10.8.2016
Olen ymmärtänyt ihmisarvon siten, että se kuluu ihmisyyteen moraalisena käsitteenä ja se on ihmisenä elämisen perusta. Se takaa jokaiselle ihmiselle arvokkaan elämän. Se on hieman eri asia kuin ihmisoikeudet, jotka liittyvät poliittiseen ja sosiaaliseen ympäristöön. Ihmisarvoa ei voi toteutua, jos ei ole ihmisoikeuksia. Valtiovallan tulee suojella ihmisarvoa ja sen loukkaamattomuus on kirjattu monen maan perustuslakiin, Suomenkin.
Perussuomalaisten euroedustaja Jussi Halla-aho kirjoittaa ihmisarvosta minun mielestäni kummallisuuksia. Hänen mielestään ihmisarvo on ainoastaan välineellistä. Ihmiset voidaan luokitella ja arvottaa sen mukaan, mitä hyötyä heistä on yhteisölle. Maanviljelijä, syötävien eläinten kasvattaja ja rakennusinsinööri ovat arvokkaampia kuin muut, koska ilman heitä yhteisö kuolisi nälkään ja kylmään. ”Asetta käyttävä yksilö on seuraavaksi arvokkain, koska hän suojelee ruokalaaria ja asumusta pedoilta ja vihollisilta sekä estää yhteisön jäseniä toteuttamasta primitiivisempiä viettejään ja tuhoamasta toisiaan”, väittää Jussi. Hän jatkaa, että ” Lääkäri on arvokas, koska hän pidentää elämää ja parantaa sen laatua. Välttämätön hän toki ei ole, koska huomattava osa ihmisistä selviäisi lisääntymisikäiseksi ilman häntäkin. Lisääntyminen on se kaikille lajeille ominainen primääritoiminta, johon kaikki muu tähtää.”
Oikeasti, emme me voi arvioida ihmisiä vain sen perusteella, mitä he ovat juuri nyt tai mitä he osaavat tehdä tällä hetkellä. Joka ikisessä ihmisessä on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos me vain osaisimme auttaa toisiamme tunnistamaan ja ruokkimaan nupullaan olevaa osaamista. Halla-aho väittää, että nyt joku superosaaja on monin verroin arvokkaampi kuin yhteiskunnan varoja kuppaava vapaamatkustaja? Jollain pragmaattisella, sanotaanko vaikka käyttöarvolla, mitattuna asia on juuri näin. Mutta kun ihmisarvo pitää sisällään paljon enemmän kuin vain sen, mitä hyötyä ihmisestä on. Jokainen ihminen ansaitsee henkilökohtaisen kunnioituksen ja arvostuksen sekä ystävällisen ja inhimillisen kohtelun. Siis kaikki ihmiset, oli hän vammainen, spurgu tai köyhä, värillinen, pakolainen tai vihollinen.
Jussi on armoton mm. taiteilijoita, poliitikkoja ja pappeja kohtaan. Hän toteaa, että taiteilijat, papit ja poliitikot ovat pääsääntöisesti turhia. Yhteisö selviäisi toiminnoistaan mainiosti ilman heitä ja kaikki heidän toimintonsa ovat mahdollisia vain muiden ryhmien toiminnan ansiosta. Varsinkin taiteilijoita vaivaa yleisesti katkeruus tiedettä kohtaan, mutta yhtäkään taulua ei maalattaisi ilman kemianteollisuutta, joka on soveltavaa luonnontiedettä. Näiden ammattikuntien turhuutta muulle yhteisölle ilmentää mm. se, että ne elävät muun yhteisön almujen varassa (kutsutaan valtionavuksi).
Kovin ahtaalta ja ankealta tuo Halla-ahon maailmankuva ja ihmiskäsitys tuntuu olevan. Kulttuuri ei ole mitään, uskonto ei mitään, kaikki ihmisen käyttäytyminen on älyllistettävä ja vain rationaalinen käytös on hyväksyttävää. Äly hyväksytään, jos sitä käytetään hyödyksi ja Esko Valtaoja on arvokkaampi ihminen kuin laulaja Helena Lindgren. Ihmiset asetetaan yhteiskunnassa tiukkaan hierarkkiseen arvojärjestykseen, joko sen perusteella, mitä he saavat aikaan tai tuleeko yhteisö toimeen ilman heidän työpanostaan. Kuulostaa kammottavalta! Tulee väistämättä mieleen kolmekymmentäluvun Saksa.
”Ei ole mitään syytä olla uskomatta, että "tasa-arvo", "suvaitsevaisuus" ja oikeudenmukaisuus ynnä muu meille juuri nyt tärkeä päätyy menneen maailman älyttömyyksien pitkään listaan maata kiertävän auringon, paavin erehtymättömyyden, naisen sieluttomuuden ja itsetyydytyksen aiheuttaman likinäköisyyden seuraksi” päättää Jussi juttunsa. Siis kaikki ne arvot, joita esimerkiksi meille demareille ovat tärkeitä, on Halla-ahon mielestä älyttömyyttä. Toivoa sopii, että Jussi pysyisi Brysselissä mahdollisimman kauan. Tuollainen sielullinen takapajuisuus ja ihmisten arvottaminen ja arvojen halveksunta nimittäin löyhkäävät ihon läpi. Säästyisi ainakin siltä, että mahdollisuudet kohdata hänet fyysisesti Suomessa vähenevät oleellisesti.
Esa Kanerva
