16.8.2016
Jos kohta itse muslimitkaan eivät osaa selittää ja kertoa, mitä eroa on shiialla ja sunni-muslimilla, vaikeaa se on muillekin. Faktaa on se, että Saudiarabiassa asuvat sunnit ovat kuningaskunnassa enemmistö ja Iranissa shiiat. Kumpikin valtio on alueensa voimatekijä ja tukevat uskonveljiään kaikenlaisissa konflikteissa. Muslimeja lienee maailmassa noin 1,1 miljardia ihmistä. Se on paljon, mutta kristittyjä on noin kolmasosa maailman väestöstä eli 2,4 miljardia.
Muslimien jakautuminen on johtunut uskonoppeihin liittyneistä kiistoista. Profeetta Muhammed kuoli v. 624. Piti päättää, kenestä tulisi valtakunnan johtaja, kalifi. Muhammedin ensimmäiset kaksi seuraajaa valittiin ongelmitta. Neljättä valittaessa muslimit jakautuivat kahtia. Valtaosa muslimeista yksinkertaisesti äänesti tulevasta johtajasta, ja kalifiksi valittiin Muhammedin läheinen toveri Abu Bakr. Pienen joukon mielestä kalifinviran piti kulkea profeetan suvussa. Ainoa vaihtoehto oli Muhammedin serkku ja vävy Ali Ibn Abu Talib. Niistä, jotka kannattivat kalifiksi Abu Bakria, tuli ensimmäisiä sunnimuslimeja. Yhä Alin kannattajat ovat maailmalla vähemmistössä. Suomessa shiioja on 10–20 prosenttia.
Muslimienkin on vaikeata määritellä, miten uskontokunnan eroavat toisistaan. Oppisuuntia yhdistää usko profeetta Muhammediin ja pyhään kirjaan Koraaniin. Koraanin tulkinnoissa on vain vähän eroja. Voidaankin todeta, että tässäkin tapauksessa politiikan ja uskonnon sekoittaminen on mutkistanut kahtiajakoa. Shiialaisuus on ollut vähäväkisten uskonto. Sunneilla uskonkysymyksiä tulkitsevat paikalliset oppineet. Shiialaisuudessa on selkeämpi pappishierarkia. Iranissa valtaa pitää uskonnollinen ylin johtaja, ajatollah. Neljännen kalifin valinnasta tuli niin tärkeä, että se erotti kokonaisen uskontokunnan toisistaan. Ero oli pikemminkin poliittinen kuin uskonnollinen. Tosiasiassa riita Alin asemasta kärjistyi peruuttamattomaksi vasta paljon myöhemmin, kun kilpailevat muslimijohtajat alkoivat taistella keskenään.
Maailman verisimpiä ”uskonsotia” käytiin 1980-luvulla Irakin hyökättyä Iraniin. Sodan todelliset syyt olivat taloudellisia. Saddam Hussein halusi vallata Iranilta uusia öljykenttiä ja Shatt al Arabin vesiväylän. Uskontokin oli keskeisesti mukana, koska Saddam pelkäsi omassa maassaan shiialaista kapinaa ja halusi heikentää shiialaista Khomeinin johtamaa maata. Sota päättyi tasapeliin ja miljooniin ihmisuhreihin.
Libanonissa vaikuttava Hizbollah-puolue ja sen terrori-iskuja tehnyt aseellinen siipi on shiiajärjestö. Tämän hetken vaikutusvaltaisimmat terroristijärjestöt ovat sunnilaisia: palestiinalaisten Hamas, saudilähtöinen al-Qaida ja afganistanilainen ja pakistanilainen Taleban. Huolestuttavaa on Turkin valtion poliittinen kehitys. Periaatteessa Turkki on valtion perustajan oppien mukaan sekulaarinen tasavalta. Nykyinen presidentti ajaa uskontoa ja politiikkaa lähemmäs toisiaan. Islamilais-konservatiivinen AKP-puolue on voittanut viime vaalit, mutta saanut aikaan maassa merkittäviä levottomuuksia. ”Vallankaappausyritys” sekoitti maan totaalisesti ja Erdogan on tosiasiassa maan diktaattori.
Islamilaisuus leviää ja keskenään vihoissa olevat uskontokunnat tekee sen ymmärtämisestä vieläkin hankalamman. Näissäkin kiistoissa on kysymys islamin perinnön jakamisesta, vallasta ja itsekkäistä tavoitteista. Poliittisia tavoitteita perustellaan uskonnolla, se on aina vaarallista, jopa hengenvaarallista, kuten maailman monet terroriteot ovat osoittaneet.
Esa Kanerva
