29.12.2016
Kaikki me muistamme Soneran kohukaupan saksalaisella ilmalla. Ns. Umts-kaupassa suomalaiset miljardimunarit menettivät Sonera-seikkailuissa 4,3 miljardia euroa eli miljardi euroa enemmän kuin raskaat sotakorvaukset olivat Neuvostoliitolle ja lisäksi menetettiin 1,3 miljardia euroa verotuloja. Elämme taas ihmeiden aikaa. Hallitus koki suurena onnistumisena sijoittaa lähinnä jätevettä tuottavaan Terrafame-yhtiöön sata miljoonaa ja ministeri Berner miettii omaa hokkuspokkus-temppuaan rahoittaa valtion teitten rakentaminen ja ylläpito sekä tienata tällä bisneksellä vielä hyvin. Ihmeen taustalla on se, että auto- ja polttoaineverot alenisivat saman verran kuin tienkäyttöoikeuden myyminen tuottaisi valtiolle, mutta investointeihin käytettävät rahat kaksin- tai kolminkertaistuisivat.
Ministeri jakelee julkisuuteen tällaisia julistuksia, ” Tarkoitus on, että liikennekaari luo kasvua synnyttämällä uusia innovaatioita, panee vauhtia tuotekehitykseen ja luo uusia työpaikkoja jo olemassa oleville toimialoille – mutta myös kokonaan uutta toimintaa. Voimme valinnoillamme vaikuttaa tulevaisuuteemme ja ympäristöömme.” Skiinafuuliaa, sanon minä!
Ajatushan on se, että valtio perustaa liikenneverkkoyhtiön. Nyt suunnitellaan, voisiko todellakin valtion liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtionyhtiö. Valmistelun tavoite on, että valtionyhtiö voisi aloittaa toimintansa jo vuoden 2018 alussa. Valtion liikenneverkkoyhtiö rahoittaisi toimintansa pääasiassa liikenneverkon käyttöön perustuvilla asiakasmaksuilla, joilla korvattaisiin osa liikenteen nykyisistä veroista ja maksuista. Yksityiset palveluntarjoajat siis ostaisivat tienkäyttöoikeutta liikenneverkkoyhtiöltä ja myisivät sen eteenpäin autoilijoille, joiden on pakko ostaa sitä päästäkseen liikkumaan teillä. Nämä käyttöoikeuksia myyvät palveluntuottajat eivät vastaisi teiden rakennus- tai kunnossapitokustannuksista, mutta rahastaisivat joka ikisestä ajetusta kilometristä oman siivunsa.
Autoilijoiden ei kannata taputtaa, sillä kyllä tiellä liikkujat maksavat kuten ennenkin koko lystin. Vaikka auto-, käyttövoima- tai polttoaineveroja voitaisiin ehkä alentaa, maksaa autoilija joka kilometristä liikenneverkkoyhtiön operaattoreille. Auton kilometrit voitaisiin tarkastaa katsastusten yhteydessä tai jopa asentaa siru auton rakenteisiin autoilua seuraamaan. Eivätkä operaattorit autoilijoita ilman rahastele ja hoida bisneksiään. Katetta ne tahtovat ja mitä enemmän, sen parempi.
Kokeilun kylkiäisenä liikennekaarihanketta markkinoidaan kansalaisille sillä, että toimivat liikennemarkkinat sekä liikenteen uudet palvelut lisäävät koko liikennejärjestelmän tehokkuutta ja siten pitkällä tähtäimellä vähentävät liikennettä ja päästöjä. Liikennepalveluiden kehittäminen antaa yksittäiselle kansalaiselle lisää valinnanmahdollisuuksia oman auton käytön ja olemassa olevien liikennepalvelujen rinnalle. Tutkimusten mukaan yksi yhteiskäyttöauto saattaisi korvata jopa 8-25 yksityisomisteista autoa. Uskokoon, kuka haluaa!
Kun katselee Tampereen liikennepolitiikkaa ja sisäisen liikenteen vaikeuksia, onko tässä tarkoitus palata ”hevosaikakauteen”. Valtio tekee omilla päätöksillään ja ratkaisuillaan autoilun todella hankalaksi. Nopeuksia ollaan pudottamassa ja autoilijoilta kielletään useiden teiden käyttö. Toisihan se tietenkin töitä, jos palattaisiin 1800-luvun englantilaiseen käytäntöön, että auton edellä tuli juosta ihminen punaisen lipun kanssa ja huutaa, että auto tulee.
Esa Kanerva
