28.1.2016
Näinhän se Virran Ola lauloi 1950-luvulla. Näinköhän tämän päivän nuoret laulavat 30 vuoden päästä samaa laulua? Ovatko heillä muistot jo silloin tästä päivästä kultaantuneet? Nuorten ihmisten osa tässä yhteiskunnassa ei ole tänä päivänä helppo. Ongelmia on ollut toki aina, mutta ne ovat olleet toisenlaisia kuin nykynuorisolla. Yrittävälle löytyi ainakin pääsääntöisesti 1970-luvulta asti töitä. Peruskoulujärjestelmä tarjosi ahkeralle opintien ilmaiseksi maksuttoman yliopiston kautta vaikka maisteriksi asti. Näin muistan kokeneeni asiat tuolloin olleen. Voihan siinä olla erhettäkin ja asiat kokee parempina kuin ne todellisuudessa ovat olleet, kun aikaa on kulunut vuosikymmeniä.
Nyt keskustellaan siitä, että peruskoulusta pääsee läpi nuoria, jotka eivät osaa kirjoittaa eivätkä laskea. Koulutuksen taso näyttäisi rapautuneen ainakin heikompilahjaisten ja koulupudokkaiden osalta. Päiväkodista ja esiopetuksesta alkaen tapahtuu valikoitumista. Tarjolla on kuitenkin eri kielisiä päiväkoteja ja eri opetusmetodeilla metodeilla toimivia opinahjoja, mutta niihin ei ohjaudu varattomien perheiden nuoret eikä ongelmaperheiden lapset. Vanhemmat voivat edistää lapsen elämästä selviämistä ja tuupata heidät esimerkiksi taiteeseen, tekniikkaan, matematiikkaan tai liikuntaan erikoistuneisiin kouluihin. Niihin valinta perustuu koulumenetykseen ja heikommin koulussa menestyneet karsiutuvat armotta. On monia syitä, miksi nuorelle ei opiskelu maistu ja paremmat eväät antava koulutus ei kiinnosta. Kun vanhemmillakaan ei ole ollut kiinnostusta opiskella tavallista peruskoulua pitemmälle, tuskin heillä riittää ymmärrytä motivoida omia lapsiakaan panostamaan opiskeluun.. Yleisintä lienee rikkinäinen perhe-elämä, mielenterveyden ongelmat tai nuoren oma sosiaalinen viitekehys, jossa kaikki muu toiminta, joka ei ole aina kaikkein rakentavinta ja nuoren oman elämän kannalta parasta, kiinnostaa. Koulun keskeyttäminen on ilmiö, jota en menneiltä vuosikymmeniltä muista. Nyt se lienee ainakin peruskoulun jälkeen yleistä ammattikoulutuksessa ja toisella asteella yleensä. Tämä on todella kallista puuhaa yhteiskunnalle, jossa tarvittaisiin kaikkien työpanosta.
Suomalainen työelämä vaatii hyvää osaamista ja ammattitaitoa. Sekatöitä ja vähän koulutusta vaativia töitä ei ole saatavilla. Ne työt tehdään muualla maailmalla kiinalaisissa ja pakistanilaisissa hikipajoissa. Peruskoulun läpi kompuroivalla nuorella on harha päästä töihin mälsän koulun jälkeen. Ja kun niitä töitä ei löydy, alkaa sossun rahoilla kituuttelu ja syrjäytyminen. Peruskoulussa heidän opetusmetodinsa olisi kenties pitänyt olla tekeminen, työn tekeminen käsillä ja konkreettisesti. Sellaista opetusta vain ei nykyisellään ole mahdollista saada. Toinen polku voisi olla kisällimalli eli oppisopimuskoulutus. Näitä koulutustyöpaikkoja ja järjestelmää ei tahdota saada Suomessa aikaan sitten millään. Seuraukset nähdään, n. 60.000 nuorta ei ole yhteiskunnassamme kirjoissa eikä kansissa. Kateissa olevia nuoria on siis tosi paljon. He eivät vaivaudu hakemaan edes toimeentulotukea. Tämän syrjäytymiskehityksen hinta on korkea. En tiedä, onko yhteiskunnallista tutkimusta siitä, miten ja millä tavalla he elävät ja elättävät itsensä. Sitä voi vain arvailla ja arvaukset eivät ole kauniita.
Aikuistuvan, ammattitaidottoman ja sosiaalitukien varassa elävän nuoren osa ei ole kadehdittava. Elämän oikaiseminen vaatisi ihmiseltä paljon. Toki tällaisia onnistumisiakin sattuu. Saadaan työpaikka ja opiskelu nähdään mahdollisuutena, johon tartutaan. Käydään aikuislukio ja hankitaan ammatti. Tämä on tuhkimotarina, joka elävässä elämässä tapahtuu harvoin. Yleisin tapaus maksaa yhteiskunnalle eli sosiaalituilla elävä nuori toimentulotukineen maksaa n. 900 euroa kuukausi, lähes 11.000 vuosi ja 40 vuoden ajalta lähes 900.000 euroa. Kustannuksiin ei ole laskettu menetettyä työpanosta eikä hyödytöntä ja tarkoituksetonta elämää.
Maailma on muuttunut Eskosein. Lapset ja nuoret altistuvat kilpailulle jo hyvin varhain. Elämän pelikortit jaetaan kodista ja yhä useammalle nuorelle jää Musta Pekka käteen. Aikaisemmin pelastivat kouluhaluttoman nuoren ihmisen sekatyöt tehtaissa, rakennuksilla ja hurjimmilla merille lähtö. Näitä vaihtoehtoja ei ole enää olemassa. Ainoa valttikortti on tehdä työtä opiskelemalla ja ahkerasti. Minun ikäpolveni sai sodan ja kurjuuden nähneiltä vanhemmiltaan, joilla oli palava halu antaa parempaa elämää lapsilleen koulutuksen avulla, aito kannustus koulun käyntiin paljon useammin kuin nyt. Monet nuoret ovat jollakin tavalla heitteillä. Vanhemmat eivät välitä, opettajat eivät kannusta ja yhteiskuntailmapiiri sen kuin vain kovenee.
Tänään syntyvällä lapsella on edessään kenties kivisempi tie ja elämänpolku kuin puoli vuosisataa sitten syntyneillä ikätovereillaan. Osaamista ja koulutusta pitää hankkia paljon enemmän ja lyhemmässä aikaa, töitä pitää painaa pitempään ja iäkkäämmäksi kuin nyt. Töitten saaminen on lottovoitto. Toimeentulo eläkkeellä ja huolenpito itsestään vanhuksena taitaa jäädä omalle kontolle toisin kuin vielä minun sukupolvellani. Ei käy kateeksi!
Esa Kanerva
