23.10.2015
Taas se on edessä muutaman päivän päästä. Marraskuu on elettävä ja suomalainen ilmasto koettelee ihmistä julmasti. Toiset meistä vetäytyvät luolaansa ja korkeintaan käyvät nuuhkaisemassa ulkoilmaa. Eräille on syksy kuulemma elämän parasta aikaa. Tasan ei käy inhimillisen kokemisen armolahjat. Minulle marraskuu on neuvostoliittolainen keksintö ja salajuoni.
Tähän ikään mennessä olen elänyt marraskuuta yli neljä vuotta. Sen pimeydessä on jotakin pelottavaa. Synkkyys muistuttaa kuolemasta ja huomaan oman heikkouteni. Tähän kafkamaiseen tunnelmaan ja kokemukseen voisi lisätä vielä ulvovan suden ja seinän nurkkia jyskyttävän sateisen viiman.
Kevät tuo toivoa. Sitä seuraava kesä nousee marraskuussa usein ajatuksissa pintaan. Sisäihmiset siirtyvät pallogrilliensä ääreen paistamaan makkaraa. Syksyllä marjastetaan, ulkoillaan ja sienestetään. Jotkut metsästävätkin. Keskitalvi tuo lumen ja toivon keväästä. Voi pilkkiä ja suksia. Vuodenkierto on hyvä asia. Mutta marraskuun päivät etenevät toivottoman lyhyin tai hitain askelin.
Marraskuussa tuntuu tuntienkin kuluvan hitaasti. Näitä hitaasti eteenpäin matelevia sudentunteja on marraskuussa enemmän kuin muissa kuukausissa. Aikaansa voi kuluttaa kuuntelemalla tunnelmaan sopivaa Sibeliuksen Tuonelan joutsenta tai lukemalla Paavo Rintalan Leningradin Kohtalonsinfoniaa. Vihamielistä ilmastoa vastaan tällainen harrasteisuus tuo helpotusta. Ei tule ympäröivään maailmaan liian suurta kontrastia.
Kristillisen perinteen mukaan ihmisen tulee kärsiä ennen nautintoa. Siinä mielessä marraskuu täyttää tehtävänsä. Pimeyden jälkeen tulee valo ja aurinko. Tosin joulukuun auringonpilkahdukset vain kirvelevät silmiä. Hyvään ilmastoon ei sen sijaan kuulu marraskuu. Se on mitä todennäköisemmin Jumalan erehdys.
Elämässäni eletyt marraskuut ovat ehdottomasti liikaa. Marraskuu on viheliäinen kuukausi!
Esa Kanerva
