10.10.2016
Tuo otsikko viittaa Raamatun kertomukseen perisynnistä. Protestanttisen opin mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin runtelemana. En ymmärrä teologiasta tuon taivaallista, mutta olen pohdiskellut perisynnin tarkoittavan edellisten sukupolvien ”syntien” taakkaa, jonka seuraavat sukupolvet saavat kantaa. Kun oikein tarkkaan miettii, niin kyllä ajatusrakennelma on loogisuutta. Isoisiemme, isoäitiemme ja vanhempiemme rasitteita ja elämäntapoja siirtyy meidän jokaisen elämään tavalla tai toisella. Psykologit ovat todenneet, että ihmisestä on mahdollista kasvattaa maailman suurin roisto tai tasavallan presidentti. Mielikuvalla on haluttu tuoda esiin ääripäät ja korostaa lapsen saaman kasvatuksen, kasvuympäristön ja vanhemmuuden merkitystä lapsen tulevaisuudelle.
Asiaa voi miettiä esimerkein. Ihmisen elämän suunnan määrittävät paljolti lapsen vanhemmat. Miten äiti ja isä kykenevät vastaamaan lapsen ensihetkissä hänen perustarpeisiinsa, on ihmisen kasvulle elintärkeitä lähtökohtia. Lapsi tarvitsee ruokintaa, perushoitoa ja läheisyyttä. Jos vanhempien omilta vanhemmiltaan perimä malli ei ole lapsikeskeinen, vaan jopa täysin itsekeskeinen, suhtautuminen vauvan hoitoon voi olla laiminlyövä, puutteellinen tai jotakin siltä väliltä. Tapa suhtautua omaan lapseensa periytyy. Kuten vanhukset, lapsi tarvitsee ennen kaikkea läheisyyttä, kosketusta ja hellyyttä. Vanhukset kokevat tänä päivänä perisynnin sosiaalisena kontaktien puutteena ja läheisten välinpitämättömyytenä. Vanhus unohdetaan laitokseen tai kotiin yksinäisyyteen. Lapsi ja vanhus tarvitsevat turvallisuutta ja huolenpitoa. Omaisten tai vanhempien välittämistä ei voi yhteiskunta korvata.
Yksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä on kodin arvot. Arvojen perusteella ihminen ”suunnistaa” elämässään. Perusarvot määrittävät ihmiselle hyvän ja pahan eron sekä suhtautumisen muihin ihmisiin. Tässä kohdin on mahdollista katkaista perisynnin ketju. Puhutaan ihmiskäsityksestä. Näkeekö äiti tai isä maailman positiivisesta vai negatiivisesta näkökulmasta. Kodin arvot voivat olla pahasti vinksallaan eikä lapsi opi erottamaan, mikä on maailmassa sallittua ja mikä kiellettyä. Uskotaan jopa skitsofrenian olevan ainakin osittain ympäristötekijöistä johtuvaa. Jos isä kieltää jotakin, saattaa äiti isän selän takana antaa kielletyn asian. Lapsi on ymmällään ja sormi suussa. Hän miettii, kumpi on oikeassa? Hänellä on jakomielitautinen olo ja tunnetila. Psykopatian lähtöruudut kumpuavat kodin ristiriidoista. Lapsi oppii haistelemaan vanhempiensa sen hetkistä mielialaa ja oppii miellyttämään sekä vastaamaan oikein vanhemman odotettavissa oleviin reaktioihin. Elämä on peliä ihmissuhteilla ja toiset ihmiset ovat aikuisena psykopaatin pelinappuloita. Hän osaa miellyttää ja olla miellyttävä. Taustalla on kuitenkin peli, jota pelataan omaan pussiin.
Vaikka koti on ihmisen elämän peruskivi ja hyvän elämän lähtökohta, varhaiskasvatuksella ja koululla on iso merkitys ”paikata” perheen puutteellisia valmiuksia kasvattaa lasta oikeaan suuntaan. Siksi tasa-arvoinen mahdollisuus jokaiselle lapselle näihin yhteiskunnan palveluihin on taattava kaikkina aikoina. Taustalla on oletus, että jokaisella vanhemmalla on omat heikkoutensa, joita hän ehkä tietämättään siirtää lapsen taakaksi.
Sille teologien väittämälle, ihmisen perinnölliselle taipumukselle, välittää omille lapsillemme ja tuleville sukupolville omia virheitämme, emme kai voi mitään. Se on ihmisen ja inhimillinen tapa yleisesti toimia. Uskon oppineillekin on vaikeaa selittää, miten tämä sukupolvien yli menevä kirous selätetään muulla kuin pelastusopilla, joka on uskonasia. Totuuden siementä kyllä tästä ajattelusta voi löytää. Vanhemmilta ja kodista voi saada joko hyvät tai huonot eväät. Huonoista peruslähtökohdista huolimatta aikuisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Ihmisellä on elämässään aina täysi vastuu omasta toiminnastaan, perisynnistä huolimatta.
Esa Kanerva
