20.10.2016
”Montako murhaa on omallatunnollasi?”, kysyy kuulustelija Koskelan Akselilta Hennalan vankityrmässä. ”Ei yhtään” vastaa Akseli. ”Ei kai niin perkele kun omaatuntoa ei olekaan”, rähähtää kuulustelija. Mikä ihmeen omatunto? Onko se jokin aivojen osa tai henkimaailmaa? Tosiasia on, että omatunto on meillä kaikilla. Ajattelen yksinkertaistetusti niin, että se on jokin selittämätön aisti, jolla ihminen voi tuntea ja erottaa oikean ja väärän. Meillä pitää olla käsitys siitä, mikä on yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä. Sanotaan, että omaatuntoa kalvaa ja ihminen tuntee syyllisyyttä. Tämä lienee ihmisen sisäistä pohdintaa ja omien tekojensa arviointia. Omantunnon soimaus voi olla ennakoivaa tai jälkikäteistä. Ihminen voi jättää jonkun väärän teon tekemättä omantunnon puuttuessa asiaan. Yleensä se on jälkikäteistä pohdintaa ja teon käsittelyä.
Erilaiset terapiat auttavat ihmistä käsittelemään syyllisyyttä. Jos ihminen ei halua kohdata omien tekojen aiheuttamaa ahdistusta, hän juoksee pakoon asiaa käyttämällä ns. puolustusmekanismeja. Tavallisimpia lienee pako sairauteen. Terve omatunto toimii yksilön kannalta luovasti. Se asettaa yksilön vastuuseen teoistaan ja kuuluu siten olennaisena osana ihmisen vapauden periaatteeseen. Tavallisimpia torjuntaan käytettyjä sairauksia on masennus. Periaatteessa kuitenkin omatunto ei voi olla sairas, vain ihminen voi olla. Terapioissa poistetaan lukot ja avataan ovet ihmiselle kohdata omat syyllisyydentunteensa.
Voidaksemme ymmärtää omantunnon reaktioita masennuksessa, meidän tulee tietää hieman masennuksen olemuksesta. Jokaiseen masennukseen liittyy torjuttuja asioita. Keskeinen tekijä on aggressio, joka näyttelee merkittävää osaa kaikissa sielullisissa sairaustiloissa. Jos oppisimme tulemaan toimeen aggressiivisten tunteiden kanssa, voisimme vapauttaa suuren osan mielisairaaloiden potilaista.
Toinen voimakas masennukseen vaikuttava asia on seksuaalisuus. Seksi ja väkivaltahan myyvät parhaiten. Miksi juuri ne kiinnostavat? Onko nämä kaksi voimaa torjuttu niin syvälle, että ne ovat niin pelottavia voimia, joita ei voida aina kanavoida sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla? Vai pyrkivätkö ne esille verhotummassa muodossa, esimerkiksi sairauden oireina tai varsinaisena sairautena? Valitettavasti vain harvat ihmiset ovat toteuttaneet itseään siinä määrin, että ovat käyttäneet näitä voimia harmonisen ja kurinalaisen elämän luomiseen.
Ahdistus kuuluu erottamattomasti ihmisyyteen joko sairaalloisena ilmiönä tai terveen omantunnon tukena. Jälkimmäisessä tapauksessa ahdistus auttaa ihmistä tiedostamaan omaa käyttäytymistään. Valitettavasti kohtaamme ahdistuksen yleensä tuhoavassa, neurotisoivassa muodossa.
Meillä on maailmassa paljon ns. omantunnon kysymyksiä. Eduskunnassa kansanedustajat äänestävät yleensä uskontoon, asevelvollisuuteen tai esimerkiksi aborttiin liittyvissä kysymyksissä omantuntonsa mukaan. Kirkkoon kuulumaton ministeri vannoo virkavalassa, ”kunniani ja omantuntoni kautta, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."
Omatunto sopeuttaa ihmistä omaan ja yhteiskunnan arvomaailmaan. Omatunto muotoutuu lapsen oppiessa kasvattajiltaan, millainen toiminta on hyväksyttävää. Lapsi siis sisäistää lähiympäristön normit. Omantunnon muodostumiseen ja lujittumiseen vaikuttavat lapsen myöhemmätkin kokemukset, vaikkapa kouluajan samastumiset auktoriteetteihin. Omatunto on myös joustava elementti. Se, mikä on kiellettyä itselle rauhan aikana, voi olla sallittua sodan aikana.
Jokaisen kokema omantunnon ”soimaus” on nähdäkseni tärkeä osa inhimillistä elämää. Se näyttää meille suunnan ratkaisuillemme yhteiskunnan jäseninä. Sen avulla voimme kokea sympatiaa ja antaa myötäelämistä. Siihen voi liittyä hengellistä kokemusta ja Raamatun opetuksia. Onhan sekin ihan myönteistä, että omatunto kertoo sinulle, että jokin työ odottaa tekijäänsä. Tässä asiassa omatunto potkii minua usein liikkeelle.
Esa Kanerva
