10.5.2016
Pääministeri aikoo laittaa valtion yhtiöitten omaisuuden ”töihin”. Hän on keskustellut omistajaohjauksen muutoksista liikemiestuttaviensa kanssa. Hän on konsultoinut Suomen talouden eliittiä. Mitä enemmän seuraan hallituksen touhuja, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että nyt tehtävät suunnitelmat ja päätökset on jo pitkään valmistellun strategian tulosta. Oikeisto on odotellut sopivaa hetkeä ja tilaisuutta toteuttaakseen unelmansa. Aiotaan tehdä täydellinen työreformi, joka ei onnistunut 1990-luvun alussa, sosialisoida kansallisomaisuus harvojen ja valittujen haltuun, jakaa kansa vuohiin ja lampaisiin sekä toteuttaa ns. rakenteelliset muutokset, ajaa alas julkinen sektori ja pakottaa yhteiskunta amerikkalaistyyppiseen vapaaseen markkinatalouteen. Surkeinta tässä on se, että nyt osa nyt tehtävistä muutoksista ovat pysyviä ja korjausliikkeitä ei voi tehdä. Jos esimerkiksi palvelut altistetaan kilpailutukselle, hankintalain säännösten mukaan kilpailutusta on jatkettava hamaan tulevaisuuteen. Pakkivaihdetta ei tässä junassa ole. Valtion kerran myyty omaisuus ei palaa enää koskaan yhteiskunnalle eikä työelämän lakeja ja työehtosopimuksia noin vain muutella jatkossa. Siitä pitävät työnantajat huolen kiristämällä palkansaajia työpaikkojen vähentämisellä ja yritysten maastamuutolla.
En millään tavalla voi hyväksyä Postin kannattavien osien yhtiöittämistä ja velvoitteiden siirtämistä veronmaksajien kontolle. Harvaan asuttuun kepulandiaan hoidettaisiin postipalvelut lain velvoittamana, mutta kermat kuorii yhtiö. Vielä kamalampaa olisi, että yhtiön omistaisi kokonaan joku muu taho kuin valtio. Sehän on suora lahjoitus markkinoille ja omistavalle luokalle. Sipilä on luvannut kertoa omistajapolitiikan suunnanmuutoksesta ensi tiistaina. Täytyy etukäteen katsella tukevaa tuolia, jolle istahtaa uutisia kuunnellessa.
Valtionyhtiö Finnairia suunnitellaan pistettävän lihoiksi. Ennakkotietojen mukaan valtio olisi luopumassa enemmistöomistuksestaan. Venäjän kanssa tehdyn ylilentosopimuksen vuoksi, tarvitaan suomalaista omistusta yhtiössä yli 50 prosenttia, mutta Sipilällä lienee jo ostajaehdokas niille osakkeille, jotka siirretään ostavaan yhtiöön. Tietysti kauppaehdot ovat kavereille edulliset ja kannattavat. Tulee mieleen Aasian tsunami-onnettomuus, joissa kuoli satojatuhansia ihmisiä. Maailman lentokonekapasiteetti oli täysin käytössä evakuoimassa eläviä ja loukkaantuneita sekä rahtaamassa ruumiita. Finnair nouti suomalaiset kotiin. Onneksi meillä suomalaisilla oli omassa hallinnassa ja valtion omistamana lentoyhtiö, joka oli tarvittaessa käytettävissä. Muistaakseni nykyinen presidenttikin evakuoitiin onnettomuusalueelta Finnairin koneella. Jos lentoyhtiön enemmistöosakkuus muuttuu vähemmistöomistajuudeksi, mikä on ns. huoltovarmuus sen jälkeen?
Entinen yrittäjä ja yritysjohtaja Sipilä on ottanut valtion omistajapolitiikan hahmottelussa merkittävän roolin. Hallituksen salkunjaossa Sipilä päätti ottaa vastuulleen myös omistajaohjauksen. Valtio on enemmistöomistajana yli 40 yhtiössä. Lisäksi valtiolla on merkittäviä omistuksia kahdessatoista pörssiyhtiössä. Näitä omistuksia hallinnoidaan valtion sijoitusyhtiön Solidiumin kautta. Suomessa valtionyhtiölain mukaan eduskunta päättää, missä yhtiöissä valtio voi luopua yksinomistuksestaan. Toisin sanoen Sipilän hallituksella on lakimuutoksin mahdollisuus yksityistää valtionyhtiöitä ja luopua omistusosuuksistaan, jäädä vähemmistöosakkaaksi tai luopua kokonaan omistuksestaan. Näin on jo tapahtunut kymmenissä yhtiöissä. Tunnetuimpia yhtiöitä, joissa valtio on myynyt koko omistuksensa, ovat mm. Partek, Veitsiluoto, Medivire, Sisu ja Suomen Autokatsastus.
Ylen lähteiden mukaan hallitus suunnittelee Suomen Teollisuussijoituksen roolin selvää kasvattamista. Sipilä on hahmotellut mallia, jossa Teollisuussijoitukselle mahdollistettaisiin suurempi riskinotto. Hän on aloittamassa uutta kasinopeliä meidän kansalaisten rahoilla ja menneitten sukupolvien kartuttamalla omaisuudella. Onko tämä nyt se kasvurahasto, josta Keskustapuolue puhui oppositiossa kaikkien ongelmien ratkaisijana, koska yhtiöiden myynnistä saatuja rahoja aiotaan sijoittaa Teollisuussijoitukseen.? Hallituksessa tosin puolue ei tähän mennessä ole puhunut halaistua sanaa kasvurahastosta. Ja myytävääkin riittää. Tunnettuja valtion omistamia yhtiöitä ovat mm. viinaa myyvä Altia, lentokenttiä operoiva Finavia, energiajätti Fortum, öljy-yhtiö Neste Oil, aseita valmista Patria, rakennuskoneita vuokraava Raskone, puuta ja turvetta myyvä Vapo ja Vr Group sekä lukuisa liuta muita. Lisäksi Sipilä hahmottelee Sote-uudistuksen tiimoilta uutta valtionyhtiötä hallinnoimaan ICT-palveluita. Omistajaohjausta on myös hallituksen Sote-palveluiden tuottajien yhtiöittämisvaatimus.
Sipilän mielestä valtion taseessa on laiskaa pääomaa, jota tarvitsee käyttää tehokkaammin. Onko yksityistäminen ainoa keino, joka tulee hallituksen mieleen tehostamistoimenpiteenä. Totta kai nämä toimenpiteet tullaan tekemään, koska näin on suunniteltu ja sovittu pienessä piirissä, kenties jo vuosia sitten. Valtion omistajuus pistellään parempiin suihin ja hyvinvointivaltion tukipilarit puretaan. Ei käy, ei kerta kaikkiaan käy!
Esa Kanerva