Soinin ryökäle


 

                                                                                                                                         2.11.2015

Timo Soinille taisi käydä kuin entiselle lääkärille. Hän kertoi antaneensa potilaalleen reseptin, jonka käski syödä.

Soinillakin oli ennen vaaleja lääkemääräys valmiina Suomen jokaiseen vaivaan. Kansalaisille luvattiin lääkkeenä kaikkea hyvää. Nyt hallituksen rohdot maistuvat kansalaisten suussa pahvilta ja pahalta. 

On muistettava, että mitä tahansa älytöntä hallitus keksii tehdä, siinä on Timo Soinin allekirjoitus.
Eläkeläiset luulivat saavansa elämäänsä eliksiiriä, mutta Soini työntää peräruisketta takalistoon. Hallitus kuppaa heiltä asumistukea, lääkekorvauksia ja nostamalla palvelumaksuja. Pienituloisten eläkeläisten ahdinko ei ole naurun asia. 

Lapsiperheet odottivat tukea ja helpotusta arjen pyöritykseen. Toisin kävi kuin luvattiin. Vaivaan antoi hallitus sellaista rohtoa, että vanhemmilta on hiukset noussut pystyyn. Oikeistohallitus on hyökännyt lapsiperheiden kimppuun kajoamalla asumistukiin, subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, suurentamalla perusopetuksen ryhmäkokoja ja heikentämällä päivähoidon laatua lisäämällä lapsiryhmien kokoja. Tässä mainitsen vain muutamia asioita laajasta kattauksesta pahanmakuisia rohdoksia.

Miten on käynyt peruskansalaisille. Kaupassa otetaan hihasta kiinni ja sanotaan pääluottamusmiehelle ruma sana niin kuin se on. Erityisesti naiset, joita työssäni edustan. Vekselin kuittaajan olotila ei tunnetusti ole hääppöinen. Vielä työssä olevat maksavat laskua, jota he eivät mielestään ole tehneetkään. Verohelpotuksia on syydetty pääomalle ja osakkeenomistajat voivat paksusti. Heidän tienesteihin ja pääomatuloihin ei hallitus puutu. Työmiehelle- ja naiselle tarjotaan pakkolakeja ja lomarahaleikkauksia. Hoitoväelle syydetään lisää työtä, hoitajamitoitusta ollaan laskemassa. Näitä hallituksen steroideja saavat työssä olijat. Suuryritykset tehtailevat lisääntyvään tahtiin työttömiä, joita hallitus piikittää suoraan lihakseen. Ei mitään ihonalaisia injektioita, vaan suoraan isketään ihmisen perustoimeentuloon. Eikö yhtään omaa tuntoa kolkuta? Väinö Linnaa mukaillen, ”ei kai niin perkele, kun omaatuntoa ei olekaan.” Perussuomalaisten työmies tienaa lähes kymppitonnin kuukaudessa. Kyllä noilla tuloilla työtön unohtuu.

Sanotaan kansalla olevan huono poliittinen muisti. En usko, että tämän hallituksen teot jäisivät unholaan. Niin kipeää on tehnyt Soinin ja kumppaneitten ”tohtorointi”. Suomea on pistetty kuntoon amputaatioilla eikä hellästi hoivaillen. Kansalle selitetään yläkäsitteillä, että nyt on pakko karsia siitä, tästä ja tuolta. Kaiken kohteena on lopulta yksittäinen ihminen ja hänen lompakkonsa. 

Työmies Putkonen lanseeraa seuraavana kuukauden viestintäpäivänään kansalle iskulauseen: ”Miksi elää kun voi halvemmalla kuolla!”

Esa Kanerva