7.10.2016
Kaikista vioistaan huolimatta Suomessa on ollut ja on hyvätasoinen terveyden- ja sosiaalihuolto. Hinnaltaan se on ollut alle OECD-maiden keskiarvon ja selättää sekä laadultaan että hinnaltaan vieläkin jenkkien systeemin mennen tullen. Meidän erikoissairaanhoito on osaamisen perusteella porrastettu ja pääsääntöisesti potilaat hoidetaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Viime vuosiin saakka on perustettu osaamiskeskittymiä, joihin voi syöpää tai sydäntautia sairastava mennä turvallisin mielin, koska siellä on alan korkein asiantuntemus.
Ongelmana ovat olleet syrjäseudut ja perusterveydenhuolto. Lääkärit eivät ole halunneet töihin ”maalle” ja perusterveydenhuollon ongelmat kaikkialla johtuvat siitä, etteivät työntekijät ole niissä oikein viihtyneet huonojen työolosuhteiden vuoksi. Urakehitysmahdollisuudet ja ammatillinen kehittyminen ovat olleet puutteellisia ja muut kannusteet olemattomia. Olisikin ollut hyvä aloittaa uudistus terveyskeskuksien työoloista sen sijaan että pilataan koko järjestelmä.
Sipilän ees-taas-hallitus tekee päätöksiä ja miettii vasta sitten, että mitä tuli päätetyksi. Kun kannatusluvut matelevat alhaalla, olen viime aikoina huomannut paniikkijarrutuksia ja pakkivaihteen päälle panoa. Nyt tämä koskee sosiaali- ja terveysuudistustakin. Ei tule kannattajille luvattua valinnanvapautta, vain pienet maistiaiset vuoden 2019 alusta. Julkinen sektori saa lisäaikaa pari vuotta ennen kuin julkisesta sektorista tulee alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pelkkä palvelujen järjestäjä. Hallituksen tavoitteena on ollut panna julkinen, yksityinen ja kolmas sektori kilpailemaan keskenään. Terveydenhuollon laajan kilpailuttamisen laskut ja haitat maksaa asiakas. SDP:n linja on se, että yksityinen ja kolmas sektori vain täydentävät julkisia palveluja. Tässä tilanteessa on jollakin osapuolella eli julkisella sektorilla kokonaisuus hallinnassa. Tämä on tärkeää esimerkiksi kriisitilanteissa.
Terveydenhuoltojärjestelmämme pakkoyhtiöittämisessä en näe mitään järkeä. Verorahojen valuminen yritysten voittoihin on estettävä. Systeemi pirstaloi palvelut ja rikkoo palveluketjut. Paitsi hoitotakuun osalta, suosittelisin koko uudistuksen osalta hallitukselle kunnon aikalisää.
Kunnissa terveys- ja sosiaalijohtajat kipuilevat tietoähkyn kanssa. Tänään tulee suunnittelupaperinivaska ja huomenna se perutaan. Pitäisi tietää, jos maaliin on tarkoitus päästä. Sopikaa, hyvät hallitusherrat, tarvittavista laeista, jotka ohjaisivat ja antaisivat suuntaa, mitä olette aikoneet ja sopineet. Lopuksi, kyllä me nykyjärjestelmän kanssa elämme vielä jonkin aikaa. Mieluummin valitsisin sen, kuin taaksepäin menemisen. Se, jos mikään, voisi johtaa katastrofiin.
Esa Kanerva