22.1.2016
Tänä aamuna sänkyä petatessani, tai pikemminkin sen jälkeen havahduin siihen, että tätä työtä tehdessäni ajatukset ovat olleet jossain muualla kuin itse lakanoiden oikaisussa. Havahduin ja aloin miettiä toimintatapojani yleensäkin. Rutiinithan tuovat elämään turvallisuutta ja lapsi erityisesti tarvitsee niitä kokeakseen elämänsä turvatuksi. Pohtiessani asiaa, en varmaankaan tee rutiineja turvallisuushakuisesti, vaan elämän sujuvoittamiseksi. Tylsät arkityöt voi huoletta tehdä ”ydinjatkoksella” ja sinä aikana voit keskittyä oleellisimpiin ajatuksiin. Hommat tulee hoidetuksi ja sellaiset työt tehdyksi, joista nyt ei erityisemmin pidä, kuin huomaamatta.
Väitetään, että ”leipääntyminen” ja rutinoituminen joihinkin hommiin tappaa luovuuden. Minusta asia on juuri päinvastoin. Rutiinit ja mietityt työtavat yksinkertaisissa kotitöissäkin nopeuttavat niiden tekemistä ja vapauttavat aikaa omaan käyttöön. Aivoistakin pääsee liiat höyryt pois, kun niitä ei käytetä ”turhaan” eivätkä ne ylikuormitu.
Ei pidä olla rutiinien orja. Siis tehdä päivästä ja viikosta toiseen samat asiat kellonlyömälleen. Minulle toistuvat arkitöitten tekeminen samaan aikaan, ei ole oleellista. Työn tekemisen menetelmät ovat kuitenkin tärkeät. Sängyn peitto lentää paikoilleen tietyllä tavalla sujuvasti ja aikaa kuluttamatta sekä lakanat oiotaan sairaanhoitajakoulusta opitulla tekniikalla. Hoitajalle on tärkeää tehdä tietyt temput rytmitetysti ja samalla tavalla kuin työparinsa, jotta työ sujuisi nopeasti. Kysymys on varmasti samasta ilmiöstä kuin armeijan äkseeraamisessa. Taistelussa ei ole aikaa miettiä aseen lippaan vaihtamista tai lataamista. Toiminnan täytyy tapahtua ilman ajattelua ja nopeasti.
Nuoria todennäköisesti ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä, että seuraavaksi tehdään 50v rutiininomaisesti töitä hiessä ennen eläkettä. Aamulla herätään aikasin, pahimmassa tapauksessa todella aikasin ja sitten lähdetään töihin kahdeksaksi tunniksi tienaamaan rahaa, että peruseläminen onnistuisi. Ei elämä ole näin mustavalkoista. Työ ottaa ja työ antaa. Ihmisen täytyy saada työltään enemmän kuin se vie voimia. Työn kohdalla sana ”leipääntyminen” on oikein kuvaava sana siitä, että esimerkiksi palvelualalla työntekijä ei koe olevansa sielultaan oikealla alalla. Myönnän, että liukuhihnatyöstö on aika vaikea saada ”kiksejä”. Siinäkin työyhteisö ja osallistuminen voivat antaa päivään sisältöä.
Maailmassa on kuitenkin monia asioita, joita ei voi itselleen automatisoida. Yksi on toisen ihmisen kuunteleminen. Se on aina kuuntelijan kannalta aktiivinen prosessi. Puhuja huomaa hyvin nopeasti, kuunteleeko toinen häntä vai on kuulevinaan. Kuunneltavalle on annettava kaiken aikaa palautetta ja eläytyä esillä oleviin asioihin. Kellon katsominen kuunteluprosessissa on pahin virhe, mihin kuuntelijana voit syyllistyä.
Olen kiinnittänyt itsessäni huomiota myös siihen, että rutiinit alkavat painaa päälle väärissä asioissa. Yksi on autolla ajaminen. Siihen pitäisi keskittyä aina 100 prosenttisesti. Ajatukset eivät saisi harhailla ja ajon aikana ei saisi olla ”sijaistekemistä”. Varmaan löytyy monia muita harhapolkuja, joille olen eksynyt. Mutta itseään voi koko ajan arvioida eikä itselleen kannata valehdella.
Jos ihminen ajattelee, että näin olen aina tehnyt eikä mikään saa muuttua, rutiinit ovat huono asia. Kannattaa kysellä itseltään, voisiko jotakin tehdä toisella tavalla ja hyödyllisemmin. Perheessä vaimolle saattaa olla ilo, että särjet tutut ympyrät. Tyhjennät astianpesukoneen, vaikka et ole sitä juuri tehnyt. Voit saada pusun poskelle!
Ohjelmoin mieleni toimimaan jouhevasti aina niissä tilanteissa niin, että en joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessani solahdan automaattisesti sujuvaan ”ajatusten virtaan”. Etenen vaihe kerrallaan kohti toimieni päätepistettä alempien aivokerrosten ohjaamana.
Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella ja hullutella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun arki ja seinät eivät uhkaa kaatua päälle. Rakastan rutiineja!
Esa Kanerva
Tänä aamuna sänkyä petatessani, tai pikemminkin sen jälkeen havahduin siihen, että tätä työtä tehdessäni ajatukset ovat olleet jossain muualla kuin itse lakanoiden oikaisussa. Havahduin ja aloin miettiä toimintatapojani yleensäkin. Rutiinithan tuovat elämään turvallisuutta ja lapsi erityisesti tarvitsee niitä kokeakseen elämänsä turvatuksi. Pohtiessani asiaa, en varmaankaan tee rutiineja turvallisuushakuisesti, vaan elämän sujuvoittamiseksi. Tylsät arkityöt voi huoletta tehdä ”ydinjatkoksella” ja sinä aikana voit keskittyä oleellisimpiin ajatuksiin. Hommat tulee hoidetuksi ja sellaiset työt tehdyksi, joista nyt ei erityisemmin pidä, kuin huomaamatta.
Väitetään, että ”leipääntyminen” ja rutinoituminen joihinkin hommiin tappaa luovuuden. Minusta asia on juuri päinvastoin. Rutiinit ja mietityt työtavat yksinkertaisissa kotitöissäkin nopeuttavat niiden tekemistä ja vapauttavat aikaa omaan käyttöön. Aivoistakin pääsee liiat höyryt pois, kun niitä ei käytetä ”turhaan” eivätkä ne ylikuormitu.
Ei pidä olla rutiinien orja. Siis tehdä päivästä ja viikosta toiseen samat asiat kellonlyömälleen. Minulle toistuvat arkitöitten tekeminen samaan aikaan, ei ole oleellista. Työn tekemisen menetelmät ovat kuitenkin tärkeät. Sängyn peitto lentää paikoilleen tietyllä tavalla sujuvasti ja aikaa kuluttamatta sekä lakanat oiotaan sairaanhoitajakoulusta opitulla tekniikalla. Hoitajalle on tärkeää tehdä tietyt temput rytmitetysti ja samalla tavalla kuin työparinsa, jotta työ sujuisi nopeasti. Kysymys on varmasti samasta ilmiöstä kuin armeijan äkseeraamisessa. Taistelussa ei ole aikaa miettiä aseen lippaan vaihtamista tai lataamista. Toiminnan täytyy tapahtua ilman ajattelua ja nopeasti.
Nuoria todennäköisesti ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä, että seuraavaksi tehdään 50v rutiininomaisesti töitä hiessä ennen eläkettä. Aamulla herätään aikasin, pahimmassa tapauksessa todella aikasin ja sitten lähdetään töihin kahdeksaksi tunniksi tienaamaan rahaa, että peruseläminen onnistuisi. Ei elämä ole näin mustavalkoista. Työ ottaa ja työ antaa. Ihmisen täytyy saada työltään enemmän kuin se vie voimia. Työn kohdalla sana ”leipääntyminen” on oikein kuvaava sana siitä, että esimerkiksi palvelualalla työntekijä ei koe olevansa sielultaan oikealla alalla. Myönnän, että liukuhihnatyöstö on aika vaikea saada ”kiksejä”. Siinäkin työyhteisö ja osallistuminen voivat antaa päivään sisältöä.
Maailmassa on kuitenkin monia asioita, joita ei voi itselleen automatisoida. Yksi on toisen ihmisen kuunteleminen. Se on aina kuuntelijan kannalta aktiivinen prosessi. Puhuja huomaa hyvin nopeasti, kuunteleeko toinen häntä vai on kuulevinaan. Kuunneltavalle on annettava kaiken aikaa palautetta ja eläytyä esillä oleviin asioihin. Kellon katsominen kuunteluprosessissa on pahin virhe, mihin kuuntelijana voit syyllistyä.
Olen kiinnittänyt itsessäni huomiota myös siihen, että rutiinit alkavat painaa päälle väärissä asioissa. Yksi on autolla ajaminen. Siihen pitäisi keskittyä aina 100 prosenttisesti. Ajatukset eivät saisi harhailla ja ajon aikana ei saisi olla ”sijaistekemistä”. Varmaan löytyy monia muita harhapolkuja, joille olen eksynyt. Mutta itseään voi koko ajan arvioida eikä itselleen kannata valehdella.
Jos ihminen ajattelee, että näin olen aina tehnyt eikä mikään saa muuttua, rutiinit ovat huono asia. Kannattaa kysellä itseltään, voisiko jotakin tehdä toisella tavalla ja hyödyllisemmin. Perheessä vaimolle saattaa olla ilo, että särjet tutut ympyrät. Tyhjennät astianpesukoneen, vaikka et ole sitä juuri tehnyt. Voit saada pusun poskelle!
Ohjelmoin mieleni toimimaan jouhevasti aina niissä tilanteissa niin, että en joudu keksimään pyörää joka kerta uudelleen. Sen sijaan aina tuttuun toimeen tarttuessani solahdan automaattisesti sujuvaan ”ajatusten virtaan”. Etenen vaihe kerrallaan kohti toimieni päätepistettä alempien aivokerrosten ohjaamana.
Ja kun homma on kerran hyvin suunniteltu, on myös varaa irrotella ja hullutella. Spontaaniuskin on paljon helpompaa ja nautinnollisempaa silloin, kun arki ja seinät eivät uhkaa kaatua päälle. Rakastan rutiineja!
Esa Kanerva
