Kilpailukykysopimus vie työpaikkoja julkisella sektorilla




                                                                                                                                      13.6.2016

Seuraavien vuosien kesinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoille tarkoitetut kesäsijaisuudet entistä tiukemmassa. Sijaisuudet ovat olleet tärkeä osa nuorten ammatillista koulutusta. Paitsi nykyisin käytössä olevien kesäsulkujen johdosta, niin myös vakituisten työntekijöitten työajan pidennys, vähentää alan työllisyyttä.

Tampereen Sairaanhoitopiirin Hr-johtaja Raija Ruoranen kertoo Aamulehdessä 4.6.2016, että Pshp-Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri voisi säästää työvoimakuluissa 100 henkilötyövuotta kilpailukykysopimuksen avulla.

Hallituksen takaa-ajamat 30.000 uutta työpaikkaa Kilpailukykysopimuksen avulla eivät synny ainakaan julkiselle sektorille, päinvastoin. Olen tehnyt yksinkertaisia matemaattisia harjoituksia. Kunta-alalla sosiaali- ja terveydenhuollossa on THL:n tilastojen mukaan n. 258.000 työntekijää. Vuosittain yksi työntekijä tekee keskimäärin 1687 tuntia työtä. Seitsemänkymmenen työntekijän vuosityöajan lisäyksellä saadaan aikaiseksi yksi ns. miestyövuosi. Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstöstä voidaan laskennallisesti vähentää 3685 työntekijää. Todennäköisesti tämä henkilöstövähennys myös toteutetaan, koska kuntien paineet kustannusten alentamiseen ovat kovat.

Hallituksen muiden toimenpiteiden johdosta työvoiman määrä vähenee myös päivähoitopuolella. Ryhmäkojen suurenemisesta johtuen työntekijöitä ei tarvita enää entistä määrää. Lapsimäärien mahdollinen lisäys voi keventää vähennystarvetta. Tarkkaa työpaikkojen vähennysmäärää pystyy tuskin kukaan tällä hetkellä määrittelemään. Kysymys on kuitenkin tuhansista työpaikoista.

Vanhuspuolella mitoitussuositus, montako hoitajaa yhtä vanhusta kohti tarvitaan kohti, vähenee 0,5 hoitajasta 0,4 ja jälleen menee tuhansia työpaikkoja.

Pelkästään henkilöstökulusäästöt kunnille tekevät satoja miljoonia euroja. Yksilötasollakin taloudelliset menetykset ovat lomaraha-leikkausten johdosta vuositasolla useita satoja euroja. Ennen kaikkea, kipeästi kaivatut työpaikat jäävät syntymättä.

Esa Kanerva