidän vaatimuksensa palkan ja työajan suhteen.
Suomella on tällä hetkellä vielä hallittavissa oleva määrä velkaa. Hallituksen kannattaisi satsata miljardi joka vuosi julkiseen rakentamiseen velasta huolimatta. Hyviä kohteita löytyy, niistä ei ole koskaan ollut pulaa. Esimerkiksi voisin mainita huoltovarmuuden kehittämisen, infrastruktuurin ja puolustusteollisuuden. Armeijaa on kuitenkin aseistettava ja tulkoot aseet kotimaasta niin suuressa määrin kuin on mahdollista. Julkinen työllistäminen antaisi aikaa sopeutua vientiteollisuuden rakennemuutokseen. Valtion panostaminen työpaikkoihin olisi järkevää. Kännyköitä emme saa takaisin ja paperi menee huonosti kaupaksi. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että vientiteollisuuden alamäki on vihdoin päättynyt ja rakennemuutos tasaantumassa, vaikka investoinnit ovat vielä alhaisella tasolla. Menetettyjen työpaikkojen tilalle ei ole syntynyt riittävästi uusia. Vaikka start-up -yrityksemme ovat saaneet paljon näkyvyyttä, on niitä kuitenkin vähemmän kuin vertailumaissa. Valtio voisi auttaa talouden monipuolistumista panostamalla esimerkiksi digitalisaatioon, opetukseen ja opetusalan vientiin sekä kiertotalouden tuotteistamiseen. Sääntelystä, esimerkiksi verotukseen liittyvästä lainsäädännöstä, johtuvia kasvun esteitä on raivattava, mikäli niitä todennetaan.
Kateus voi toimia myös oikeudenmukaisuutta puolustavana tunnevoimana ja epäkohtien paljastajana. Jos täyttä työaikaa ja viisipäiväistä viikkoa tekevä duunari on kateuden aihe, osoittaa se kiistatta sen, että työn pitäisi olla jokaisen perusoikeus. Hallitus voisi tehdä muutakin kuin huutaa työssä olevia talkoisiin. Edellisvuoden talkoot olivat nimeltään työllisyys- ja kasvusopimus, tänä vuonna kestävyysvaje. Jokainen voi aivan itse päättää, oliko hyvät talkoot ja kannattaako osallistua.
Esa Kanerva
