31.1.2016
On mielestäni selvää, että Venäjä kiristää Suomea. Rajavartiolaitoksemme on huolestunut Suomen maarajan taakse kerääntyneistä tai kerätyistä kymmenistä tuhansista ellei sadoista tuhansista Venäjän sisäisistä pakolaisista. Erityisen huolestuttavaa on se, että operaatiota johdetaan Putinin hallinnosta.
Mitä tapahtuu silloin kun käsky käy Kremlistä, että ohjatkaa ihmiset Suomeen. Puolustusvoimat sanoo, että kyllä heillä on miinat korvaavia järjestelmiä. Mutta kuka rajavartija ampuu ensimmäisenä äidin, joka kantaa lasta sylissään? Kansainvälinen lehdistö repeisi riemuun! Siinä mielessä Soinin höpötys rajojen kiinni pistämisestä on tyhmä. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta torjua massiivista kansainvaellusta yli rajan Venäjän niin halutessa.
Jos Venäjä haluaa heiluttaa valtapoliittista tasapainoa Euroopan Unionin itärajalla, se onnistuu. Sisäministeri Orpon ja pääministeri Sipilän vierailujen jälkeiset tiedotustilaisuudet vain vahvistivat käsitykseni Putinin tahtotilasta. Hänhän julisti Münchenissä vuonna 2007 Venäjän uuden ulkopolitiikan opin. Venäjä ei nöyristele ja se on suurvalta. Kaikki keinot ovat luvallisia. Ei siinä Petterin ja Juhan piipitykset aiemmasta hyvästä maitten välisestä yhteistyöstä paljon paina. Miksi painottaa ja luottaa menneisyyteen. Suomi on Euroopan Unionin jäsen ja kantaa siitä vastuun. Mitään erityiskohtelua Venäjän taholta on turha odottaa. Tätähän on Suomen kansalle uskoteltu.
Viisautta on varautu pahimpaan. Olemme Euroopan valtapelin yksi pelinappula. Venäjän talouspakotteet ja maan rahastojen ehtyminen luovat sisäpoliittisia paineita presidentti Putinille. Silloin täyttyy klassisesti tehdä ulkopoliittisesti näkyvä avaus, jotta kansan huomio kiinnittyisi siihen. Mitä enemmän eläkeläiset ja keskiluokka Venäjällä köyhtyvät, sitä nopeammin täytyy Punaisella torilla tehdä ratkaisuja. Mikä olisi fiinimpää kuin pistää itänaapurin kaikki ”roskasakki” liikkeelle ja Suomen ja Euroopan Unionin harteille. Siitä olen varma, että rajan ylitse tulvivaa ihmismassaa kohti ei ammuta laukaustakaan. On vain sopeuduttava ja kysyttävä neuvoa ”yläkerrasta”.
Venäjä on keksinyt mahdollisesti uuden sodankäynnin muodon. Ei tarvita pieniä vihreitä miehiä niin kuin Krimin ja Ukrainan valtauksessa. On kehitetty uusi poliittisen painostuksen muoto, jota kutsutaan jopa uuden tyyppiseksi hybridisodankäynniksi, jossa muuttovirroista tulee väline, ase naapureita vastaan.
Suomen asema neuvotteluissa ei ole kadehdittava. Jos sopimukseen päästään, Venäjä voisi hillitä huomattavasti rajan yli saapuvien määrää. Niin kuin laulussa sanotaan, ”Onko pakko, jos ei taho”, voidaan vain arvailla Venäjän tahtotilaa. Tästä huolimatta mitään takeita ei ole, ettei hana aukea uudelleen seuraavan myönnytyksen toivossa.
Esa Kanerva
