18.4.2016
Miten tässä näin on käynyt? Perussuomalaisten lehti Suomen Uutiset meluaa, kuinka linjakasta ja hyvää hallituspolitiikkaa perussuomalaiset ovat tehneet, mutta siitä huolimatta kannatus on syöksynyt jytkystä n. 9 prosenttiin ja 90 kunnanvaltuutettua Suomessa on loikannut puolueen valtuustoryhmistä. Soinin kehon kieli viestittää kansalle, että kiittämättömyys on maailman palkka! Poliittisessa televisiokeskustelussa hän viljelee enää vitsejä ja on olevinaan hauska. Toki politiikan linjaakin on reivattu hallitusohjelman aikaisesta kaikkitietävyydestä ja ylimielisyydestä piirun verran populismiin päin. Nyt etsitään hallituksen politiikasta sellaisia täkyjä, joissa perussuomalaiset näyttävästi ovat vastaan ja olettavat saavansa suurimman näkyvyyden kansan etujen puolustajana ja taistelijana.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa meluttiin etukäteen kovasti siitä, että me vastustamme ”raha liikkuu potilaan mukana”- periaatetta ja suurta maakuntien määrää. Vastustuksen lopputuloksen tiedämme. Kepu sai maakuntansa ja Kokoomus terveydenhuollon yksityistämisen. Saahan sitä vastustaa ja luvata, mutta jos ei tule tuloksia, mitä tällaisella puolueella kansa tekee. Samanlaista näytelmää nähtiin tavaraliikenteen avaamisessa ulkomaisille liikenneyrittäjille.
Viimeisin kansankosinta ja vastustaminen kohdistuvat ministeri Anne Bernerin julkisuuteen ennenaikaisin putkahtaneeseen tietoihin taksiliikenteen avaamisesta kilpailulle. Täyttä skiinafuuliaa on raide-, maantie ja raideverkostojen yksityistäminen. Taksiuudistus yksinäänkin on järjetön esitys sinällään. Sitä on helppo vastustaa ja hyväillä taksiyrittäjiä. Kilpailua voisi tällä alalla avata hallitusti ja sääntelyä purkaa, mutta Ruotsin mallin mukaista taksien toimintavapautta en Suomeen halua. Muutaman kerran on tullut Tukholmassa taksin ottaessani takaisin laivalle kynityksi, vaikka hinnasta oli sovittu lähtiessä. Ei ole tehnyt mieli lähteä vääntämään kättä Bandidos-tyypin kaltaisen nahkatakin kanssa.
Puoluetuen nostamista Soini vastusti näyttävästi. Totta kai raha persuille kelpaa niin kuin muillekin, koska demokratia maksaa ja vaalit ovat puolueille kalliita. Mutta kun yksin ainoana puolueena vastustaa, tietää varmasti, että enemmistö voittaa. Toiminta oli silkkaa kansan harhautusta.
Toinen vastaavan kaltainen manööveri oli tulla esiin lehdissä ja vastustaa ja kansanedustajien palkkioitten korottamista 0,43 prosentilla. Tuolla korotussummalla ei Suomi pelastu eikä kysymyksen esille ottamista voi oikein perustella oikeudenmukaisuusperiaatteellaakaan, koska se 0,43 prosentti on ollut yleinen palkankorotuslinja.
Perussuomalaiset ovat päätelleet, että voi olla, että kansalaiset tuntevat jonkinasteista turvattomuutta. Puolustusministeri Jussi Niinistö on keskittynyt sapelien kalisteluun ja uudistanut asevelvollisuuslainsäädäntöä. Riviin on astuttava heti, kun Niinistöltä käsky käy. Eiköhän Jussi-poika voisi ottaa oppia edelliseltä ulkoministeri Tuomiojalta. Ei turvattomuus poistu aseilla, vaan diplomatia edellä pitää edetä. Mistä persut ovat moisen haukan puolustusministeriöön löytäneetkään! Kun ministeri jäi henkisesti alakynteen todellisen ammattimiehen, kansliapäällikkö Arto Rädyn kanssa, niin ei muuta kuin kansliapäällikkö kiertoon. Ei siinä ajateltu Suomen etua, vaan omaa etua ja itsetuntoa. Räty rekrytoitiin liike-elämään seuraavalla viikolla.
Viimeisin koomisuus oli se, että perussuomalaiset vetäytyvät Nordea palveluiden piiristä. Tämä oli herkullinen makupala tehdä populismia ja hakea kansansuosiota! Ratkaisu ei perustunut arvoihin toisin kuin esimerkiksi SDP:llä. Kansa vihaa veronkiertäjiä ja suomalaisen yhteiskunnan siipeilijöitä. Tätä aggression tunnetta oli perusuomalaisten pakko ruokkia.
Kun muut puolueet avasivat presidenttipelin, täytyihän Soininkin astua julkisuuteen puolueensa puolesta. Onhan perussuomaliset omasta mielestään tasavertainen ja varteen otettava poliittinen toimija. Ulkoministeri kieltäytyi itse, mutta lupasi, että kyllä ehdokkaita ja erittäin päteviä sellaisia puolueessa esiintyy. Rohkenen kyllä epäillä, kun Jussi Halla-ahon nimikin jo nostettiin pöydälle. Luoja suomalaisia hänestä armahtakoon!
Ja kun aiheet loppuvat, mätkäistään pöytään pakolaiskortti. Perheen yhdistämisiä ei tule tehdä mistään hinnasta ja järkevää eurooppalaista ratkaisua pakolaiskysymyksessä tulee vastustaa ehdottomasti. Ei mitään kiintiöitä, maahanmuuttajat ja muut hädänalaiset pysykööt Suomen rajojen ulkopuolella. Ei mitään sääliä, se on sairautta. Toisaalta persujen mielestä pakolaisia pitäisi auttaa heidän paikan päällä, mutta niin taas leikattiin kehitysavusta miljoonia. Jopa kirkkokin alkaa olla huolestunut näistä leikkauksista eli jotakin vakavaa tapahtuu senkin mielestä moraalisesti. Suomen maineen menetyksestä ja vahingoista kansainvälisissä suhteissa ei voi väheksyä tässä yhteydessä.
Herra Soini, tämä kansankosiskelu ei tule menemään läpi. Teistä on tullut ministeriyden mukana kaasugrillimiehiä- ja naisia. Hiiligrillaava kansa on unohdettu. Ei vanhojen puolueiden toimesta, vaan työväenpuolue perusuomalaisten toimesta, totaalisesti ja arkiyhteys mattimeikäläisen tämän päivän elämään on katkennut, niin kuin napanuora synnytyksessä!
Esa Kanerva