11.4.2016
Hallitus, toisin sanoen Kokoomus ja Keskusta, pääsivät kumpikin voittajina maaliin 5.4. maakuntauudistuksen päälinjoista. Perussuomalaisille annettiin Mopen osa. Soini oli esittänyt aikaisemmin hyvinkin kriittisiä mielipiteitä Kokoomuksen ajamalle valinnanvapaudelle ja maakuntien määrälle. Persut ovat tällä hetkellä nurkassa hallitustyöskentelyssä. Sipilän ei tarvitse kuin väläyttää hallituksen hajoamista ja uusia vaaleja, niin perussuomalaiset sanovat, että kylä me suostumme. Ja Soinin ylävartalo kumartuu 90 asteen kulmaan, jos eivät fyysiset rajoitteet estäisi niin jyrkän kulman tekemisen. Kuka hullu lähtisi vajaan 9 prosentin kannatuksella uusiin vaaleihin! Tarkastelen tässä kirjoituksessa hallituksen neuvottelutulosta kolmesta eri näkökulmasta. Mitä uudistus merkitsee kansalaisille, kuinka henkilöstön käy ja miten rahoitus hoidetaan?
Tälläkin hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollossa on tilanne se, että meillä ei ole toimivia hoitoketjuja, vaikka julkinen sektori toistaiseksi kantaa päävastuun ja koordinoi toimintaa. Hoitoketjuissa on kysymys siitä, että apua tarvitseva kansalainen saa oikean hoidon oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hallitus aikoo esityksellään yhtiöittää myös nykyisen julkisen palvelun. Siis kaikki ne palvelut, jotka ovat valinnanvapauden piirissä kuten perusterveyden- ja sosiaalihuollon palvelut. Hallitus tekee historiallisen yksityistämisvallankumouksen ja päätöksen yhteisten rahojemme osoittamisesta markkinoille. Maakuntavaltuustot kokoontuvat pari kertaa vuodessa. Miten käy kuntademokratian, koska varsinaiset käytännön päätökset tehdään yhtiöitten hallituksissa? Mikäli hallitus säätää uhkaamansa asetuksen yksityisen ja kolmannen sektorin määrän tavoitetasosta ja vähimmäismäärästä, tietää se rajua julkisten palveluitten yksityistämisboomia. Paitsi kansalaisten veroeurojen valuminen yhtiöitten osinkojen kautta ulkomaille, niin suuri huoli on sektorin pirstaloituminen. Yhtiöt pyrkivät takuulla osaoptimoimaan kaiken mahdollisen parhaan taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi. Väkisin tulee mieleen M.A. Nummisen laulu: ”Kumipallona luokses pompin”. Hoitoketjukokonaisuutta ei pysty kukaan seuraamaan tai ohjaamaan. Asiakas pomppii paikasta toiseen ja hankalasta tapauksesta, (lue huonosti rahallisesti tuottavasta) potilaasta ei pidä kukaan enää huolta.
Sanatarkasti hallituksen esityksessä todetaan: ”Hallitus käynnistää sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädännön uudistamisen kevään 2017 aikana. Asiakasmaksujärjestelmän uudistamisessa otetaan huomioon se, että se tukee osaltaan asiakkaiden omaa vastuunottoa sote-uudistuksen kustannussäästötavoitteiden saavuttamista.” Tätä ei voi tulkita asiakkaan näkökulmasta mitenkään muuten kuin, että sosiaali- ja terveyspalvelumaksut nousevat ja pahimmillaan se voi merkitä esimerkiksi vanhuksen omaisuuden realisointipakkoa hoidon rahoittamiseksi.
Paras-hankkeessa taattiin henkilöstölle kuntaliitoksissa kohtuullinen viiden vuoden työsuhdeturva. Nykyisen hallituksen esitys ei takaa mitään. Ns. vanhoina työntekijöinä siirtyminen johonkin yhtiöön ei tuota minkäänlaista turvaa. Erityisen hankala asema on tukipalveluhenkilöstöllä, kuten siivoojilla, keittiöhenkilökunnalla ja esimerkiksi vartiojoilla. Suomessa ei taida tällä hetkellä olla kuin yksi yhtiö, joka pystyy tuottamaan nämä kaikki palvelut yhden tuottajan periaatteella ja sekin on ylikansallinen ISS. Mitään takeita henkilöstöllä ei ole siitä, etteivätkö yksityiset yhtiöt ja kolmannen sektorin yritysten ryhdy sopimusshoppailuun. Valitaan aina yritykselle halvin ja työntekijöille huonoin työehtosopimus. Jo nyt on nähty esimerkiksi vanhustenpalveluissa kansainvälisten ketjujen henkilöstöpolitiikan törkeys. Työntekijä on yksinkertaisesti ainoastaan tuotannon tekijä, jolla ei ole ihmisarvoa. Palkkaharmonisointiin ei hallitus ole varannut euroakaan. Nykyisin yhdistyneitten kuntien henkilöstön palkat on tasoitettu jollakin aikavälillä. Hallitus lupaa sentään huolehtia henkilöstön asemasta muutostilanteissa, mikä on pakollista poliittista jargonia. Kyyti tulee olemaan kylmää.
Rahoituksellisesti tulee olemaan varmaa se, että valtionohjauksen ja valtionosuusjärjestelmän kautta Suomen maakunnalliset talousveturit tulevat kärsimään uudistuksessa. Maksumiehenä toimivat esimerkiksi Pirkanmaa, pääkaupunkiseutu ja Oulunseutu. Entä kuinka käy niille kunnille, jotka ovat olleet kustannustietoisia ja hoitaneet sosiaali- ja terveyspalvelunsa tehokkaasti. Niitä palkitaan leikkaamalla rahoitusta ja ohjaamalle sitä sinne, missä on eletty löysemmin. Pirkkala ja Lempäälä kiristelevät hampaitaan ja kiroavat uudistuksen ”huitsin nevadaan”
Maakuntauudistus ei ole onneksi, ja tällä kertaa vain onneksi, maalissa. Sillä kyllä Suomi tarvitsee sote-uudistuksen, muttei näin sakeata rokkaa, joka tarttuu kurkkuun ja lisäksi syötettäessä maistuu happamalta porvaripettuleivältä.
Esa Kanerva
