Esa Kanerva: helmikuuta 2016

Avioliiton anatomiaa

29.2.2016

Ihminen juoruilee sen kummemmin asiaa pohtimatta häiden kulisseissa, mitähän tuo mies tai nainen puolisossaan ”näki”. Maailmassa ei kuitenkaan tapahdu juuri mitään sattumalta, vaan asiaa avattaessa löytyy tietynlainen logiikka. Näin tapahtuu ihmisten pariutuessakin.

En halua väittää, etteivätkö suurelta osin avioliitot perustu rakastumiselle ja tunteille. Taustalla saattaa pyöriä joko tiedostamattomat tai tiedostetut motiivit. Isin tyttö hakee isän kaltaista miestyyppiä ja äidin poika kaipaa äitiä persoonallisuudeltaan muistuttavaa naista. Tästäkin on tutkittua tietoa. On ihmetelty sitä, miksi alkoholistin tytär ottaa puolisokseen alkoholistin. Tässä on käsittämätön ristiriita ja yhteys. Selittävänä tekijänä on elämän opitut ja omaksutut roolimallit.

Sitten tulevat niin sanotut vaihtokaupat. Ihmetellään, miksi nuori ja kaunis neito ottaa puolisokseen vanhan ja rupsahtaneen miehen. Kaupantekoahan se on. Myydään nuoruutta ja ostetaan yleensä paksu lompakko. Mies takaa taloudellisesti hyvän elämän ja nainen joutuu joustamaan miehisyyden laatuvaatimuksissa. Mies tarvitsee ikääntyessään piristävämpää seksuaalista stimulanssia pelätessään oman potenssinsa heikentymistä. No miksi ei, jos kumpikin on tyytyväisiä. Tuppaa vain tapahtumaan elämän arkipäiväistyessä, että rakennelman joku nurkka alkaa sortumaan.

Jos miehellä ei ole ruhtinaallisesti rahaa, hänellä voi olla muuta kauppatavaraa. Hänellä voi olla valtaa tai yhteiskunnallisesti korkea asema. Ulkonäöllisesti vaatimaton professori tai rampa lääkäri kelpaa nuorelle toimistosihteerille tai perushoitajalle vallan mainiosti. Ongelmia yleensä ei tule suhteen alkuvuosina. Nuoren ihmisen persoonallisuuden kypsyessä ja aikuistuessa, hän alkaa tehdä johtopäätöksiä ja vertailemaan. Olikohan tämä oikea ratkaisu ja fantasiat komeasta nuoresta uroosta tulevat mieleen.

Julkkikset ovat oma lukunsa. Aina on tiedetty, että taiteilijoiden ja muusikoiden perässä on juossut lauma ihailijoita. Julkisuus on kuin huumetta, jota kuvitellaan saatavan kuuluisan esiintyjän heilana. On niin mukavaa lukea ”Seiskasta” itsestään jonkun julkimon tyttö-tai poikaystävänä. Kysymys lienee huonosta itsetunnosta, että alistuu ottamaan vastaan kuuluisuutta jonkun ihmisen varjona.

Paitsi nuoruus, niin kauneus ja komeus ovat kaupan. Tavallistahan on se, että rahakas jääkiekkoilija nai missin. Onko suhteessa sisältöä, voi vain arvailla. Yleensä kun on aikansa näyttäydytty pääkaupungin pintapaikoissa eikä suhde aiheuta yleisössä ”säväreitä”, kerrotaan iltapäivälehdille, että me kasvoimme erilleen toisistamme. Eroamme hyvinä ystävinä, mikä kertoo sen, että mitään syvällistä kumppanuutta ei ole koskaan ollutkaan. Joka avioliitossa pitää riidellä ja olla eri mieltä, jotta elämä olisi todellista.

Sitten tulevat kuvaan mukaan erilaiset ihmisen riippuvuudet. Kun vastapari kykenee täyttämään riippuvuuden aiheuttaman tyhjiön, lyödään heti kättä päälle. En puhu nyt viinasta tai huumeista, vaan persoonallisuuteen liittyvistä addiktioista. Lapsena kaltoin kohdeltu tai hyljätty ihminen kaipaa huolenpitoa ja elämän taakan jakajaa. Hän on lapsi koko ikänsä ja tarvitsee rinnalleen aikuisen, turvan tuojan. Narsisti tarvitsee ”leikkikalun”. Jos maailmasta löytyy nainen tai mies, joka on sokea hyväksikäytölle tai pelille, papin eteen alttarille mennään. Elämä näissä liitoissa on vain ankeaa ja vaillinaista. Periaatteessa kumpikaan ei ole tyytyväisiä. Narsisti pelaa aina vain kovemmilla panoksilla ja uhrin sietokyky joutuu koetuksille.

Väkivaltaisuus on oma lukunsa. Se kiehtoo ja hurmaa tiettyjä persoonallisuuksia. Ihmetellään, miksi nainen jatkaa liittoaan aina vain, vaikka silmä on mustana joka toinen viikko. Vankien saamat kirjeet ja heidän solmimat avioliitot ovat oma lukunsa. Norjan joukkomurhaaja saa naimatarjouksia päivittäin ja meidän insuliinimurhaaja meni uusiin naimisiin. Hääyötä vietettiin sellissä.

Kannattaako luottaa ja harkita avioliittoa pelkästään tunnepohjalta tai suunnitella järkiavioliittoa on tietysti jokaisen oma asia. Pitää kuitenkin muistaa, että elämme vain yhden elämän.

Esa Kanerva

Rakastan rutiineja

                                                                                                                                           22.1.2016

Tänä aamuna sänkyä petatessani, tai pikemminkin sen jälkeen havahduin siihen, että tätä työtä tehdessäni ajatukset ovat olleet jossain muualla kuin itse lakanoiden oikaisussa. Havahduin ja aloin miettiä toimintatapojani yleensäkin. Rutiinithan tuovat elämään turvallisuutta ja lapsi erityisesti tarvitsee niitä kokeakseen elämänsä turvatuksi. Pohtiessani asiaa, en varmaankaan tee rutiineja turvallisuushakuisesti, vaan elämän sujuvoittamiseksi. Tylsät arkityöt voi huoletta tehdä ”ydinjatkoksella” ja sinä aikana voit keskittyä oleellisimpiin ajatuksiin. Hommat tulee hoidetuksi ja sellaiset työt tehdyksi, joista nyt ei erityisemmin pidä, kuin huomaamatta.

Väitetään, että ”leipääntyminen” ja rutinoituminen joihinkin hommiin tappaa luovuuden. Minusta asia on juuri päinvastoin. Rutiinit ja mietityt työtavat yksinkertaisissa kotitöissäkin nopeuttavat niiden tekemistä ja vapauttavat aikaa omaan käyttöön. Aivoistakin pääsee liiat höyryt pois, kun niitä ei käytetä ”turhaan” eivätkä ne ylikuormitu.

Ei pidä olla rutiinien orja. Siis tehdä päivästä ja viikosta toiseen samat asiat kellonlyömälleen. Minulle toistuvat arkitöitten tekeminen samaan aikaan, ei ole oleellista. Työn tekemisen menetelmät ovat kuitenkin tärkeät. Sängyn peitto lentää paikoilleen tietyllä tavalla sujuvasti ja aikaa kuluttamatta sekä lakanat oiotaan sairaanhoitajakoulusta opitulla tekniikalla. Hoitajalle on tärkeää tehdä tietyt temput rytmitetysti ja samalla tavalla kuin työparinsa, jotta työ sujuisi nopeasti. Kysymys on varmasti samasta ilmiöstä kuin armeijan äkseeraamisessa. Taistelussa ei ole aikaa miettiä aseen lippaan vaihtamista tai lataamista. Toiminnan täytyy tapahtua ilman ajattelua ja nopeasti.

Nuoria todennäköisesti ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä, että seuraavaksi tehdään 50v rutiininomaisesti töitä hiessä ennen eläkettä. Aamulla herätään aikasin, pahimmassa tapauksessa todella aikasin ja sitten lähdetään töihin kahdeksaksi tunniksi tienaamaan rahaa, että peruseläminen onnistuisi. Ei elämä ole näin mustavalkoista. Työ ottaa ja työ antaa. Ihmisen täytyy saada työltään enemmän kuin se vie voimia. Työn kohdalla sana ”leipääntyminen” on oikein kuvaava sana siitä, että esimerkiksi palvelualalla työntekijä ei koe olevansa sielultaan oikealla alalla. Myönnän, että liukuhihnatyöstö on aika vaikea saada ”kiksejä”. Siinäkin työyhteisö ja osallistuminen voivat antaa päivään sisältöä.

Maailmassa on kuitenkin monia asioita, joita ei voi itselleen automatisoida. Yksi on toisen ihmisen kuunteleminen. Se on aina kuuntelijan kannalta aktiivinen prosessi. Puhuja huomaa hyvin nopeasti, kuunteleeko toinen häntä vai on kuulevinaan. Kuunneltavalle on annettava kaiken aikaa palautetta ja eläytyä esillä oleviin asioihin. Kellon katsominen kuunteluprosessissa on pahin virhe, mihin kuuntelijana voit syyllistyä.

Olen kiinnittänyt itsessäni huomiota myös siihen, että rutiinit alkavat painaa päälle väärissä asioissa. Yksi on autolla ajaminen. Siihen pitäisi keskittyä aina 100 prosenttisesti. Ajatukset eivät saisi harhailla ja ajon aikana ei saisi olla ”sijaistekemistä”. Varmaan löytyy monia muita harhapolkuja, joille olen eksynyt. Mutta itseään voi koko ajan arvioida eikä itselleen kannata valehdella.

Jos ihminen ajattelee, että näin olen aina tehnyt eikä mikään saa muuttua, rutiinit ovat huono asia. Kannattaa kysellä itseltään, voisiko jotakin tehdä toisella tavalla ja hyödyllisemmin. Perheessä vaimolle saattaa olla ilo, että särjet tutut ympyrät. Tyhjennät astianpesukoneen, vaikka et ole sitä juuri tehnyt. Voit saada pusun poskelle!

Ohjelmoin mieleni toimimaan jouhevasti aina niissä tilanteissa niin, että en joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessani solahdan automaattisesti sujuvaan ”ajatusten virtaan”. Etenen vaihe kerrallaan kohti toimieni päätepistettä alempien aivokerrosten ohjaamana.

Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella ja hullutella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun arki ja seinät eivät uhkaa kaatua päälle. Rakastan rutiineja!

Esa Kanerva

Engelsmannien iltalypsy

26.2.2016

Jo ennen nykyisen pääministeri David Cameronin Brysselin kerjuureissua, briteillä on ollut useita helpotuksia ja erivapauksia EU:ssa. Mihinkähän logiikkaan tämä Unionin suvaitsevaisuus tai englantilaisten röyhkeys perustuu. Maa on vauras rahamaailman keskus. Minulle tulee lähinnä mieleen Britannian historia. Maa kuvittelee edelleen olevansa imperiumi, jolla on oikeus alisteiseen suhtautumiseen muihin maihin. He sanelevat säännöt ja muut tottelevat. Tällainen Englannin johtama maailmanjärjestys vallitsi vuosisatoja siirtomaineen ja valloituksineen. Siirtomaista rosvottiin kansallisomaisuus ja ne myös ruokkivat herrakansan. Kuri oli kova ja hirttotuomio lankesi helposti. Maan sisäinen hierarkia oli jyrkkä jaottelu rahvaaseen, herttuoihin, lordeihin, pääreihin, aatelisiin ja tavalliseen kansaan. Valta oli parlamenttitasollakin jaettu ylä- ja alahuoneeseen.

Brittien aiemmin EU:n kanssa neuvottelemat ehdot lienevät kummunneet yllä mainituista lähtökohdista englantilaisten halutessa erottautua ja osoittaa olevansa parempia kuin muut eurooppalaiset kansat, jotka ovat hyväksyneet yhteiset lähtökohdat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ensimmäinen poikkeus liittyi yhteisvaluutta euroon. Britannian ei tarvitse liittyä talous- ja rahaliittoon tulevaisuudessakaan, toisin kuin muiden jäsenmaiden ainakin periaatteessa. Myös Tanskalla on erivapaus olla kuulumatta euroon.

Britannia ei myöskään osallistu EU:n yhteistyöhön oikeus- ja sisäasioissa. Halutessaan Britannia voi kuitenkin osallistua mieluisiin hankkeisiin.

Kolmanneksi Britannia ei kuulu Schengen-alueeseen, jonka sisärajoilla ei ole tarkastuksia. Muiden EU-maiden pitää liittyä Schengeniin ajan mittaan.

Neljänneksi Britannia ei liittynyt myöskään Euroopan unionin perusoikeuskirjaan, jossa määritellään kansalaisten perusoikeudet.

Kaikkein kyseenalaisin poikkeus on se, että Britannia saa alennusta EU-jäsenmaksustaan.

Britit äänestävät Cameronin ”iltalypsyn” hyväksymisestä jo tämän vuoden kesäkuussa. Suurta teatterihan neuvottelut olivat ja yleisönä lähinnä oman maan kansalaiset. Pääministeri todisteli moneen otteeseen lehdistötilaisuuksissa lyöneensä nyrkkiä pöytään EU:n herroille.

Sääli, että herrakansan saama neuvottelutulos kohdistuu heikompituloiseen väestönosaan ja sosiaaliturvaan. Ensinnä leikataan maahanmuuttajien sosiaalitukia. Sitten leikataan lapsilisiä muiden maiden EU-kansalaisilta. Iso linjaus on myös se, ettei EU:n tule pyrkiä kohti tiiviimpää yhteistyötä. Sitten tuli liuta lupauksia siitä että puntaa saa käyttää hamaan tulevaisuuteen eikä liike-elämän kilpailua rajoiteta.

Kukaan ei juuri ottanut kantaa siihen, miksi yksi jäsenmaa 28 valtiosta saa erityiskohtelua. Koko farssi ei lupaa hyvää EU:n tulevaisuudelle!

Esa Kanerva

Mikä on eläkevastuu?

25.2.2015

Aamulehti vastasi tutkija Kimmo Kiljusen mielipidekirjoitukseen Työeläkevakuuttajien antamalla tiedolla. Jutun tiivistelmässä kerrottiin eläkevastuiden olevan 600 miljardia euroa. Selvennykseksi eläkevakuutusyhtiöitten eläkevastuun hahmottamiseksi, tämä raha tarvittaisiin, jos kaikki eläkevakuutetut lähtisivät eläkkeelle kerralla, esimerkiksi huomenna. Näinhän ei käytännössä voi käydä.

Kommentti siitä, ettei ole rahastoissa mitään ylimääräistä rahaa, ei pidä paikkaansa. Ei niissä ole ylimääräistä rahaa, niissä on liikaa rahaa. Rahastojen tuotto on 23.000 euroa minuutissa. Valtion velkaa syntyy vain 10.000 euroa minuutissa.

Poistamalla taitettu indeksi ja vaihtamalla se palkkaindeksiin, siitä huolimatta rahastot kaksinkertaistuisivat vuoteen 2050 mennessä.

Kaiken huipuksi ja lopuksi, Telaa ylläpidetään eläkevakuutettujen rahoilla ja se tuottaa pääasiassa eläkkeensaajien vastaista informaatiota.

Esa Kanerva

Osinkojuhlaa

25.2.2016

Pörssiyhtiöillä ovat alkaneet kevään ”porsasjuhlat”. Voittoja jaetaan sumeilematta osakkeenomistajille. Osingonjaon määrissä tehdään historiallinen ennätys. Pörssiyhtiöitten yhteenlaskettu nettotulos on 14 miljardia euroa ja siitä jaetaan ulos 84 prosenttia. Missä ovat lupaukset investoinneista ja uusien työpaikkojen luomisesta? Lupaukset ovat lupauksia eikä niitä tarvitse toteuttaa. Karmeinta tässä on se, että suurin osa osingoista menee ulkomaille. Ja vielä surkeammaksi tilanteen tekee rahan kulkeutuminen veroparatiiseihin. Tuotto on kuitenkin tehty suurimmaksi osaksi suomalaisella työvoimalla, suomalaisen yhteiskunnan suosiollisella avustuksella ja kohtuullisen keveällä yritysverotuksella. Suomalainen yhteiskunta on tarjonnut mm. infrastruktuurin teineen, terveydenhoitosektoreineen ja halvan energian. Lisäksi Suomi on olosuhteiltaan vakaa ja turvallinen maa yrittää.

Palkansaajat ovat osallistuneet tuloksen tekemiseen selkänahallaan. Saneeraukset ovat joka päiväisiä uutisia. Vaaditaan palkkojen alennuksia ja lomien lyhentämistä. Tässä on kiitos ahkerasta työstä!

Työnantajat ovat saaneet Suomen valtiolta melkoisia lahjoituksia katteettomilla lupauksillaan uusista työpaikoista. Edellinen hallitus alensi yhteisöveroa. Valtiontalouden menetys oli n. 800 miljoonaa euroa. Työpaikkoja ei syntynyt, päinvastoin, työttömyys on lisääntynyt, mikä on osaltaan sekin vähentänyt verotuloja ja lisännyt sosiaaliturvamenoja. Johtopäätös on se, että yhteisöveron alennus valuu osinkoihin, ei työllisyyteen. Tilastot vuodelta 2015 ovat karua luettavaa. Helsingin pörssissä listatut yritykset maksavat osinkoja omistajilleen hieman yli 10 miljardia euroa. Se on 800 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2014. Ei ole reilua, että suuryhtiöt pystyvät välttämään veroja ja samalla vähentävät työpaikkoja, kun sen sijaan tavalliset kansalaiset maksavat yhä enemmän erityisesti kulutusveroja.

Jokunen vuosi sitten Kataisen-Vanhasen hallitus poisti työnantajien Kela-maksun vuoden 2010 alusta. Tästä menetetty tulo, miljardi, meni lyhentämättömänä työnantajien lompakkoon. Valtio joutuu korvaamaan Kelalle sen summan, minkä se tulee lain myötä menettämään. Hallitus lupasi Kela-maksun poistamisella 10 000 uutta työpaikkaa. Asiantuntijat olivat jo tuolloin toista mieltä. Jos hallitus todella olisi halunnut turvata työllisyyttä, sen olisi pitänyt asettaa Kela-maksujen poistamiselle jonkinlaisia työllistämisehtoja tai olisi edes edellytetty irtisanomisista ja lomautuksista pidättäytymistä.

Työnantajat vaativat nyt, että yhteiskuntasopimuksessa on työnantajan sairausvakuutusmaksuja alennettava ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksua siirrettävä palkansaajien maksettavaksi. Taas on kysymys satojen miljoonien puhalluksesta. Sipilä vaatii, että helpotukset on korvattava palkansaajien maksuosuutta nostamalla tai leikkauksilla. Eikö mikään enää riitä!

Jos katsellaan verotuksen historiaa taaksepäin, tulee sieltä vastaan varallisuusveron poisto vuoden 2006 alusta. Vaikka se ei ehkä taloudellisesti ollut merkittävä, n. 100 miljoonaa euroa, oli sen periaatteellinen merkitys suuri. Hylättiin verotuksessa oikeudenmukaisuuden periaate.

Oikeisto on tuhonnut tietoisella politiikallaan Suomen valtion rahoituspohjan ja se on saattanut Suomen talouden noidankehään. Siinä säästetään ja leikataan. Tämä aiheuttaa entistä syvemmän taloudellisen kurimuksen. Harri Holkerin kokoomushallituksesta lähtien -87 aloitettiin nämä suuret tulonsiirrot rikkaille. Kuntien ja valtion talous ovat kuralla ja leipäjonot sen kuin pitenevät.

Esa Kanerva

Imperiumin eläkevastaisku

23.2.2016

Aamulehti kohauttaa 23.2. näyttävästi pääkirjoitussivullaan arvostelemalla Kimmo Kiljusen alulle panemaa kansalaisaloitetta. Lehti otsikoi jutun ”Sukupolvisota? Ei kiitos. Dosentti Kiljunen itse ennakoi hyvin tilanteen esitelmöidessään viime viikon torstaina Toveriseuran tilaisuudessa eläkkeistä, eläkeläisten asemasta ja eläkejärjestelmistä. Hän sanoi, että tulette varmasti näkemään vastainformaatiota, jolla hänen kertomansa yritetään kumota. Hän jopa perusteli nämä vastatodisteet vääriksi etukäteen.

Ensinnäkin ei ole olemassa mitään sukupolvien välistä kiistaa siitä, kuka ”omistaa” nykyiset rahastoissa olevat rahat. Ne ovat yksiselitteisesti nyt eläkeiässä olevien sukupolvien työn ja säästämisen tulos. Meillä on käytössä ns. jakojärjestelmä, jossa aina työssä käyvä sukupolvi kustantaa maksussa olevia eläkkeitä ja myös maksaa rahastoihin. Näin on aina ollut ja oletettavasti tulee olemaan tulevaisuudessakin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ei siis ole kysymys nuorten rahoista, joita he eivät ole tienanneetkaan. Nuorilla ei yksinkertaisesti pitäisi olla osallisuutta toisten hankkimaan omaisuuteen. Nuorten huoli, etteivät he saisi tulevaisuudessa eläkkeitään, on turha.

Kirjoituksessa mainittu ”kohtuullinen” eläke on kovin suhteellinen käsite. Meillä on taitetun indeksin vuoksi OECD-maista eniten eläkeläisköyhyyttä. Jos ihminen elää 100 vuotiaaksi, on hänen eläkkeensä ostovoima puolittunut. Tämä ei voi olla oikein. Palkkoja seuraava indeksi on ainoa oikeudenmukainen mekanismi. Kysymys ei ole silloinkaan eläkkeitten korotuksesta, vaan ostovoiman säilyttämisestä.

Tähän ansiosidonnaisiin eläkkeisiin ei pidä sekoittaa peruseläkkeitä, kansaneläkettä ja takuueläkettä. Ne hoitaa Eduskunta budjettirahoista. On täysin Eduskunnan asia mitoittaa nämä eläkkeet sellaisiksi, että niiden avulla tullaan toimeen.

On väärin asettaa rikkaat ja köyhät vastakkain näissä eläkeasioissa. Jos käytetään palkkaindeksiä, toki suurempituloinen eläkeläinen saa euroissa enemmän, mutta pienemmällä eläkkeellä oleva saa suhteellisesti yhtä paljon. Korotukset voitaisiin hoitaa myös euro- ja prosenttipohjaisesti. Jokaiselle annetaan tietty summa euroina ja loput prosenttiperusteisesti.

Väite, että eläkerahastot eivät kestäisi palkkaindeksiä, on tutkija Kiljusen mukaan paikkansa pitämättömiä. Nykyisiin laskelmiin ei ole otettu huomioon lainkaan julkisen sektorin eläkerahastoja. Niissä on n. 1/3 rahastovaroista. Jos ne otettaisiin laskelmiin mukaan, ne heittäisivät häränpyllyä.

Myös rahastojen tulevat tuotto-oletukset on laskettu alakanttiin. Jos laskelmien perusolettamukset laskettaisiin oikein, meillä olisi hyvin varaa maksaa palkkaindeksin mukaiset eläkkeet. Sittenkin rahastot paisuisivat moninkertaisiksi verrattuna Suomen budjettiin. Rahaa on nytkin paljon, yli 180 miljardia euroa. Niitä ei yksinkertaisesti voida enää sijoittaa kotimaahan, koska niille ei ole täällä tuottavaa käyttöä. Markkinamme ovat yksinkertaisesti liian pienet.

EU-kriteerit ja kolmen A:n luokituksen me tiedämme. Valtion velka ei saa nousta yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta eikä vuotuinen budjettivaje ylittää 3 prosenttia. Meidän eläkerahamme ovat nyt kansantalouden panttina ja vakuutena. Minusta pienen siivun käyttäminen nykyisten eläkeläisten indeksin korjaamiseen on enemmän kuin oikeutettua.

Seuraavat eduskuntavaalit ovat ratkaisevat. Mikä puolue uskaltaa luvata ensimmäisenä eläkeremontin? Ja terveisiä Cayman-saarille, Luxemburgiin ja Irlantiin, näihin veroparatiiseihin on sijoitettuna 40 miljardia meidän eläkerahojamme. Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes puolusti eilen TV:ssä tiukasti järjestelyä!

Esa Kanerva

Haastellaan!

23.2.2016

Ihmisen elämä perheessä, työpaikalla ja yhteiskunnassa rakentuu vuorovaikutussuhteille. Perusolettamus on se, että ihminen kaipaa seuraa ja hakee sitä aktiivisesti. Olemme perusluonteeltamme sosiaalisia ja mielellämme tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Meillä on kyky puhua, kuunnella, katsella ja aistia sosiaalista ympäristöämme. Aivoissamme on melkoinen tietokanta ja kapasiteetti menneistä kokemuksistamme omissa vuorovaikutussuhteissamme. Tähän ilmiöön perustuu tapamme luoda tapaamastamme ihmisestä heti jonkinlainen käsitys, vaikka kohtaaminen ei kestäisi muutamaa minuuttia pitempään. Havainnointi ja mielikuvan luominen ei voi perustua mihinkään muuhun kuin aikaisempiin elämänkokemuksiimme. Ensi vaikutelma mitä todennäköisemmin pettää ja vahingossa voi pitää paikkansa. Rakastuminen ensi silmäyksellä on ihana asia. Voi olla kuitenkin parempi tutustua kaveriin vähän paremmin ajan kanssa. Hyvän työhön palkkaajan on hyvä tiedostaa tämä ihmiselle luontainen tapa tehdä päätelmiä ja johtopäätöksiä. Ennakkokäsitys voi viedä harhateille ja tulee palkatuksi väärä henkilö.

Keskustellessamme kotona tai työpaikallamme, välitämme sen yhteydessä monia tunnetilojamme. Ääntä kohottamalla viestimme suuttumista ja aggressiota. Hymyilemällä ja kuuntelemalla annettu viestimme kuulostaa ystävälliseltä, vaikka sen sisältö olisi henkilölle kielteinen. Sanat ovat kohtuullisen huono kommunikointimuoto. On sanottu, että vain 10 prosenttia sanoistamme menee perille ja vastaanottaja ymmärtää ne oikein. Kaikki muu kommunikointi tapahtuu ei-sanallisella tasolla käsielein, kasvonilmein, äänen käytöllä ja kehon liikkein.

Me kaikki tunnemme ympäristössämme ihmisiä, jotka ovat aina äänessä ja heidän puhekoneensa hyrrää kuin vanha rukki lankaa kehrätessä. He eivät kuuntele ketään eikä heitä kiinnosta kenenkään muun ihmisen asiat kuin omansa. Ihmistyypillä on oma nimensäkin, ”puhumo”. Yleensä he ovat henkisesti rikki olevia ihmisiä ja tuskin pääsevät elämässään tavastaan eroon. Puhumolle vastakohtana on tietysti ihminen, jolla on kuuntelemisen jalo taito. Harvalla on kärsivällisyyttä käydä aktiivisia kuunteluprosesseja ympäristössään. Se edellyttää herkeämätöntä aktiivisuutta kuunnella, mitä toisella ihmisellä on sanottavaa. Palautetta kuulemastaan on annettava koko ajan ja oltava hereillä. Hyvä kuunteluprosessi auttaa ja edistää kuunneltavan henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Vuorovaikutusta tapahtuu eniten ryhmissä, jonka jäseniä olemme. Toimimme niissä eri rooleissa, joissa tehtävämme ovat erilaisia. Työpaikkaroolini saattaa vaatia johtajuutta, jolloin käyttäydyn siinä eri tavalla kuin arkielämässä. Johtajuudessa on kysymys sekä ihmisten että asioiden ja tehtävien johtamisesta. Johtajuus on kyky johtaa ihmisiä ja toimintaa haluttuun suuntaan.

Perheessä taas saattaa toimia tasa-arvoinen ja ylipäätään aktiivinen roolikäyttäytymien. Tällöin ei kummankaan puolison tarvitse toimia johtajana, vaan johtajuuden ottaa kullakin hetkellä se, joka parhaiten osaa ottaa tilanteen haltuun. Tätä kutsutaan tilannejohtamiseksi. Vuorovaikutuskykyjään voi käyttää myös väärin. Otetaan väkisin tila haltuun, syydetään ilkeyksiä ja kuittaillaan ala-arvoisesti. Mitkä tahansa neuvottelut, tilanteet tai keskustelut saadaan sekaisin alatyylisillä vitseillä ja aliarvioimalla kaikki muut osanottajat.

Poliitikot ja kansalaiset käyvät vuoropuhelua monella tasolla. Lehdistö tarjoaa foorumin välittää mielipiteitä ja kommentteja päättäjille. Sosiaalisen median kautta nostaa tikunokkaan jonkin asian ja arvioida hallituksen työskentelyä. Poliitikolle kysymys on massaviestinnästä, esiintymiset ja ulostulot jatkuvaa kampanjointia uudelleen valinnan puolesta. Niissä on taas pakko onnistua ja Tv-esiintymiseen kouluttautuminen on nykypoliitikolle välttämätöntä.

Kenelläkään ei ole synnynnäisesti hyviä vuorovaikutustaitoja, vaan niitä opitaan tekemällä eli olemalla vuorovaikutuksessa. Hyvässä vuorovaikutuksessa vältetään yleistäviä, leimaavia ja syyllistäviä sinä-viestejä, jotka usein saavat toisen puolustautumaan ja johtavat helposti riitaan. Hyvä konsti on kysyä pulmatilanteissa kaverilta, miten sinä tämän asian hoitaisit. Ei sinulla tarvitse olla valmista ratkaisua ongelmaan. Kun keskustelutoverilta tulee oivallus, sen toimivuutta voi testata lisäkysymyksillä. Keinoa kannattaa kokeilla. Annetaan toiselle ihmiselle mahdollisuus itse keksiä omaan ongelmaansa ratkaisut ja kokea oivalluksen ilo.

Työelämä edellyttää erittäin hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. On tärkeä osata kuunnella, pyytää ja vastaanottaa apua sekä myös auttaa toisia.

Esa Kanerva

Suomen thatcherimistä

22.2.2016

Kun arvioin nykyhallituksen politiikkaa, minulle tulee ensimmäiseksi mieleen edesmennyt rouva Thatcher. En voi myöskään välttää mielikuvaa siitä, että Margaret Thatcher oli Ronald Reaganin sydänystävä. Armon leidi on saanut lempinimen ”rautarouva”. Mistä ansioista? Hän vihasi sydänjuuriaan myöten ammattiyhdistysliikettä ja sosiaaliturvaa. Hän tyypillinen esimerkki siitä, että linnan korkeista kamareista on vaikea nähdä alas torilla käyskentelevää tavallista kansaa.

Hänen mielestään kansa oli laiskaa. Sille ei tule vastikkeetta antaa mitään. Työn kautta annettaisiin valtiolta jonkin sortin turvaa, mutta ”pinnareille” ei mitään. Pinnarit saattoivat olla yhteiskunnasta syrjäytyneitä juoppoja tai monista muista syistä yhteiskunnasta erkaantuneita. Syynä saattoi olla vaikka kehitysvammaisuus tai työkyvyttömyys. Margaretin mukaan ei ole olemassa yhteiskuntaa, joka huolehtisi vähemmistään, oli olemassa vain yksilöitä. Menesty tai kuole tuntuu minun suussani aika raadolliselta.

Thatcher loi siirtomaa imperialismiin perustuvan sosiaaliturvajärjestelmän. Kaikille tarjottiin työtä, mutta minkälaista työtä? Kaupan ovella oli mikkihiiripukuun pukeutunut latino, joka kumarsi syvään arvon leidien astuessa ovista sisään. Sitten infosta oli saatavissa saattaja tai palvelija. Tavaroita maksettaessa hihnan päässä oli ”pussuttaja”, joka pakkasi tavarasi. Palvelija kantoi tavarat autonkuljettaja Jamesille, joka kumartaen avasi rouvalle auton oven.

Margaret Thatcher poisti ministerinä ensimmäiseksi koululaisilta ilmaisen maitoannoksen. Sitten hän yhtiöitti kansallisomaisuuden. Siinä menivät rautatiet, postilaitos, vesihuolto ja terveydenhuolto. Ja monet muut julkiset palvelut poistettiin kuten asumisen rahoituksen.

Miten tämä kaikki toteutettiin? Järjestely on aika yksinkertainen. Ensiksi alennetaan veroja. Siitä syntyy alijäämiä valtion talousarvioon. Alijäämät on paikattava heikentämällä julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia karsimalla. Yksinkertainen logiikka. Tuntuuko tutulta ja maistuuko nykyisen hallituksen ohjelmalta? Meillä kansakuntana ei ole taloudellista hätää. Kysymys on ideologisista tavoitteista. Tavallisella kansalla menee liian hyvin. Maailmassa on ”kontrastin” laki voimassa. Jos porvari näkee, että tavallinen kansaa ei ole riittävän nöyrää tai palvele minua alistuvasti, omistavan luokan on tehtävä jotakin.

Meillä on eläkerahastoissa yli kolme kertaa valtion vuosibudjetin verran rahaa. Siitä nykyiset eläkeläiset eivät tule tutkija Kimmo Kiljusen mukaan saamaan euroakaan. Ne rahat toimivat tällä hetkellä valtion velan vakuutena. Meillä olisi varaa maksaa eläkeläisille palkkaperusteinen indeksi, mutta mitkään Suomen hallitukset eivät ole asiaa korjanneet. Tämä asia on häpeäksi myös demareille!

Taloudellinen valta on keskittynyt ns. rahamaailman eliitille tavallisen kansan kustannuksella. Arvostelen voimakkaasti nykyisen hallituksen thatcherismia ja uusliberalismia siitä, että sen avulla yritetään toteuttaa 1800-luvun yhteiskunta- ja talouspoliittisia ideaaleja modernissa länsimaisessa hyvinvointivaltioissa.

Esa Kanerva

Hei me leikataan!

18.2.2016

Hallitus päätti ohjelmassaan karsia kuntien kustannuksia miljardilla eurolla vähentämällä lakisääteisiä tehtäviä sekä tehtävien toteuttamista ohjaavia velvoitteita. Velvoitteita ovat esimerkiksi erilaiset suunnitelmat, yhteistyövelvoitteet, henkilöstömitoitukset tai kelpoisuudet. Suosituksista ohjauskeinona on tarkoitus luopua.

Nyt ministeri Vehviläinen toteaa, että tuli asetetuksi hallitukselle ”mission impossible”, ns. mahdoton tehtävä. No ei se mitään, ei tullut avokonttoriakaan. Nyt on päädytty lukuun 400 miljoonaa euroa, jotka on tarkoitus kuurnia pääosin julkisten palveluiden tasoa ja laatua heikentämällä. Hallituksen päätöksenteko on leikkausten kohdentamista ja suuntaamista. Ns. priorisointi eli päätöksenteon kohteitten valinta kuvaa ministereitten tahtotilaa ja arvoja. Toisin sanoen porvarillinen politiikka muistaa leikatessaan rokottaa yhteiskunnan alempia sosiaaliryhmiä ja mielellään unohtavat omistavan luokan.

Suurimmat säästöt, noin 240 miljoonaa euroa, kohdistuvat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Liikenne- ja viestintäministeriön osuus on noin 75 miljoonaa euroa ja sisäministeriön vajaat 50 miljoonaa euroa. Eniten säästetään kelpoisuusehtoja ja henkilöstörakennetta koskevia velvoitteita löysäämällä. Tämän on määrä tuoda säästöjä kunnille 90 miljoonan euron edestä vuodessa. Toiseksi eniten säästetään vammaisilta. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksella aiotaan saada 61 miljoonan euron säästöt. Kolmanneksi suurin säästökohde, 48 miljoonaa euroa, syntyy pelastustehtävien siirrosta pian perustettaville 18 uudelle maakunnalle. Nyt pelastustoimi on järjestetty 22 alueen vastuulle.

Miten säästöt konkreettisesti toteutetaan. Kuntien henkilöstön kelpoisuusehtojen väljentämisellä tavoitellaan 90 miljoonan euron säästöä. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että sairaanhoitajat voisivat tehdä entistä enemmän nykyään lääkäreille kuuluvia tehtäviä, suuhygienistit ja hammashoitajat hammaslääkäreille kuuluvia tehtäviä ja lähihoitajat sairaanhoitajien tehtäviä. Lähihoitajia puolestaan korvattaisiin muutaman kuukauden kestävän koulutuksen saaneilla hoiva-avustajilla. Myös sosiaalipuolelle on odotettavissa muutoksia. Korkeakoulutetun sosiaalityöntekijän töitä voisi jatkossa tehdä sosionomi tai vastaava, esimerkiksi geronomi. Optikko hoitelisi osan silmälääkärin hommista.

Jokainen tajuaa, että tämä ei voi olla vaikuttamatta palveluiden tasoon. Tehdään halvemmalla huonompaa laatua. Kuntajohtajat sanovat, että olisi pitänyt karsia ja laatua laskea vielä enemmän, koska kunnilla ei ole heidän mukaansa varaa nykyiseen palvelutasoon. Muutos tarkoittaa niille henkilöille suurta pettymystä, jotka ovat uhranneet elämässään aikaa, vaivaa ja rahaa pitkään koulutukseen. Hallituksen koulutusvihamielisyys näyttäytyy tälläkin tavalla. Miksi käydä koulua, kun ”ammattitaidon” voi hankkia pikakoulutuksella. Tältä ainakin hallituksen logiikka näyttää ulospäin.

Vammaispalvelulain uudistuksella tavoitellaan myös isoja säästöjä. Vehviläisen mukaan uudistus voi osittain parantaa vammaisten palveluita ja osittain heikentää. Näin ministeri Vehviläinen kiemurtelee tiedotustilaisuudessa. Vammaislainsäädännön kokonaisuudistuksella aiotaan saada 61 miljoonan euron säästöt. Säästö on valtava ja syystäkin vammaisjärjestöt ovat kauhuissaan. Mitenkähän vammaisten palveluita aiotaan parantaa? Ainakin vammaisten liikkumispalveluihin tulee merkittäviä heikennyksiä. Heidän napanuoransa terveitten yhteiskuntaan katkaistaan rajoittamalla pääsyä ja liikkumista palveluitten pariin.

Erityisen huolestunut olen vanhuksistamme. Tämä hallitus vesittää myös vanhuspalvelulakia, jonka edellinen sai aikaan. Vanhuspalvelulain edellyttämiä tehtäviä ”kevennetään” (lue heikennetään) 35,2 miljoonalla eurolla. Edellinen hallitus lupasi, että jos eivät kunnat vapaaehtoisesti ota käyttöön riittävää hoitajamitoitusta, siitä säädetään lailla (0,5 hoitajaa potilasta kohden). Mutta mitä ollaan nyt tekemässä. Hoitajamitoitusta lasketaan 0,4 hoitajaan per vanhus. Kysyn, miksi Tampereen kaupunki maksaa siitä, ettei subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoiteta, jonka hallitus sääti lailla. Eikö tämä vanhusten hoitajamitoitus olisi yhtä tärkeä asia korjata kaupungin omalla rahalla? Asumispalveluja koskevien suositusten kumoaminen koskettaa etenkin vanhuksia, vammaisia, kehitysvammaisia, päihdeongelmaisia ja mielenterveyskuntoutujia. Vanhusten palveluasumista koskevat kriteerit ”uudistetaan” (lue heikennetään). Vanhukset asuvat entistä ahtaammin. Minusta tämän hetkinen vaatimus 25 neliömetristä vanhusta kohden ei ole kohtuuton vaatimus. Kuntien ei tarvitse enää tehdä myöskään suunnitelmaa vanhusten terveys- ja sosiaalipalveluiden järjestämisestä.

Oletteko kuulleet keskustelua osakkeenomistajien osinkojen verotuksen kiristämisestä? Oletteko kuulleet hallituksen esityksestä palkita verotuksellisesti niitä yrityksiä, jotka investoivat Suomeen ja työllistävät? Ette ole, en minäkään!

Esa Kanerva

Mitä suomalaiset kertovat itselleen itsestään?

18.2.2016

Jokainen kansakunta kertoo sukupolvelta toiselle tarinoita itsestään. Kertomuksilla ei ole aina yhteyttä todellisuuteen. Jutut liittyvät yleensä suomalaiseen kulttuuriin ja yksilöihin.

Meillä on koko lailla yhteinen käsitys siitä, että olemme yksinäisiä suuressa maailmassa, mielemme valtaa usein haikeus ja ikävöiminen. Kuunnelkaamme suomalaisten tangojen sanomaa. Unto Monosen tango Satumaa kuvastaa näitä tunteita sanoituksessaan hyvin. ”Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois, vaan siivetönnä en voi lentää vanki olen maan vain aatoksin mi kauas entää sinne käydä saan.”

Kaiho ja melankolisuus vaikuttavat myös kansanlauluissamme. Väinö Linna kuvaa Pohjantähdessään nuorta miestä Hennalan kuolemansellissä hänen odottaessaan teloitustaan. Hän virittää laulun, ”Laps` Suomen älä vaihda pois, sä maatas ihanaa! Sill´ leipä vieraan karvast´ ois ja sana karkeaa.” Mollisointuisella laulullaan hän lohduttaa paitsi itseään, purkaa itsestään kaiken surun ja tuskan, suomalaisen mentaliteetin.

Arvomaailmassamme perhe on meille tärkeä. Perhesiteemme ovat kuitenkin löyhempiä kuin esimerkiksi Euroopassa. Tämä johtunee siitä, että haluamme välttää eron tuskaa jo etukäteen. Vaikka meillä ei maassamme ole koskaan ollut varsinaista orjuutta, orjuuteen verrattavia olosuhteita kyllä. Koska osa väestöstä oli piikoja, renkejä, tilattomia ja torppareita, heille annettu pieni maatilkku ei kyennyt kylmässä ilmastossa elättämään suurta perhettä. Lapsista tuli pikkupiikoja, pikkurenkejä ja huutolaisia. Perheet hajosivat ja luopumisen kipu täytti mielen.

Kirjeet alkoivat yleensä rintamilta ”Täältä jostakin”. Historiamme miehet ovat aina olleet kaukana ja kaipauksen kohde. Metsällä, kalassa, savotassa metsätöissä tai sodassa. Menneisyyden naiset olivat vahvoja kuin Niskavuoren naiset. Naisihanne oli punaposkinen, pyylevä ja työteliäs ihminen, ei kauneus eikä naisellisuus. Talojen naiset olivat monitaitoisia, sillä miesten poissa ollessa he hoitivat kaikki talon työt.

Nykyään on päivänselvyys, että nainen käy töissä ja lapset ovat päivähoidossa. Riitoja syntyy yleisemmin kotitöistä, joita miehet entisiin roolimalleihinsa takertuneina eivät ole nurisematta hyväksyneet. Aikaisemmin miehen uran tukeminen on ollut naiselle itsestäänselvyys, yhtä päivänselvää ei tänä päivänä ole miehen antama tuki naispuoleiselle uraohjukselle.

Isovanhempiemme perheen elämää kuvaa osuvasti Ilmari Kianto Ryysyrannan Joosepissaan. Jooseppi kuolee raihnaisena kaatamansa petäjän alle. Suomalainen mies on ollut monesti alttiina äkkinäiselle kuolemalle raataessaan terveytensä menettäneenä raskaassa ruumiillisessa työssä. Moni nainen ehti käyttää elämänsä aikana kolmekin miestä loppuun. Tai mies kuoli tapellessaan humalapäissään. Lapset huolehtivat toinen toisistaan ja pyörivät jaloissa.

Suuri suomalainen arvo on seistä omilla jaloillaan ja elättää itsensä, jopa iästä riippumatta. Mutta meillä on myös hieno talkooperinne ja kyläyhteisöllisyys. Kerjäämistä ja autetuksi tulemista suomalainen inhoaa. Mutta kun on kysymys vapaaehtoinen tärkeäksi koettu asia, toimeen tartutaan. Riita-asiat on perinteisesti hoidettu kylissä istumalla alas ja puhumalla asiat halki.

Työpaikkahaastatteluissa ehdokkaat mainitsevat lähes aina omina ominaisuuksinaan rehellisyyden, luotettavuuden ja olevansa saadun luottamuksen arvoinen. Nämä arvot kulkevat halki sukupolvien. Ne liitetään suomalaisuuteen hyvin vahvasti. Siihen on myös käytännön syy. On ollut pakko luottaa toisiinsa. Yleensä muukalaiset eivät tulleet kylään hyvin aikein. He olivat venäläisiä vihollisia, ruotsalaisia vallanpitäjiä tai puukkojunkkareita. Ulkomaalaiset kertovat suomalaisten pelottavasta ja pälyilevästä katseesta kohdatessa. Mykkyys lientyy, kun vähän aikaa tuijotellaan toisiaan.

Tässä ajassa pärjää puhumisen taidoilla. Aiemmin oli toisin. Sananlasku sanoo, että ”Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa”. Meillä on myytti puhumattomasta sankarikansasta. Se puhuu vain asiaa, kysyy kun pitäisi vastata ja vastaa kun pitäisi kuunnella. Olemme identifioituneet työteliääksi ja turhia lörpöttelemättömäksi kansaksi. Karhun kaataminen yksin ja taistelu luonnon kanssa ei vaatinut liikoja vuorovaikutustaitoja. Meillä on hienoa kirjallisuutta ja monen tarinaniskijän kielellistä taituruutta. Siitä huolimatta suomalaiset jatkavat ja kertovat tästä puhumattomuuskulttuurista ja kömpelöstä kielen käytöstä lapsilleen ja jälkipolvilleen. Liian monet miehet valitsevat mieluummin leukakeinun kuin puhuvat. Perheissä harjoitetaan henkistä terroria mykkäkoululla.

Onpa sinulla kaunis mekko, oletko sen itse tehnyt? No eihän tämä ole kuin jätepalasista kokoon harsittu, tällainen vaatimaton vaatekappale, on todennäköisin vastaus. Näin vastataan, ettei vaan kysyjään iskisi suomalaisten pelkäämä kateus, joka koetaan kaiken tuhoavana voimana. Työpaikalla tietää onnistuneensa, jos pomo ei sano mitään tai ei moiti. Meillä on sielussamme lukematon negatiivisten tunteiden valikoima. Palaute annetaan vaimolle ja työkaverille kielteisten ilmaisujen kautta. ”Räkänokastakin tulee mies, mutta ei tyhjän naurajasta.” Ajatellaan, että myönteistä palautetta ei kannata antaa, koska se on ikään kuin itseltä pois tai palautteen saaja tulee vain entistä ylpeämmäksi.

Uskomme edelleen vahvasti, että sisu, kiukku ja tinkimättömyys ovat säästäneet Suomen kansan hengissä. Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis suomalaisia!

Esa Kanerva

Turvapaikanhakijoita idästä

17.2.2017

Tasavallan presidentti, puolustusministeri, sisäministeri ja lehdistökin alkavat herätä siihen todellisuuteen, että itärajan takana on odottamassa kaiken maailman kansalaisia sadoistatuhansista jopa miljooniin ihmisiin. Arviot muutamista tuhansista turvapaikanhakijoista Lappiin saattavat kalveta, jos heille käy käsky lähteä liikkeelle kohti länttä.

Joku sanoo, että tämä nykyinen tilanne on vain alkusoittoa. Venäjä antaa vihjeitä Suomelle, että täältä pesee, ellette pysy ruodussa. Suomen pitkä maaraja, yli 1300 kilometriä, tekee Suomesta EU:n heikon lenkin. Kun painetta tulee idästä, se kohdistuu myös Euroopan Unioniin.

Venäjä haluaa eroon talouspakotteista, se on selvä. Kauanko on aikaa siihen, että sisäpoliittiset paineet alkavat purkautua maan sisäisessä taloudellisessa ahdingossa. Venäjään kohdistuneet talouspakotteet lisäävät maassa asuvien sisäisten pakolaisten halukkuutta lähteä elintasopakolaisiksi länttä kohti.

Kärkipoliitikkomme harjoittavat diplomatiaa ja saavat kuulla onttouksia Venäjän korkeilta kollegoiltaan. Selittävät kansalle, että neuvottelut etenevät, vaikka eivät edes itse usko saavutuksiinsa. Suomesta pitäisi nyt kaivaa paras neuvotteluosaaminen ja -taito. Puoluekannan ei pitäisi ratkaista, kuka neuvottelee ja kenellä on uskottavuutta. Ratkaisut ovat täysin Venäjän hallussa ja peukalon alla. Emme tiedä Orpon ja Sipilän neuvotteluista juuri mitään. Onko Venäjä vaatinut Suomelta aktiivisuutta neuvotteluissa EU:n kauppapakotteiden purkamisessa tai uhannut lähettää 200.000 afgaanipakolaista maistiaisina.

Venäjän kiristykselle on olemassa Suomessa tilaus. Osa kansasta on liberaaleja ja kannattavat turvapaikanhakijoiden humaania kohtelua määristä riippumatta. Toiset taas ovat valmiita heittämään polttopullon vastaanottokeskukseen. Näin ollen poliitikot eivät tiedä, miten koko asiaan tulisi suhtautua. Poliittinen johto ei voi olla kummallekaan leirille mieliksi ilman, että joku ryhmä ottaa nokkiinsa.

Huonoin vaihtoehto on alistua kiristykselle. Valitettavasti Turkin kiristykselle EU antoi pikkusormensa ja Turkki sai aluksi muutaman miljardin. Sitten tuli sieltä jo suurempi rahavaatimus pakolaisvirran tukkimisesta maahan. Miksi ei Venäjä seuraisi mallia. Tässä piilee juuri Unionin heikkous. Ei ymmärretä, missä kulkee humanismin ja taloudellisten mahdollisuuksien raja.

Kun joskus poliittisesti luovittiin Venäjän kanssa hyvin ahtaassa raossa ja onnistuttiin siinä, luulisi meiltä perintönä löytyvän yhä sellaisia neuvottelijoita ja uskottavuutta, ettei jouduta törmäyskurssille. Kysymyksessä on mitä suuremmassa määrin myös EU:n ongelma. Olen aikaisemminkin kysynyt näissä jutuissani, että ulkoministeri Soiniko ampuu itärajalla ensimmäisen laukauksen, jos neuvottelutilannetta ei hallita.

Esa Kanerva

Onko väkivalta osa uutta maailmajärjestystä?

16.2.2016

On sanottu, että maailman historia kulkee sykleissä. Se pätee niin talouteen kuin väkivaltaisiin myllerryksiin. Välillä on pistetty kaikki maan tasalle, sitten on alkanut julmettu jälleenrakennus ja ihmettely, kuinka tämä kaikki on voinut olla mahdollista. Toisesta maailmansodasta on kulunut yli kahden sukupolven rauhankausi. Tosin kylmän sodan aikana käytiin helvetin porteilla monta kertaa. Kenraalien sormet olivat jo ydinaseitten laukaisunapeilla. Jostakin syystä niitä ei kukaan painanut.

Muistan elävästi 1960-luvun sekä maailman että Suomen kriisit. Kaikkein raastavinta oli lapsellekin Kuuban ohjuskriisi, jolloin erilaiset sattumat taisivat pelastaa maailman tuholta. Juuri raskaista sodista toipuvan maan kansalaisille oli Kekkosen nootti-kriisi kova pala. Neuvostoliiton pyytämät tai uhkaamat yhteiset sotaharjoitukset koettiin lähes sodanjulistuksena. Reaktiot olivat sen mukaisia. Muistan kansakoulunopettajani itkeneen kateederinsa takana, että nyt tulee sota ja ryssät hyökkäävät. Me pikkukoululaiset olimme mukana hänen paniikissaan ja ahdistuksessaan vailla ymmärrystä, mistä todella on nyt kysymys. Jotakin kamalaa sen täytyy olla, koska opettajakin itkee.

Kekkonen matkusti Moskovaan ja palasi sankarina sekä toisen uuden kauden presidenttinä. Kylmä sota loppui 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajottua. Tulivat uudenlaiset murheet. Kun ei ollut kaksinapaista maailmanvaltaa, amerikkalaiset tekivät, mitä lystäsivät, myös tekoja vastoin kansanvälistä lakia. Venäjä eli sekasortoista aikaa ja sen pirstoutuessa syntyi uusia valtioita kuin sieniä sateella. Pienet Balkanin valtiot kävivät toistensa kimppuun ja sota oli julmaa. Presidentti Clintonin pommitukset B-52 pommittajilla rauhoitti Balkanin jollakin tavalla. Terrorismi alkoi nostaa päätään ja amerikkalaisia kohtaan tehtiin iskuja vähän joka puolella maailmaa.

Kaikkien huulilla alkoi olla nimi Al Quida ja sen johtaja Osama Bin Laden. Välillä käytiin 1. Persianlahden sota Saddam Husseinin vallattua Kuwaitin öljylähteet. Irak pantiin aisoihin, mutta Saddam jäi valtaan. Varmaan siksi, että poika-Bushillekin jäisi jotakin sodittavaa.

Sitten alkoi sota terrorismia vastaan arabiterroristien lennettyä kaapatuilla lentokoneilla päin WTS:n kaksoistorneja. Ne tuhoutuivat täysin ja yli 3000 ihmistä sai surmansa. Amerikkalaiset aloittivat terroristijahdin ja hyökkäsivät Afganistaniin. Ihmisiä vangittiin ja kidutettiin ympäri maailmaa salaisissa piilopaikoissa. Eniten kuitenkin Kuubassa Guantánamon lentotukikohdan vankilassa.

Välissä käytiin toinen Irakin sota, joka voitettiin, mutta voitolla ei saavutettu mitään. Amerikkalaiset jumiintuivat sinne ja kärsivät tappiota. Amerikkalaiset ovat siellä edelleenkin jollakin panoksella.

Arabikevät pisti Saharan pohjoispuolisten maitten hallinnon uuteen uskoon. Demokratiaa ei niihin valtioihin tullut. Erilaiset klaanipäälliköt pitävät valtaa ja tappelevat keskenään vallasta. Egypti sai sotilasdiktatuurin.

Syyrian sota uhkaa ajaa maailman suurselkkaukseen. Taistelujärjestö Isis syntyi siellä, laajensi nopeasti aluettaan Irakiin ja naapurimaihin. Syyrian tilanne on niin sekava, ettei tässä tiedä kuka pommittaa ketäkin. Länsimaat pommittavat ja Venäjä tekee ilmahyökkäyksiä. Uusia pakolaisia syntyy ja satoja tuhansia on jo kuollut.

Venäjän innokas osallistuminen Syyrian kriisiin johtunee sen hankaluuksista Euroopassa. Krimin ja Ukrainan itäosien valtausta ei ole annettu anteeksi. Kaupparajoitteet ja matala öljyn hinta rapauttavat taloutta.

Jemen on ollut sisällissodassa koko tämän vuoden ja Saudi-Arabia tukee uskonveljiään pommittamalla ”kapinallisia”. Suunnit ja shiat tappelevat täälläkin keskenään.

Palestiinalaisten ja Israelin välit eivät korjaannu koskaan. Sodat seuraavat toisiaan. Tuskin rauhaa saadaan aikaan turkkilisten ja kurdienkaan välillä.

Maailman tilanne alkaa muistuttaa yhä enemmän kylmän sodan kuumimpia aikoja, vaikka koko maailma ei toistaiseksi ole jakautunut blokkeihin. Retoriikka kovenee sekä Natossa että Venäjällä. Putin on ottanut omaan asedoktriiniinsa taktiset ydinaseet. Ne olivat käyttövalmiina kuulemma Krimin valtauksen yhteydessä. Kylmää ajatuskin siitä, että Venäjä kuvittelee voivansa käyttää ydinaseita rajatusti, jotakin aluetta tai kaupunkia vastaan.

Tälläkin hetkellä Turkin ja Syyrian rajalle pakkautuneet pakolaiset ovat ajautuneet Naton ja Venäjän väliin. Tämä asetelma paljastaa sen, kuinka suurista ja räjähdysherkistä asioista on kyse.

Milloinkahan poksahtaa, toivottavasti ei koskaan, sellainen oikein iso pamaus. Nikita Hruštšov räjäytti sellaisen lokakuussa 1961 Novaja Zemljalla. Kooltaan se oli 50 megatonnia. Kerrotaan sen heilauttaneen maapalloakin suhteessa akseliinsa. Pommi räjähti 30.10. ja 28.10. Neuvostoliitto oli jättänyt Suomelle nootin sotilaallisista neuvotteluista.

Ehkä teoriat maailman konfliktien jaksottuneisuudesta voidaan unohtaa. Maailmassa käydään sotaa nykyisin jatkuvasti, sota on siis osa uutta maailmanjärjestystä!

Esa Kanerva

Muisteloita 1990-luvun lamavuosilta

12.2.2016

Muistan kuin eilisen päivän vuoden 1992 syksyn. Suomen talous oli sakannut jo vuodesta-91 ja pysyväksi kuviteltu talouden kasvu pysähtyi kuin seinään. Kyseisenä vuonna bruttokansantuote laski 7.1 prosenttia. Alkoi laaja keskustelu pohjoismaisen hyvinvointivaltion kriisistä. Valtio oli ajautumassa maksukyvyttömyyteen, työttömyys nousi yli 20 prosenttiin työvoimasta ja pankkeja pidettiin pystyssä velkarahalla kymmenillä miljardeilla markoilla.

Valtionvarainministeriössä laadittiin vuonna 1992 ehdotus julkisen talouden tasapainottamiseksi. Nimiinsä kuuluisa ehdotuksen sai budjettipäällikkö Raimo Sailas. Todellisuudessa lista oli laadittu yhteistyössä apulaisbudjettipäällikkö Erkki ”Leuka” Virtasen kanssa. Ministeriö ehdotti ja sai tahtonsa läpi sekä hallituksessa että eduskunnassa. Sosiaaliturvan tavoitetasoja madallettiin ja muun muassa ansiosidonnaista sosiaaliturvaa leikattiin kuten eläkkeitä ja työttömyysturvaa. Myös kotitalouksien verotusta kiristettiin ja vähennyksiä karsittiin. Vaikka aikaisempaa erilaisten kuittien keräämistä ja veroilmoituksen tekemistä vihattiin, monelle tuli sitä ja verovähennyksiä ikävä. Monet kunnat korottivat kunnallisveroastettaan.

Meidät pääluotot kutsuttiin neuvotteluun loppusyksystä 1992. Kaupungin talousarvio oli jo laadittu lähes valmiiksi. Sitten tuli valtiolta terveisiä, että seuraavana vuonna julkisen sektorin kansaneläkevakuutusmaksua nostettaisiin 3,95 prosenttiin. Tarkkaa summaa en muista, mutta lasku oli suuruusluokaltaan kymmeniä miljoonia markkoja. Budjetti oli revittävä auki. Herrojen ilmeet olivat vakavat heidän selostaessaan tilannetta. Siitä hetkestä alkoivat henkilöstön lamatalkoot. Työnantajan mielestä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin karsia henkilöstömenoja.

Politiikassa alkoi kilpalaulanta siitä, kuka uskalsi antaa kovimmat luvut lehdistölle irtisanottavien työntekijöiden määrästä. Parhaimmaksi taisi päästä ehdotus 3000 irtisanottavasta. Joka tapauksessa työntekijöiden edustajille lyötiin eteen tylyt rätingit. Alkoi loputon neuvottelurumba henkilöstökulujen alentamisesta.

Muistan oman järjestöni, silloisen TNJ:n osalta sen uhkauksen, että jos lomarahan leikkaukseen ei suostuta, suljettavien 16 päiväkodin henkilökunta irtisanotaan. Uhkaukselle oli katetta, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon koko varahenkilöstö, n. 350 työntekijää, irtisanottiin. Tiukan jäsenäänestyksen jälkeen pakkosovittiin lomarahojen 7 päivän leikkauksesta korvauksetta. Kaupunki tienasi lomarahojen leikkaamisesta n. 20 miljoonaa markkaa. Lisäksi pakotettiin työntekijöitä vaihtamaan lomarahaa vapaaksi eli käytännössä he lomauttivat itse itsensä.

Silloisen työterveyden henkilöstöetuja leikattiin ja karsittiin roimasti. Erityisesti tämä kosketti pahasti työntekijöitä ja aiheutti mielipahaa. Työterveyden edut koettiin pienen palkan jatkeeksi ja nyt nekin vietiin.

Työelämässä tapahtui suuri murros. Tehostamistoimet näkyivät työpaikoilla tiivistyneenä työtahtina ja ilmapiiri kiristyi. Kukaan ei uskaltanut juurikaan sairastella, koska ilmassa leijui uhka työpaikan menettämisestä. Tehtiin sairaanakin töitä.

Vuoden 1992 jälkeen muutamassa vuodessa kaupungin henkilöstöä vähennettiin erilaisin konstein n. 1500 henkeä muutamassa vuodessa. Eläkkeelle jääneiden tilalle ei palkattu uusia työntekijöitä ja työtehtäviä yhdisteltiin. Kaikin puolin kannustettiin ihmisiä hakeutumaan kaupunkiorganisaation ulkopuolelle, mm. yrittäjiksi.

Surkeinta tässä asiassa on se, että tutkimusten mukaan 1990-luvun lamassa oli helpompi elää köyhänä. Kriisi oli rajumpi, mutta lyhyempi. Nykyinen taantuma on ollut pitkäkestoinen, joka on kasvanut hiipien eikä muutosta parempaan ole näköpiirissä.

THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio sanoo, että kuntien tehtävien karsiminen voi johtaa suurempaan muutokseen palveluissa kuin 1990-luvun laman leikkaukset aikoinaan.

Kun karsitaan tehtäviä ja höllennetään ohjausta, pesuveden mukana voi mennä jotain tärkeää. Kuntien väliset erot eivät ainakaan tule pienenemään, Moisio toteaa.

Varmasti joku muistelee näitä seitsemää viimeistä laihaa vuotta muutaman vuosikymmenen päästä. Minulla eivät muistot ole kultaantuneet 1990-luvun lamasta. Se oli Suomelle synkkää ja pimeätä aikaa. Sen kielteiset vaikutukset jatkuvat yhä tänäkin päivänä. Silloin syntyi Suomeen uusi yhteiskunnallinen ilmiö, pitkäaikaistyöttömyys, huono-osaisuus ja syrjäytyminen. Se on periytyvää laatua, valitettavasti. Tämä porvarihallitus lyö lyötyjä. Missä on sosiaalinen armo?

Esa Kanerva

Talousviisaitten turinoita

11.2.216

Lueskelin eilen iltapuhteeksi Talouspolitiikan arviointineuvoston viimeisintä raporttia. Aamulla huomasin, että professorit olivat kirjoittaneet työstään omat selityksensä Aamulehden yleisönosastoon. Ikäväkseni huomasin, että raportti oli kirjoitettu englanniksi ja vain lyhyt yhteenveto oli työstetty suomeksi. No ei haittaa vääräkielisyys. Jos jokunen sana jää ymmärtämättä, niin ei haittaa. Viestien ydin tulee kuitenkin selväksi. Arviointineuvosto on luotu kulloinkin vallassa olevalle hallitukselle neuvonantajaelimeksi. Sen toimikausi on hallituskautta pitempi. Se koostuu yliopistojen professoreista.

Siitä professorit ovat yksimielisiä, että Suomen talous vaatii sopeuttamista pitkällä aikajänteellä. Hallitusohjelmassa määritelty lähinnä leikkausten määrä, 3,5 miljardia euroa vuoden 2019 loppuun mennessä, on arvioijien mielestä kutakuinkin kohdallaan. Tosin valtionvarainministeri Stubb on kertonut mielipiteenään, että lisäsäästöille on tarvetta.

Yksi neuvoston huomionkohde on oikeistohallituksen yksipuoleinen leikkauslinja. Suomen köyhiltä ja kurjilta viedään ostovoima talouden ollessa taantumassa ja tulevan kasvunkin ollessa oraitten päällä. Leikkaukset, säästöt ja maksujen korotukset syövät kansantaloudessa kiertävää rahaa ja lisäävät siten työttömyyttä sekä pahentavat taantumaa. Kiristävä finanssipolitiikka on haitallista, kun talouskasvu on olematonta tai heikkoa.

Tilastot kertovat, että Suomen talous supistuu selvästi nopeammin kuin EU:ssa yhteensä. Tilastojen mukaan Suomessa työttömyys on kasvanut enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Lisäksi Suomen BKT on alentunut enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Viennin huono kehitys ei selitä kaikkea tätä. Kotimaisen kulutuksen väheneminen ainakin joiltakin osin selittää talouden kielteistä kierrettä.

Hallitusohjelmaa noudatetaan pilkulleen. Se sulkee pois verojen korotukset. Talousviisaat arvioivat, että verotuksen uudelleen arviointi joiltakin osin voisi olla paikallaan leikkausten sijaan. Tiukka pitäytyminen hallitusohjelman linjauksessa, että verotusta ei nosteta tällä hallituskaudella, ei saata olla tarkoituksenmukaista. Arviointineuvosto iskee silmänsä arvonlisäveroon, alennettujen arvonlisäkantojen poistamiseen ja arvonlisäverotuksen tasoittamiseen. Minusta voisi tässä yhteydessä tarkastella myös jo päätettyä autoveron huojennusta. "Vaikka veroaste on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkea, tiukka sitoutuminen veroasteen pitämiseen jollain tietyllä tasolla ei ole perusteltua", raportissa todetaan.

Kansalaisilla on halukkuutta maksaa veroja, jos julkisia palveluja tarjotaan kaikille kansalaisille tulotasosta riippumatta. Hyvät julkiset palvelut ovat olennainen osa ns. pohjoismaista hyvinvointimallia. Neuvoston mukaan päivähoidon leikkaukset saattavat vähentää työvoiman tarjontaa työmarkkinoilla. Työvoiman häviäminen markkinoilta on taloutta hidastava tekijä. Lisäksi neuvosto arvostelee ylipäätään koulutuksesta leikkaamista, sillä se heikentää talouden tuottavuutta ja tulevaa talouskasvua.

Arviointineuvosto pitää hallituksen ns. pakkolakipakettia arveluttavana ja riskialttiina. Hallituksen arviot lakien työllisyys- ja talouspoliittiset vaikutukset ovat ylisuuria. Se sijaan se kiittelee SAK:n tarjoamaa palkkamalttia seuraavina vuosina ja ehdotusta vientialojen palkkajohtajuudesta.

Jos ns. yhteiskuntasopimusta ei synny, hallituksella on varmasti takataskussaan verojen, etenkin arvonlisäverojen korotukset. Kokoomukselle se sopii erityisen hyvin, onhan se tasavero.

Esa Kanerva

Tehdään Henkilöstökassasta Tampereen kaupungin henkilöstön oma pankki!

                                                                                                                                           10.2.2016

Joku entinen ison liikepankin pomo sanoi 1990-luvulla Kansallisanti-mainoksessa ”Tosi on”. Siinä kerättiin osakeannilla lisää rahaa pankille, joka oli jo siinä vaiheessa konkurssikypsä. ”Tosi on”, merkitsee Henkilöstökassan osalta tänään sitä, että kassasta voi tulla uusien asiakkaiden tuella vahva toimija pankkitoiminnassa. Nyt ei ole kysymys mistään kassan kriisistä, mutta sen taloudellinen tilanne on vakava tilien lopetusten, vähentyneen talletuspääoman ja asiakaskadon vuoksi. Kassa ei voi koskaan mennä bankrottiin ja talletetut rahat ovat turvassa. Tämä on kuitenkin vetoomus entisten ja uusien asiakkaiden palaamiseksi henkilöstökassan asiakkaiksi, jotta kassan lopettamiskeskustelua ei pääsisi uudestaan syntymäänkään.

Tampereen kaupungin henkilöstökassalla on nyt kaikki mahdollisuudet ryhtyä kaupungin koko henkilöstön pankiksi. Kassajärjestelmä on pakko uusia ja uuteen järjestelmään on mahdollista saada uusia ominaisuuksia. Uusi palvelu olisi luotonanto. Työntekijä voisi nostaa kuukausiansionsa verran ”limiittiä” tililtään. Palvelun hinta pidettäisiin kohtuullisena. Mahdollisuus vakuudelliseen lainaan voisi olla myös palveluvalikossa.

Monen ”puliveivauksen” ja kommervenkkien kautta kassan lopetus saatiin peruttua. Nyt on vain käynyt niin, että kassalle tarvittaisiin lisää pääomia ja asiakkaita, jotka niitä luottoja tarvitsisivat. Ymmärrettävästi kassan palvelumaksut ovat karkottaneet asiakkaita. Niiden käyttöönottoon on ollut pakko mennä, koska ns. pankin marginaalia ei talletuskoroissa ole ollut. Verrattuna yksityisiin pankkeihin, palvelumaksujen taso on edullinen ja kilpailukykyinen. Jos uudenlainen toiminta lähtee mukavasti käyntiin, on täysin mahdollista luopua maksupalvelu- ja tilinhoitomaksuista.

Henkilöstökassan johtokunnan kokouksessa 5.11.2013 päätettiin tehdä henkilöstökassan kehittämissuunnitelma. Tätä suunnitelmaa ollaan nyt toteuttamassa. Kuten aiemmin totesin, matala korkotaso yhdessä heikkojen talousnäkymien kanssa on vaikuttanut myös henkilöstökassan kannattavuuteen. Jotta henkilöstökassan itsekannattavuusperiaate voisi uudella kassajärjestelmällä ja palvelukonseptilla toteutua, tarvittaisiin asiakkaita ja uusia tilinavauksia. Tiesithän, että paitsi Tampereen kaupungin henkilöstö (ja eläkeläiset), myös kaupungin omistamien tai hallinnoimien tytäryhteisöjen työntekijät (ja eläkeläiset) voivat liittyä henkilöstökassaamme.

Kassan toiminta-ajatus on aina ollut olla toimia henkilöstöetuutena. On tarjottu jotakin vastinetta pienelle palkalle. Henkilöstökassa on kunnostautunut ja haastanut pankit hyvällä, nopealla ja luottamuksellisella palvelulla. Lopetetut tilit kannattaisi nyt avata uudestaan, käyttää niitä vaikka varatileinä ja hoitaa sieltä laskujen maksaminen. Joskus voi olla ”pikavippikin” tarpeen. Uudella kassasovelluksella molemmat palvelut onnistuvat kotoa käsin, mutta myös tiskillä maksaminen käy. Henkilöstökassan sijainti on erinomainen aivan kaupungin ydinkeskustassa Kaupungintalolla. Eihän se Rahatoimiston aula vedä vertoja liikepankkien jugend-saleille, mutta tilat ovat ihan käyttökelpoiset.

Henkilöstökassa tarvitsee nyt asiakkaittensa ja poliittista tukea säilyttääkseen asemansa liikepankkien haastajana, koska virkamiehiltä ei tukea heru.

Miksei julkinen henkilöstökassa voisi olla myös vertailukohteena markkinaehtoiselle, yksityiselle pankkitoiminnalle?

Esa Kanerva, henkilöstökassan johtokunnan puheenjohtaja

Venäjällä on rahapula

9.2.2018

Presidentti Putin on kutsunut luokseen maansa seitsemän suurimman osakeyhtiön pääjohtajat neuvotellakseen niiden tai niiden osien myynnistä. Valtion rahantarve on suuri ja presidentti ei halua suin surmin maahan sisäpoliittista kriisiä maksamattomien eläkkeitten vuoksi. Öljyn maailmanmarkkinahinta on se, mikä on. Öljytuloista riippuva maa on konkurssin partaalla. Rahastot on syöty ja Krimin asukkaiden lahjominen tyytyväisiksi neuvotokansalaisiksi maksaa maltaita. Ilmaista ei ole Itä-Ukrainankaan sotilaallinen läsnäolo. Valloitettujen alueiden kansantulo ja tuottavuus ovat negatiiviset. Kansa syö kuitenkin joka päivä ruokaa ja juomaa, jotka Venäjän on kustannettava.

Venäläismediassa ”Suureksi Yksityistämiseksi” ristitty valtionyhtiöiden myynti saattaa tuoda valtion kassaan tilapäistä helpotusta. valtionyhtiöiden myynnistä pitäisi kertyä tuhannen miljardin ruplan eli nykykurssilla noin 12 miljardin euron myyntivoitto kahdessa vuodessa valtion tyhjenevän kassan täytteeksi. Voihan olla kysymyksessä samanlainen operaatio kuin 1990-luvulla Boris Jeltsinin aikana. Tällöin valtion yhteistä omistusta siirtyi ketterästi oligarkkien haltuun ja silloinen presidentti varmisti uudelleen valintansa. Epäluuloisimmat näkevät nyt käsillä olevassa yksityistämisessä 1990-luvun edeltäjän piirteitä eli ainakin tavoitteen pelastaa presidentin jatkokausi.

Yksityistämisen tavoitteethan voivat olla mitä tahansa. Konkurssipesän tyhjennys tai uudet maailman valloitushaaveet, mitä tahansa voi arvailla. Rahallisesti 12 miljardia euroa ei ole paljon, etenkin suuriin maailmanpoliittisiin tarkoituksiin, mutta kotimaan köyhiä eläkeläisiä sillä voidaan auttaa pysymään tyytyväisinä. Eikä sillä nyt ole niin väliä, vaikka muutaman miljardin siivu katoaisikin välistä.

Epäluuloisimmat näkevät nyt käsillä olevassa yksityistämisessä 1990-luvun edeltäjän piirteitä eli ainakin tavoitteen pelastaa presidentin jatkokausi.

Suomeen Venäjän taholta tulevia uhkia vähätellään. Jos Baltiassa Viron venäläiset aiheuttaisivat hämminkiä rettelöimällä hallitusta vastaan, Venäjä tuskin jättäisi puuttumatta asioiden kulkuun. Suomesta tulisi nopeasti osallinen Venäjän kanssa syntyneeseen kriisiin, koska emme voisi olla kommentoimatta tilannetta. Näin kävisi, vaikka emme olisi sen toiminnan pääkohde. Venäjä voi löytää syitä, joilla voisi tarvittaessa perustella valtapoliittisia toimiaan. Jos jotain Ukrainan tyyppistä tapahtuisi Virossa, niin Suomi olisi pakotettu toimimaan. On täysin poissuljettua, että Suomi voisi silloin olla mukana vain retorisella tasolla.

Suomalaiset ovat kyselleet viime vuodet sitä, että miksi Venäjä keskittää ja vahvistaa uusilla armeijan yksiköillä Suomen vastaista rajaansa. Venäjä on läksyttänyt Suomea monesti Nato-lähestymisen vaaroista ja jopa puolustusvoimia harjoitusten järjestämisestä. Tuorein amerikkalainen arvio kertoo, että on todennäköistä, että sotilaallisessa konfliktissa Baltian maiden - Viron, Latvian ja Liettuan - puolustus kestäisi Natonkin vahvistamana vain kolme päivää. Mikä on Suomen sotilaallisen puolustuksen lujuus? Venäjän armeija etenisi Viron ja Latvian pääkaupunkeihin Tallinnaan ja Riikaan vain 1,5–2,5 vuorokaudessa. Samalla balttien ja amerikkalaisten joukot kärsisivät mittavia tappioita.

Kauppaa tehdessä ystävyyssuhteet ja kanssakäyminen vahvistuvat. Euroopan Unionin kauppapakotteet ovat ajaneet Suomen tukalaan tilanteeseen. Tanskalaisten muutama ylimääräinen sika tai hollantilaisten tulppaanit löytävät markkinansa jostakin muualtakin kuin Venäjältä. Suomella ja Venäjällä on ollut vahvat kauppasiteet jo vuosisatoja. Laukkuryssät olivat arkipäivää jo 1800-luvulla ja bilateraalikauppaa käytiin sotien jälkeen. Naapurilla ei ollut dollareita, mutta maksuksi kelpasi ihan yhtä hyvin öljy ja muukin energia. Nyt näyttää huonolta. Jugurttia tai Oltermannia ei saa viedä eikä kauppa käy. Suhteet huononevat samaa rataa. Rajan takana eivät odota rahakkaat venäläiset turistit, vaan muovikassit kädessä tsetseenit ja kirgiisit, mahtuu joukkoon vielä muutama mongolikin. Ja heitä on paljon!

Esa Kanerva

.

Maailma on mullin mallin-ja Suomi siinä sivussa

7.2.2016

Maailmanpolitiikassa tuntuu olevan tällä hetkellä niin monta tulehduspesäkettä ja sytykettä, että hirvittää. Syyriassa taistellaan jokainen jokaista vastaan jo viidettä vuotta. Venäjä pommittaa ja länsimaat pommittavat. Viisi vuotta kestäneessä sodassa on kuollut 260.000 ihmistä ja kriisi on ajanut miljoona ihmistä pakolaisiksi. Viimeisinkin rauhanneuvottelupyrkimys Genevessä on menossa kiville. Syyrialaiset pyrkivät Turkin kautta Kreikkaan ja sieltä muualle Eurooppaan. Euroopassa on nyt kansanvaellus, johon ei ole odotettavissa nopeita ratkaisuja.

Venäjä hakee suurvalta-asemaansa Putinin diktatuurin avustuksella ja puuttumalla vastoin kansainvälistä oikeutta toisten maiden asioihin. Tai ei ole pelkästään puuttunut toisen suvereenin valtion sisäisiin asioihin, vaan valloittanut alueita ja miehittänyt maakuntia. Suomen ulkopolitiikka noudattelee EU:n määrittämää linjaa ja noudattaa Venäjää vastaan suunnattua pakotepolitiikkaa. Öljyn ja muitten raaka-aineitten hinnan romahdus on horjuttanut Venäjän taloutta ja tehnyt siitä arvaamattoman. Sisäpoliittista tilannetta pyritään hoitamaan ulkoisilla uhilla ja kääntämään katseet niihin. Sääliksi kävi sisäministeri Petteri Orpoa, joka joutui venäläisen kollegansa käymien keskustelujen jälkeen pitämään tiedotustilaisuuden. Jotakin piti sanoa, mutta kun ei ollut mitään kerrottavaa. Neuvottelujen tulos oli nolla ja Venäjältä tulevien pakolaisten tilanne jäi avoimeksi. Samoin taisi käydä pääministeri Sipilälle Medvedevin kanssa. Saatiin sentään sovituksi, että keskustellaan jatkossakin. Presidentti Niinistö käytti kovaa kieltä Valtiopäivien avajaisissa Euroopan pakolaispolitiikasta. Rivien välistä luin kuitenkin, että Niinistö on huolissaan Venäjältä tulevasta muuttoliikkeestä ja Venäjän halusta säännellä tilannetta.

Osin Saddam Husseinin väkivaltakoneiston perillisistä kootun Isis-järjestön levittäytymistä Syyriasta Irakiin ja nopeata isojen alueiden valtausta ihmeteltiin laajalti. Mistä johtui tuon islamilaisen armeijan tehokkuus. Järjestön organisatorinen hierarkia on tiukka ja autoritaarinen. Useita järjestön, toisistaan riippumattomia, salaisia poliiseja vahtivat armeijaa ja toisiaan sekä urkkivat kansalaisten tekemisiä. Toivottavasti järjestö ei saa maailmassa minkäänlaista pysyvää jalansijaa. Sehän on ilmoituksensa mukaisesti aikeissa tehdä lisää terroritekoja Eurooppaan.

Euroopan Unionin tulevaisuuden ja yhtenäisyyden kannalta on menossa hurjat ajat. Britit lypsävät omia kansallisia etuja omaan sopimukseensa ja erityiskohtelu ei muiden maiden mielestä ole kovin solidaarista ja yhteistyöhön tähtäävää ajattelua. Britanniassa äänestään Unionin jäsenyydestä ja lopputulos voi olla vaikka mitä. Miten sitten suu pannaan, jos äänestystulos on kielteinen unionille ja engelsmannien peukalo osoittaa alas. Eurooppa on aivan uudenlaisen todellisuuden edessä. Miten käy Suomelle, joka on vahvasti sitoutunut Eurooppa-yhteistyöhön ja jopa liittovaltiokehitykseen.

Ei kotimaassa ole sen helpompaa. Neuvottelut kilpailukykypaketista junnaavat, vaikka suurin osa asiantuntijoista veikkaavat jotakin tulosta olevan näköpiirissä. Pakkolakien valmistelu on ”jäissä”, mutta lait ovatkin lähes valmiita. Jos nyt käytävissä neuvotteluissa ei synny tulosta ja sopimus kaatuu esimerkiksi paikalliseen sopimiseen liittyviin kiistoihin, syksyllä on odotettavissa melkoinen hulabaloo. Ei kukaan täysijärkinen sellaista haluaisi kokea ja se merkitsisi myös Suomen talouden syöksykierrettä. Kukaan ei voita, ei hallitus eikä Suomen työtä tekevät. Hallituksella on vastuu kokonaisuudesta ja hallitus vastuunsa kantakoon.

Maakuntauudistus paisuu sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden korjaamisesta valtion, maakuntien ja kuntien rakenteiden perinpohjaiseen myllertämiseen. Se lisää uudistuksen vaikeusastetta tuplasti. Nyt on mietittävänä kolme suurta kokonaisuutta, Sote-palvelut, tukipalvelut ja alueellinen hallinto. Niihin on mietittävä prosessit, rakenteen, henkilöstöasiat, omaisuusjärjestelyt ja sopimuspohja. Onneksi puoluesihteereillä riitti yksimielisyyttä esitykseen, että kunta- ja maakuntavaalit järjestetään vuonna 2017 lokakuussa.

Kaiken lisäksi ja kaiken taustalla on vaikea taloustilanne. Tälle vuodelle odotetaan vajaan prosentin kasvua ja ensi vuodelle n. 1,5 %. Kysymys on viennin kysynnän heikkoudesta eikä maailman talous tuo helpotusta Suomelle. Maailman kansantuote kasvaa edelleen vaisusti, vain vähän enemmän kuin viime vuonna, koska maailmankaupan ja teollisten investointien kehitys jatkuu heikkona. Kysymys on siis suhdanteista johtuvasta taantumasta. Jotkut talousviisaat elvyttäisivät, toisaalta jotkut vartiaiset pelkäävät julkisen velan kasvua. Oikea ratkaisu saattaisi olla vähentää työttömyyttä kasvupanostuksilla kotimaiseen infraan. Hallitus voisi pidättäytyä myös toimenpiteistä, jotka vähentävät kotimaista kulutusta. Mikäli hallitus ei puutu sähkön verkkomaksujen korotuksiin, on kansan oikeustaju koetuksilla. Edelleen pitäisi olla pöydällä harmaan talouden torjunta ja rahojen pimittäminen verottajan ulottumattomiin ”rahaparatiiseihin”.

Esa Kanerva

Liikkuakin on pitänyt

                                                                                                                                        3.2.2016

Polkupyörä oli viisikymmentä ja vielä kuusikymmentäluvulla suosittu ja käytännöllinen liikkumisväline. Muistan isälläni olleen suurirunkoisen menopelin hyvin ja äidin pienemmän version. Naisten polkupyörän takapyörissä oli suojaverkko lapsia varten.. Yhteiskunta varovaisesti autoistui ja muitakin moottorikäyttöisiä ajoneuvoja sai tuoda maahan. Suomen valtion kroonisen rahapulan vuoksi autojen tuonti oli säännösteltyä. Naapurin Neuvostoliiton kautta saatiin autoja, mutta länsiautot olivat kiven alla.

Se oli kuusikymmentä luvun alkua. Isä oli ajanut työmatkat kesät talvet kaksitahti-mopolla. Tai mikä lieneekin, isällä oli lempinimikin sille, ”hurahtaja”. Sanan historiallista taustaa en tunne. Sillä mopolla hän kulki kesät talvet. Jos joku muistaa sellaisen motoristin ”tötterön”, hän käytti sitä talvisin, ettei naama paleltuisi viimassa.

Kuusikymmentä luvun paremmalla puolella isälle tarjoutui isälle mahdollisuus ostaa auto. Se oli merkiltään Zvickkau. Muistan perheen innostuneen töpinän kuin eilisen päivän auton hankinnasta. Se oli kaksitahtinen ja vaatimaton rumilus. Ei se yksinkertaisuus ole aina haitaksi. Vaihteet vaihtuivat kahvasta, joka liikkuen eteen työntäen ja taaksepäin. Välikaasu oli välttämätön siirryttäessä vaihteelta toiselle. Kerran pilkkimatkalla, kesärenkailla kun ajeltiin, isällä meni risteys pitkäksi ja ajettiin pehmeäsi metsähallinnon puolelle. Sitten saapui sattumalta paikalle armeijan ajoneuvo, jossa oli varusmiehiä. Isäni loukkaantui kovasti heidän nostettuaan käsivoimin auton tielle ja upseerin sanoessa, että eihän se pahvi paljon paina.

Tultiin 60-luvun paremmalle puolelle. Itäsaksan ihme vaihdetiin Moskvitsiin. Se oli idän ihme. Vaihteet olivat ratin vieressä olevassa ohjaimessa. Se oli Ladan edeltäjä. Auto oli hyvin yksinkertainen tekniikaltaan. Perusinsinööri saattoi korjata ja ymmärtää moottorin toimintaperiaatteen. Käyntiin se lähti aina talvipakkasilla ja muutenkin se oli nöyrä palvelija. Ajoimme yhtenä kesänä sillä Norjaan, Hammerfestiin asti

Kun länsimaitten kauppa vapautui, isällä iski autokuume. Mossen jälkeen oli saatava jotain parempaa. Muistan olleeni autokaupoilla. Ostettiin Renault Dauphine. Surkeampaa kauppaa ei olisi voinut tehdä. Peli oli lousku ja velan kuukusierien määrä valtava. Siihen aikaan lyötiin osamaksuerien tilisiirrot käteen. Niinhän siinä kävi, että auto jätti tielle ja moottorissa todettiin vakava vika. Mäntien tiiviys oli poissa. Auto hinattiin nykyisen Keskuspaloaseman takapihalta ja vietiin autoliikkeeseen. Liike lupasi ”porata” moottorin ja asentaa putkittamalla uudet sylinterit. En tiedä, mitä operaatio tarkoitti. Toimiva ajopeli siitä tuli, mutta edelleenkin siinä esiintyi, ranskalaisille ajoneuvoille tyypillisesti, aina jotakin pientä rempattavaa.

Seuraava auto perheessämme oli kuplavolkkari. Se oli väriltään keltainen ja takatuuppari. Se oli ensimmäinen auto, jota sain ajaa ja kokeilla. Kyllä siitä oltiin ylpeitä ja matkaa taittui. Ison ”Aatun” alulle panema kansanautoprojekti täydellistyi meidän perheessä.

Sitten tuli japanilainen vallankumous. Isä osti riisikupin, Toyota Corollan. Autosta ei minulla ole juuri muistoja, koska olin irtaantumassa vanhempien arjesta ja muuttamassa omiin oloihini. Se kyllä kävi selväksi seuraavaa autoa vaihdettaessa, että isä oli pitänyt autoaan liian hyvänä. Sitä oli pidetty lämpimässä tallissa ja pesty joka toinen päivä. Paikat olivat ruosteessa.

Isän viimeiseksi autoksi valikoitui Mazda 323. Se oli kahdelle vanhukselle sopivan pieni ja vähän kuluttava ajoneuvo. Vähän yli seitsemänkymmentä vuotiaana, ehkä äidin motkotuksesta, autoilusta luovuttiin ja auto myytiin.

Esa Kanerva

Sivut