Luottamusmies ei estä paikallista sopimista!




                                                                                                                                           28.4.2016


Olen ollut jäsenistön valitsemana pääluottamusmiehenä 26 vuotta. Alkuvuosina vaalit olivat kahden vuoden välein, nyttemmin luottamusmieskausi on pidentynyt 4 vuoteen. En ole koskaan kokenut olleeni ns. jarrumies. Paikallista sopimista on tehty koko urani ajan. Oikeudenmukaisuudesta ja työntekijän eduista olen pitänyt kiinni. Asialliset win-win-kysymykset on neuvoteltu ja neuvotellaan. On oikeus ja kohtuus, että sopimisessa juridisessa mielessä heikomman osapuolen asemassa olevalla työntekijällä on oikeus luottamusmiehen tukeen. Suomalaisessa työelämässä työnantajilla ja heidän edustajillaan on laaja ns. direktio-oikeus eli työnjohto-oikeus, jonka nojalla työnantajalla on ensisijainen oikeus tulkita työehtosopimusta ja työelämän lakeja. Työntekijä voi riitauttaa toki asiansa. Käytännössä prosessi on kuitenkin niin hankala, että tavallisella työntekijällä ei itse ole mahdollisuutta sitä tehdä.

Eilen Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto tulivat ulos julkisuuteen toteamalla, että jos yrityksillä on pakko antaa työntekijöille oikeus valita luottamusmies, paikallinen sopiminen romuttuu ja uudet työpaikat jäävät syntymättä. Mitä, häh! Tämä on ihan mieletön ja perätön väite.


Tai sitten työnantajilla eivät ole puhtaat jauhot pussissaan. Osaan kyllä kuvitella, minkälaiseksi yrittäjät kuvittelevat paikallisen sopimisen olevan. Minulla on kokemukseni perusteella kohtuullisen hyvä näköala ja mielikuva siitä, miten ”Janhusen metallin” neuvotteluprosessi menisi:

Lähdetään liikkeelle yrityksen vanhoista työntekijöistä. Työntekijät kutsutaan yksitellen joko toimitusjohtajan, hallintojohtajan tai henkilöstöpäällikön huoneeseen. Neuvottelun ilmapiiri luodaan heti kireäksi jättämällä tervehtimättä työntekijää. Huoneen kalustus järjestellään niin, että yleensä useat työnantajan edustajat istuvat fyysisestikin korkeammalla kuin yksin tuolillaan nököttävä työntekijä. Duunari kokee olevansa todella pieni. Työntekijän silmäiltäväksi annetaan pari A4-paperia tai heitetään ”tykillä” kankaalle yrityksen tuloslaskelma ja tase. Sitten kerrotaan, kuinka huono yrityksen taloudellinen tilanne on.

Valitettavasti työntekijä ei yleensä osaa lukea esimerkiksi tilinpäätöslukuja, saati sitten tehdä siitä joitakin johtopäätöksiä. Toimitusjohtaja kertoo tilauskannan olevan huono eikä parempaa ole näköpiirissä. Meidän on pakko tehdä jotakin, että selviämme tästä ahdingosta. Sitten seuraa ”lipaisu”, yhdessä sinun kanssasi voimme kuitenkin parantaa yrityksemme kilpailukykyasemaa. Se edellyttää kyllä valitettavasti lomarahojen vaihtamista esimerkiksi muutaman päivän vapaaseen tai ja palkkojen leikkaamista 2 euroa tunnilta. Ellei näin menetellä on sinunkin työpaikkasi vaarassa ja joudumme aloittamaan yt-neuvottelut. Mitä mieltä olet asiasta? Asialla on kiire, joten voinet vastata kysymykseeni heti ja allekirjoitat tämän paperin. Mitä luulette, allekirjoittaako työntekijä paperin vai lyö nyrkkiä pöytään? Hän poissa tolaltaan eikä kykene kirkkaaseen ajatteluun. Todennäköisesti hän itku kurkussa menee ja raapaisee nimensä paperiin. Kun työntekijä sulkee oven, hallintoväki purskahtaa nauruun. Meni täydestä! Kierrosta jatketaan, kunnes kaikki työntekijät ovat saaneet ”käsittelyn”. Loistavaa, exelent, tämä paikallinen sopiminen, tätähän on kyllä kaivattu jo liian kauan aikaa. Onneksi Sipilä on pannut toimeksi ja saanut vihdoin jotakin aikaan. Uudet rekrytoitavat työntekijät eivät edes rohkenisi kysyä työsuhteensa ehdoista. Palkan suuruutta tai pikemminkin pienuutta tiedustelevat raakataan automaattisesti pois. Että kehtaakin mokomakin kysyä, mitä tästä työstä maksetaan? Hyi helvetti!

Työpaikoilla ammattijärjestöjen koulutetut ”ammattiluottamusmiehet” hoitavat järjestäytyneen työväen edunvalvonnan. Neuvotteluosapuolten välillä on edes jonkinlainen tasapaino. Luottamusmiehellä on taito riitauttaa asia ja viedä sitä keskustason neuvotteluihin. Viime kädessä sopimustulkintaerimielisyydet ratkaistaan Työtuomioistuimessa. Tasavertaisuutta neuvotteluihin tuo myös luottamusmiehen irtisanomissuoja luottamusmieskaudellaan.

Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto ottivat toissa päivänä kantaa paikallisen sopimisen laajentamisen puolesta. Järjestöt väittivät kannanotossaan, että työmarkkinajärjestöjen tulkinnan olevan, että järjestäytymättömissä yrityksissä vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies voisi tehdä paikallisen sopimuksen, jos työehtosopimuksessa paikallisen sopimisen osapuoleksi on määrätty luottamusmies. Yrittäjäjärjestöt vastustavat kiivaasti luottamusmiespakkoa. Heidän mukaansa se rajoittaa yhdistymisvapautta ja tuhoaa tavoitteen työpaikkasopimisen lisäämisestä ja sitä kautta työllisyyden parantamisesta. Yrittäjäliitot ovat tempaisseet hihastaan vielä yhden olevinaan valttikortin tai viimeisen oljenkorren, nimittäin perustuslain.

Ns. luottamusmiehen valintapakko on muka räikeässä ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslaki takaa ihmisille yhdistymisvapauden. Ei ammattiliittoon kuuluminen ole mikään pakko, se on täysin vapaaehtoista. Tiedän yrityksiä, jotka eivät rekrytoi ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Asia kysytään kahden kesken työpaikkahaastattelussa. Tämä on varmasti perustuslain vastaista syrjintää. Suomessa on järjestäytymisvapaus. Mikä tässä työnantajia oikein pelottaa, jos aikomukset ovat rehelliset. Työnantajien mielivaltaa en halua suomalaisille työpaikoille, sitä esiintyy jo nyt aivan riittävästi järjestäytyneilläkin työpaikoilla. Mikäli paikallinen sopiminen on ” palkat alas, säännöllistä työaikaa ei ole, ylitöitä ei tunneta, lomarahoja ei makseta, haittatyö- ja sunnuntaityölisiä ei korvata, vuosiloma pätkitään, sairauslomia ei saa palkallisena pitää, töihin tullaan silloin kun työnantaja määrää ja ollaan pois kun ei tarvita-henkilöstöpolitiikkaa”, en kuuna päivänä tule sitä hyväksymään. Enkä ymmärrä sitäkään, että järjestäytymättömät yritykset vaativat samoja oikeuksia kuin järjestäytyneet yritykset, mutta velvollisuuksista ollaan sanomassa, että ei käy. Kysymys ei ole mistään muusta kuin samoista säännöistä liittoon kuuluville ja kuulumattomille. Pohjimmiltaan kyseessä saattaa yrittäjäjärjestöjen puolelta yritys murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva. Yrittäjäjärjestöt valehtelevat kannanotossaan, kun he väittävät paikallisen sopimisen vaativan järjestäytymistä.

Paikallinen sopinen ei saa olla tulevaisuudessakaan yksittäisen työntekijän pakottamista isännän- valtaan ja saneluun. Työntekijällä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä yksin yhden tai useamman sopimiseen koulutetun työnantajan edustajan kanssa. Siinä paneelissa työntekijän takapuoli kastuu ”merivedessä” ja sanelun jälkeen ei mieli mettä keitä. Duunarin kuitenkin pitäisi edelleen hankkia työllään perheelle ruoka pöytään. Siksi tilanteeseen tarvitaan luottamusmiestä takuumieheksi.

Esa Kanerva