26.1.2016
Itsensä saaminen liikkeelle ja kiinnostumaan arkikuntoilusta vaatii aikuisiällä ajattelun ”herätyksen” tai motivaation syntymisen syystä tai toisesta. Parasta olisi, että ihminen liikkuisi ja urheilisi koko elämänsä, mutta valtaosalla mattimeikeläisistä ei ole liikunnallisia geenejä tai nuorena kodin kannustajia. Lapsi toki liikkuu leikkien ja melkein kaikki nuoret ”höntsäävät kiekkoa tai jotain muuta lajia teinivuosiin asti. Mutta sitten saattaa tulla pitkä tauko, koska muut maalliset asiat kiinnostavat enemmän, kuten tytöt ja seurustelu. Armeija liikuttaa kaksikymppisenä pakolla vähän aikaa. Sitten opiskelu, perheen perustaminen, työn etsimen, ura, asunnon hankinta ja velkojen maksu vie kaiken huomion. Itsensä hoitaminen tuppaa jäämään taka-alalle ja liikuntaharrastus jäädä.
Itse sain kimmokkeen pistää liikkeelle ruumiini liikkuvat osat eteen ja taakse eli itseni kävelyharrastuksen pariin noin nelikymppisenä. Kannustimena toimivat liikakilot ja kunnon rapautuminen. Samalla tuli erinäisiä vaivoja ja kolotuksia. Aloin uskoa liikunnan terveyshyötyihin. Minulle on liikunnassa tärkeätä se, että minun täytyy pitää lajia kivana ja miellyttävänä. Siksi siivilään on jäänyt kävely sauvoilla tai ilman, uinti, avantojen kairaaminen pilkillä, joskus kuntosali tai keväällä suksilla kauniilla ilmalla sujuttelu, mieluummin järven jäällä. Ylipäätään lajit, jossa ei juuri välineitä tarvita.
Kävellessä mieli lepää ja voi ajatella ihan mitä tahansa tai siirtyä ajatuksissa vaikka kaukomaille. Vain mielikuvitus piirtää rajat. Lenkin jälkeen on hyvä olla. Onhan sitä selitetty tieteellisestikin aivojen mielihyvähormoonien tuotannon piristymisellä, mutta minulle on se ja sama, mistä hyvä olotila tulee. Kun syksyllä mieli mataa alemmissa ilmakerroksissa, silloin kannattaa suunnata luontoon, hengittää syvään metsän tuoksuja ja nauttia metsän karuudesta tai kauneudesta. Kyllä luontokierroksen jälkeen mieli taas mettä keittää ja jaksaa puskea eteenpäin.
Olen pohdiskellut ja todistellut itselleni liikunnan muitakin terveydellisiä hyötyjä kuin mielialan kohentumisen. Ihmisen fysiikan ja elämän ylläpitämisen keskeinen lenkki on tietysti sydän, joka on lihas. Se tarvitsee harjoitusta ja työtä, jota se voi terveellä tavalla saada vain ruumiillisessa rasituksessa. Sydäntä ravitsevat sepelvaltimot, jotka liikuttaessa ravitsevat lihasta tehokkaasti vilkastuneen verenkierron avulla ja poistavat happamat aineenvaihdantatuotteet sekä kuonat. Reippaasti kävellessäkin verisuoniverkosto saa samanlaista harjoitusta kuin sydän ja notkistuvat. Pumppu tykkää ja putkisto pysyy kunnossa. Keuhkot tuulettuvat ja hyvin toimiessaan hapettavat verta tehokkaasti.
Ihmisen nivelet, luusto, selkäranka ja lihakset kuluvat ikääntyessä. Polviin tulee yleensä erilaisia kulumavaivoja, samoin muihinkin niveliin, ristiselkä temppuilee ja lihasmassa pienenee. Näiden vaivojen yksinkertaisin hoitomuoto on liikunta, mikä tahansa yksilöä kiinnostava ja liikuttava pelaaminen tai harrastus. Nivelet ”rasvautuvat” liikkuessa lisääntyneen nivelnestetuotannon ansiosta, ruumiin käyttäminen fyysisesti auttaa luukatoon ja ainakin hidastaa lihasten rappeutumista.
Teen työtä, jossa joudun olemaan sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa lähes koko työpäivän. Siksi en ole vapaa-aikana kovin seurallinen ja mielelläni vetäydyn yksikseni tai vaimon seuraan. Mutta liikunta on mitä parahin keino saada seuraa ja seurustella. Hankkimalla mukavan lenkkikaverin tai kävelyporukan, saat hoidettua keskusteluntarpeesi ja kertoa omista huolistasi tai iloista. Se on jaksamisen kannalta tärkeää. Jotkut pitävät tanssimisesta, joka on todella fyysinen laji, vaikka sitä ei aina uskoisi. Tanssiessa hoituu mieli, saattaa löytyä seuraa ja iloa seurustelusta yleensä.
Mojovasta kävelylenkistä saa palkinnoksi monta hyvää ”tikkaria”. Yksi niistä on makeat unet seuraavana yönä. Aamulla olo tuntuu rentoutuneelta ja töihin lähtökin maistaa. Kuin huomaamatta paino pysyy hallinnassa ja pitkän treenin jälkeen uskaltaa syödä sitä, mistä pitää ja vähän runsaamminkin. Olo on energinen ja hyvä. Liikkuminen parantaa ryhtiä ja sillä voi esimerkiksi saada ikävät niska-, selkä ja hartiavaivat kuriin.
Liikunnan osalta tarkoitus pyhittää keinot. Etsi sellainen liikuntamuoto, joka pitää sinut liikkeessä ja jaksaa kannustaa liikkeelle. Suorituksen jälkeen ajatus kulkee, on pirtsakka olo ja muutkin terveyshyödyt ovat kiistattomat!
Esa kanerva