24.11.2015
Maailma on pullollaan esimerkkejä tilanteista, jossa olemme epärehellisiä niinikin tutulle henkilölle kuin omalle itsellemme.
Heti tulevat mieleen tupakoitsijat. Vaikka tiedetään, että ihminen saa keuhkosairauden lähes aina riittävän kauan tupakoituaan, yksilö sulkee pois yleensä itsensä keuhkosyövän saajien joukosta. Minä olen jonkinlainen poikkeus tai erilainen rakenteeltani, minua asia ei koske. Kysymyksessähän on vale omalle itselle.
Jokainen aloitteleva narkomaani väittää itselleen, ettei hänestä tule nistiä. Minä en jää koukkuun, minä vain kokeilen, käytän jonkin aikaa ja sitten lopetan. Täyttä puppua, ei huumeiden käyttöä voi lopettaa tahdonalaisella päätöksellä sormia napsauttamalla. Jokunen hoitoalan ammattilainenkin on tähän tilanteeseen vuosittain joutunut. Otan nyt vain yhden morkkupiikin, pamin ja sitten lopetan. Lähes aina nämä tapaukset päätyvät potkuihin ja ammatin harjoittamisrajoituksiin.
Entäpä liikenteessä kaahailu? Minä olen niin hyvä kuski, ettei minulle satu onnettomuuksia, ajattelee rattiraivoinen. Hurjastelijalla on todennäköisyys joutua onnettomuuteen hyvin korkea kaikkien tutkimusten perusteella. Jos ajan huimia ylinopeuksia, miksi juuri minä en kuolisi liikenteessä? Ihminen puhuu muunneltua totuutta itselleen. Päässä joku kertoo sinulle olevasi huippukuski, jolle vahinkoja ei satu ja sinä uskot.
Mitä ajattelee rattijuoppo. Kun ajat humalassa toistuvasti riittävän kauan, kiinni jääminen on varmaa. Minä en joudu poliisin haaviin ja sitä paitsi minä pystyn ajamaan hyvin pienessä kännissäkin. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Jokaisen ihmisen ajotaito heikkenee ratkaisevasti humalassa. Miksi rattijuoppo valehtelee itselleen?
Kolikkopeleihin rahaa syytävät pelimaanit ovat aika erikoinen ihmisjoukko. Tiedetään tarkasti, että aina jäät takuulla häviölle. Siitä huolimatta yksilö kuvittelee olevansa onnellisten tähtien alla syntynyt poikkeus, joka selättää todennäköisyydet. Uskotko itse omat valheesi?
Nykymuotiin tulleet ekstriimilajit ovat järjellä ajateltuna merkillinen inhimillinen ilmiö. Vaikka tiedetään loukkaantumisriskit, siitä huolimatta kohdataan yltiöpäisiä vaaroja ja aina joku menettää henkensä. Minulle tietenkään ei satu mitään. Olen poikkeus. Olen ainutlaatuinen lahjakkuus ja taidoiltani muista poikkeava. Kysymyksessä on emävale, jonka ihminen uskoo itsestään.
Kuka muistaa pahalla armeija-aikoja. Joka mies ja nykyään naisetkin kertovat sankaritarinoita, mitä siellä tuli tehdyksi. Todellisuus oli silloin hyvin arkinen. Keljutti, harmitti ja juostiin lujaa, koska oli pakko. Sillä hetkellä koettuna ei yleensä höykytyksessä koettu mitään positiivista. Mutta annas olla kymmenen vuotta myöhemmin. Ei ole olemassa muuta kuin kultaisia muistoja ja onnistumisia. Totuus muuttuu ihmisen päässä ja ihminen kertoo satuja omasta menneisyydestään.
Eräänlainen ihmislaji on rikolliset. Tuskin kukaan kriminaali ei usko joutuvansa kiinni rötöksistään ennen tekojaan. Kysymyksessä on aina täydellinen rikos. Vankilamme pullistelevat väen paljoutta ja epäonnisia murtomiehiä. Kuka naruttaa nyt ketäkin?
Esimerkkejä itsepetoksesta voisi jatkaa loputtomiin. Sitten tulevat lisäksi ihmisyhteisöihin liittyvät kollektiiviset harhat ja uskomukset. Niitä on ollut kaikkialla ja kaiken aikaa. Usein ne ovat liittyneet uskontoihin ja ideologioihin. Kaikista tuorein lienee meidän nykyhallitus. Se kuvittelee olevansa ylivertainen ja ainutlaatuinen. Se uskottelee itselleen pystyvänsä kampittamaan historian hyväksi koettelemat käytännöt. Me uskallamme esimerkiksi tappaa sopimuskulttuurin ja tuoda tilalle pakkolait. Todellisuudessa hallituskoalitio valehtelee itselleen ja kansalle.
Esa Kanerva
