Ei talous miestä vaihtamalla parane




                                                                                                                                     15.8.2016

Orpo esitteli talousarvioehdotuksensa ensi vuodelle. Kokoomus, edesmenneen kolumnisti Aimo Kairamon mukaan Sekoomus, on Kekkosen jälkeen ollut salonkikelpoinen puolue. Se on ollut mukana kaiken värisissä hallituksissa. Sitä kannattaa paitsi omistavassa luokassa olevat, myös tästä kansanluokasta haikailevat siipeilijät, jotka eivät tunnista omaa asemaansa yhteiskunnassa ja tyhmyyttään samaistuvat porvareihin. Orpo esitteli hyvin kylmän, eliittiä syleilevän ehdotuksensa valtion talousarvioehdotukseksi ensi vuodelle.

Minusta on edesvastuutonta kurittaa edelleen kaikkein köyhintä kansanosaa. Ensi vuoden budjetti panee toimeen jo aiemmin sovitut leikkaukset. Eräs kipeimpiä leikkauksia osuu sosiaali- ja terveysmenoihin. Lääkekorvauksista säästetään 134 miljoonaa euroa heti ensi vuoden alusta, mutta leikkauksen kohdennuksesta ei ole vielä kerrottu. Kansaneläkkeestä, työttömyysturvasta, asumistuesta ja lapsilisästä säästetään, kun indeksitarkastukset jätetään tekemättä seuraavan kolmen vuoden ajan. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennyksillä valtio säästää 200 miljoonaa euroa. Työttömyyspäivärahan enimmäiskestoa lyhennetään sadalla päivällä ja muun muassa työttömyysturvan omavastuuaikaa pidennetään.

Syyskauden isoimpia poliittisia kysymyksiä on, miten hallitus toteuttaa ammattikouluihin suunnattavan 250 miljoonan euron säästön. Päätöksiä on tarkoitus tehdä lähiaikoina. Ulkoministeriön hallinnonalalla leikkuriin joutuvat varsinkin kriisinhallintamenot, joista ollaan vähentämässä noin 11 miljoonaa euroa. Toisaalta hallitus lisää maataloudelle annettavaa tukirahaa 27 miljoonaa ja teollisuudelle 90 miljoonaa päästökaupan kompensoimiseksi.

Palkansaajat ja eläkeläiset saavat 0,5 prosentin verohelpotuksen ensi vuonna. Tappion puolelle menee, palkansaajien kilpailukykysopimuksen perusteella lisättyjen ”työnantajamaksujen” johdosta ja lomarahaleikkausten vuoksi.

Demareilla on vaihtoehtobudjetti. Demarien vaihtoehdon kenties merkittävin ansio on siinä, että se paljastaa hallituksen talouspolitiikan ideologisen kuorrutuksen. Vaikean taloustilanteen varjolla halutaan muuttaa pysyvästi nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita – poispäin pohjoismaisen mallin ihanteista. Samalla myös valtarakenteita halutaan muuttaa taloudellisen eliitin eduksi. Työelämän pakkolaeilla ajetaan palkansaajat ahtaalle. 

Orpo tuskin tulee koskaan myöntäneeksi oman tai puolueensa arvioineen kansakunnan tilan väärin. Vaikka heidät yllätettäisiin housut kintuissa. Ei Kokoomuksen politiikka mihinkään muutu, vaikka yksi, kaksi, kolme stuppi heitettiin sivuun, entistä patakonservatiivisempi siipi pääsi valtaan. Siitä on todisteena Eero Lehden rahallinen ja henkinen tuki Petteri Orvolle.


Esa Kanerva