Tenunenäkin on ihminen




                                                                                                                                       11.1.2016


Suomalaisessa yhteiskunnassa on aina ollut puliukko-ongelmaa. Aikaisemmin sitä esiintyi vuosikymmeniä sitten laajamittaisen ilmiönä pääkaupunkiseudulla, johon maalta ja muualta Suomesta pakoon työttömyyttä ja nälkää lähteneet ihmiset keskittyivät. Kaikilla ei elämä onnistunut uusissa olosuhteissa ja haaksirikkoja tapahtui. Ei Helsinki ollut onnela ja autuus tuolloinkaan. Ammattitaidottomat työmiehet- ja naiset pääsivät sekatöihin rakennuksille ja satamiin. Nuorille maalta tulleilla tytöille oli suuri riski joutua hyväksikäytetyksi ja prostituoiduksi. Kun elämän murhetta loivennettiin viinalla, toiset joivat siihen tahtiin, että kurkusta meni alas työpaikka ja perhe. Kierre oli valmis, nimittäin alaspäin. Ensiksi yömaja, josta yritettiin käydä hanttihommissa ja sen jälkeen liekkimaja. Ja viimeinen sijoituspaikka oli leiri Tattarisuon kaatopaikalla. Sieltä ei kukaan lähtenyt elävänä minnekään. Huonosti kävi myös niille naisille, jotka huoriksi joutuivat, nuoruuden ja kauneuden kadottua. Eri sukupuolta olevien ihmisten kohtalot saattoivat risteytyä loppusijoituspaikassa jäterakennusaineista kyhätyn majan sisällä.

Puhutaan paljon ihmisarvosta ja jakamattomasta jokaiselle kuuluvasta inhimillisestä arvokkuudesta. Siihen kuuluvat perusoikeudet ja tärkeimpänä mielestäni turvallisuus. Sattui elämässä mitä tahansa omasta tai olosuhteista johtuvista syistä, minua kunnioitetaan ihmisenä ja tuntevana olentona. Politiikassa ja keskusteluissa yleensä tuodaan esiin ihmisoikeudet ja osoitellaan milloin Kiinaan, milloin Venäjää. Mitä tapahtuu Tampereella? Tänne on syntynyt vajaan sadan hengen porukka, joka on enemmän tai vähemmän rappiolla päihteitten väärinkäytön johdosta. Sakki on syntynyt jokseenkin samoista syitä kuin aiemmin pääkaupunkiseudulle. Heidät on koettu yhteiskunnan ”roskiksi”, jotka tulisi siivota häiritsemästä tavallisia tamperelaisia. Ongelmia on ollut, koska seurakunnat lopettivat Kyttälässä olleen ”Mustan lampaan toiminnan toissa vuonna. Se toimi aamupäivisin päihdeongelmaisten tukena ja kokoontumispaikkana. Nyt on päihdetoimintakeskus Huoltsunkin toiminta vaakalaudalla. Se on siistinyt kiitettävästi kaupungin keskustaa ja toiminta on ollut arvokasta. Siellä ovat holistit voineet käydä iltapäivisin mm. huoltamassa vaatteensa ja ruokailemassa.

Ratinan Kauppakeskusta rakennetaan Vuolteenkadulla ja Sponda tarvitsee nykyisin käytettävissä olevat tilat. Tilalle olisi löydettävä korvaava huoneisto. Tampereen Tilakeskus on etsinyt uusia tiloja kuin neulaa heinäsuovasta. Paikan on täytettävä tietyt kriteerit. Jos aiotaan siistiä Keskustaa, tilan tulee sijaita lähistöllä, maksimissaan noin kilometrin säteellä Keskustorista. Aamuisin kylmän kangistamat miehet eivät kävele montaa kilometriä selvitäkseen Huoltsuun klo 13, jolloin se avautuu.

Tilojen etsinnässä on minulle avautunut suomalainen suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus. Ehdotettiin mitä paikkaa hyvänsä, aina löytyy vastustajien joukko, joka käyttää vaikutusvaltaansa torpedoidakseen hankkeen. Taustalta löytyy taloudelliset arvot. Jos Huoltsu tulee asuntoni lähistölle, sen arvohan saattaa laskea. Yksityiset grynderit pelkäävät muiden vuokralaisten kaikkoavan. Kaupungin omien tiloja varjelevat etenkin porvarit ja vetoavat samoihin argumentteihin kuin muut vuokranantajat. Huudetaan, että tarvitaanko viiden tähden keskustaluksusta rupusakille? Sehän pilaa tavallisen tamperelaisen viihtyisyyden ja keskustan arvokuuden. Eihän mikään laki velvoita antamaan rupusakille tiloja keskustasta! Ei varmaan laki velvoita, mutta käytännön syyt ja inhimillisyys kyllä velvoittavat. Taloudelliset arvot eivät voi mennä ihmisarvon edelle! Varsinkin kaupungin omien tilojen käyttö olisi tässä tilanteessa enemmän kuin pakollista. Demareitten on omalta osaltaan hoidettava tämä yhteiskunnallinen ongelma.

Muistan nuorena miehenä kauhistelleeni 70-luvulla pääkaupungissa vieraillessani yleistä välinpitämättömyyttä, miten pultsareita siellä kohdeltiin. Verinen mies saattoi maata keskellä jalkakäytävää. Kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota kyseiseen ihmiseen, vaan kiersivät tai hyppäsivät hänen ylitseen. Nyt koen, että samaa välinpitämättömyyttä harjoitetaan omassa kotikaupungissani. Alkoholivammaisen ihmisarvon yli kävellään tai ollaan valmiita ihmisen heitteillejättöön. Alkoholismi on ihmiselle pahempi vitsaus kuin syöpä. Suurin osa pahanlaatuisista kasvaimista voidaan nykyään hoitaa. Viinan juonnin edettyä tietylle asteelle, siitä ei juuri eroon päästä, koska tenu vie järjen, itse- ja sairaudentunnon. Vaikka ihminen on raunio, niin hän on ihminen siinä kuin kuka muu meistä.

Ihmisarvoa loukataan Kiinassa, mutta näköjään malka nähdään aina muualla kuin omassa silmässä.


Esa Kanerva