6.10.2016
Kaikki me tunnemme politiikan lainalaisuudet ja poliittisen kielenkäytön periaatteet. Aina pitää fiksuna osata sanoa poliittisesta kysymyksestä jotakin joka tilanteessa. Klassinen esimerkki poliittisesta jargonista on se, että ei vastaa mitään itse asiaan kuuluvaa tai menee ohi aiheen sivuuttamalla koko kysymyksen. Minulle on jäänyt mieleen palestiinalaisten edesmennyt johtaja Jasser Arafat. Toimittaja tiukkasi häneltä useaan otteeseen, mitä mieltä hän on Israelin kovista otteista. Hän vastasi jotenkin näin joka kerta: ”Haluan kiittää siitä suurenmoisesta tuesta, mitä Palestiinan kansa on saanut osakseen.” Ja siinä se oli, muuta ei häneltä irronnut. Täydestä meni, haastattelu oli ohi ja kuuntelijat jäivät suu auki ihmettelemään, mitä hän sanoi ja vastasi. Tätä samanlaista ilmiötä tapahtuu aina ja joka paikassa. Paikallispolitiikassa on puhekoneita valtuustoa myöten, jotka toistavat edellisen valtuutetun puheenvuoron, mahdollisimman monisanaisesti.
Tuo edustajan ”juuttuminen” tai takertuminen johonkin lauseeseen tai ajatukseen, on ihmeellinen ilmiö. Poliitikot joutuvat kiertämään tilaisuudesta toiseen, mutta saman hengentuotteen tai latteuden, kuten” En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin, kunhan raameissa pysytään”, lateleminen niin seurakunnan kirkkokahveilla kuin jossakin liikekeskuksen avajaisissa on kuulijoitten aliarviointia tai puhujan typeryyttä.
Koulussa minulle opetettiin, että tällaista pakonomaista juuttumista ilmenee monenlaisesti.
Yleensä se voi liittyä joihinkin neurologisiin sairauksiin. Lähes kaikilla on tapahtunut jämähtämistä johonkin melodiaan, joka soi pään sisällä jättämättä rauhaan. Olen nuoruudessani kuullut naapurini soittavan läpi yön Dingon Autiotaloa kerta toisensa perään, mutta nuorella ihmisellä tämä kuulunee intohimoiseen fanittamiseen. Mutta jos poliitikolla tapahtuu saman toiminnon, sanan, lauseen, ajatuksen tai muun käyttäytymisen pakonomaista toistamista, on syytä olla huolissaan.
Kunnallispoliitikon tai kansanedustajan, joka on persoonallisuudeltaan täydellisyyteen pyrkivä ja tuntuu takertuvan kerta toisensa perään johonkin samaan asiaan, ei sen silti tarvitse olla tavallista stressiä tai jännitystä kummempaa. Jos poliitikko pakko-oireisesti kiertää tilaisuudesta toiseen höpisemässä samaa mantraa, voi kyllä hyvällä syyllä ainakin epäillä kyseisen henkilön motiiveja ja tarkoitusperiä. Hän voi toki olla niin ahdistunut tulevasta vaalimenestyksestään, että pyörii kuin väkkärä eikä itsekään tajua tilannettaan.
Lopuksi, lopetetaanhan politiikassa tyhjän jauhaminen ja kokonaisvaltainen kehittäminen. ”Tämä on suuren mittaluokan kysymys, jota täytyy hallinnoida keskitetysti, jotta optimaalinen vaikuttavuus voidaan saavuttaa.”
Esa Kanerva
