Hallitus on kohta selkä seinää vasten




                                                                                                                               3.12.2015

Odotan hetkeä, jolloin Jyri Häkämies soittaa Etelärannasta pääministeri Sipilälle ja ehdottaa, että voisimmeko jatkossa hoidella nämä työmarkkina-asiat ihan kaksistaan? Eihän tässä palkansaajia tarvita asioita hämmentämässä. Tältä hallituksen työmarkkinasekoilut ainakin näyttävät ulospäin. Ja että tuo puhelu voisi olla ihan todellinen.


Hallitus on nyt tosi pahassa pulassa. Paitsi että valtionvarainministeri 1, 2, 3- Stubbin kieroilut ja valehtelut heiluttavat hallituksen perustaa, niin yhteiskuntasopimuksen kiville meno on hallitukselle suuri tappio.  Kun Elinkeinoelämän Keskusliitto piti jääräpäisesti kiinni siitä, että AKT:n on oltava mukana sopimuksessa, lopputuloksen me tiedämme. Työnantajille näytti olevan mieluisampaa parlamentaariset työelämäheikennykset kuin sopiminen. EK:lla olisi ollut mahdollisuus jatkaa muitten kanssa ja katsoa kortit loppuun.

Sipilän pelisilmä on pettänyt. Hän olisi voinut lähettää viestin neuvotteluosapuolille, että palkkamaltin lisäksi sopimuksessa pitää olla osinkokatto. Yhteiskuntasopimus olisi varmaan voinut syntyä näillä eväillä. Täytyy muistaa, että SAK:n historiallinen tarjous kolmikannassa jäädyttää palkat, alentaa työnantajamaksuja ja neuvotella jatkossa vientialojen ehdoilla, on voimassa enää vajaan viikon. Ei tasapainoinen sopimus voi sisältää vain heikennyksiä palkansaajille ja rusinat työnantajille

Tosiasiassa sopeutustarpeesta, leikkausten määrästä, veronkevennysten tasosta tai mistään muusta ei tiedetä kokonaisuutena yhtään sen enempää. Yhteiskuntaneuvottelijat joutuivat ratkomaan asioita puutteellisilla tiedoilla. Kansalaistenkin olisi hyvä tietää, mitä vaihtoehtoja ja laskelmia hallituksella on tarjolla. Hallitusohjelma on niin epämääräinen keitos, että sen perusteella johtopäätösten tekeminen on vaikeaa. Eikä tietenkään tiedetä, mitä terveisiä ulkomaailma lähettää lähivuosina

Hallitus joutuu toteuttamaan pakkolakinsa. Siinäkin on yksi iso mutta. Mitä sanoo Perustuslakivaliokunta. Pakkolakien valmisteluissa ei ole kuultu Stubbin väitteistä huolimatta riittävästi asiantuntijoita eikä asioitten perustuslaillisuutta ole selvitetty niin perusteellisesti kuin on annettu ymmärtää. Lakien läpimeno ei ole läpihuutojuttu. Se kuitenkin tiedetään, että työmarkkinoilla koittaa epävarmat ja tuuliset ajat. Työnantaja ei saa palkkoihin nollakorotuksia vuodelle 2017, vaan työmarkkinoilla aloitetaan liittokohtaiset neuvottelut jo syksyllä 2016. Liittokohtaiset neuvottelut eivät menisi Ruotsin mallin mukaan. Todennäköisesti vahvat liitot yrittäisivät ulosmitata pakkolakipaketin vuoksi kunnon palkankorotukset, ja heikommille liitoille olisi luvassa entistä huonommat sopimukset.

Palkansaajille on vaikea hyväksyä ajatusta, että heiltä otetaan enemmän kuin työnantajilta. He eivät myöskään pidä siitä, että hallitus sanelee työmarkkinoille kuuluvien päätösten kuten työehtojen reunaehdot ja vieläpä uhkailemalla lisäleikkauksilla.

Yllätyksenä tulleessa pakolaispolitiikassakin on hallitus kompuroinut pahasti. Se johtuu siitä, että valtion hallinnossa asioiden hoito on ollut huteralla pohjalle. Edellisissä hallituksissa maahanmuutto- ja poliisiasiat oli erotettu toisistaan. Jäljet näkyvät siinä, että vastaanottokeskusten perustamisessa ei ole ajateltu turvallisuuskysymyksiä. Kiinteistöjobbarit ovat perustaneet hujan hajan keskuksia syrjäisiin paikkoihin ja nuoria miehiä on keskitetty samoihin paikkoihin. Seuraukset ovat nyt kaikkien nähtävissä.

Rohkeimmat veikkaavat hallituksen elinkaaren loppuvan jo tämän vuoden puolella. Itse uskon siihen, että tämä hallitus toimii tämän kansan riesana vielä pitkään ensi vuoden puolelle. Demareitten on kuitenkin syytä olla valmiina uusiin vaaleihin.

Esa Kanerva