Sipilän tulisi ottaa oppia islaminuskoisilta




                                                                                                                            19.12.2016

Hyvin tiedetään, että Juha Sipilä on uskovainen mies. Lestadiolaiseen uskoon liittyy käsitys siitä, että kaikki synnit annetaan anteeksi. Käsitykseni mukaan Sipilällä olisi paljon anteeksi pyydettävää Suomen kansalta ja toivottavasti hän on saanut ne anteeksi toveri-jumalalta. Hänen johtamansa politiikka on johtanut siihen, että varattomat kansalaiset ovat joutuneet entistä syvempään ahdinkoon, koulutuksellisesti hän on jakanut kansan siten, että köyhästä perheestä ei ole lapsen mahdollista mennä edes lukioon, vanhukset ovat heitteillä, varhaiskasvatukselta niistetään mahdollisuudet toimia muutenkin kuin kakaroitten säilytyspaikkana ja niin edelleen. Hautajaisissa paljon käytetty laulu ” Hyvää matkaa” sopii nyt pohjoismaisen hyvinvointivaltion kuoppajaisiin.. Ei tarvita vielä kuin jatkossa yksi porvarihallitus, niin olemme yhdysvaltalaisessa systeemissä.

Nykyisen lestadiolaisen ajattelun mukaan ei tehdä kieltolistoja, vaan omatunto määritää sen, mikä on oikein ja mikä on väärin. Sipilällä lienee olevan venyvä omatunto. Pakotetaan työtön töihin, jota ei ole olemassa. Kaikkein vakavinta asiassa on se, että ihmistä, joka on työttömyyden kanssa totaalisessa kriisissä, hakataan pampulla selkään. Hallitus käskyttää, että lähde siivoamaan metsänkaatojätteitä maalaiskapitalistin hakkuilta ilmaiseksi Kihniöllä vaikka itse asuisit Tampereella. Tai tee velvoitetyötä yrittäjällä, joka ei osaa kannustaa työllistettyä muuten kuin solvaamalla häntä. Samalla yrittäjä kokee itse suurenmoista vallantunnetta. Eihän tällainen maailmankuva voi olla todellisuutta? Kyllä se on! Minulle on kerrottu monta työelämätarinaa, kuinka yrittäjä kohtelee työllistettyä, painaa maahan, pistää saappaansa pään korvan kohdalle ja sitten kääntää jalkaansa. Karuja ovat tarinat ja uskon, että ne ovat todellisuutta tai ainakin niin, miten asianomainen on kokenut tilanteen.

Miksi kehotan Sipilää ottamaan oppia islamista? Sen opetukset voisivat olla onneksi Suomen kansalle. Islamin mukaan Zakah (armolahja ) on vuosittainen, puhdistava 2,5% maksu netto säästöistä köyhille ja tarvitseville. Zakah viittaa siihen, että kaikki mitä omistamme kuuluu Jumalalle ja siksi kaikilla tarvitsevilla on oikeus osaan siitä. Sipilän tuloilla voisi 1000 köyhän perheen lapselle kustantaa lukioon oppikirjat sekä muut nykyajan välineet. Lisäksi suosittelen pääministerille pyhiinvaellussuretkeä Mekkaan. Hajj (pyhiinvaellus Mekkaan) kerran elämässä on islamistin velvollisuus. Hajj poistaa ihmisen joksikin aikaa kaikesta maallisesta ja tekee hänestä sielun Jumalansa edessä.

Suomessa on noin 300.000 lestadiolaisesti uskovaa kansalaista. He noudattavat äänestyskäyttäytymisessään pitkälti liikkeen johdon ohjeita. Ihmisen tekojen ja uskonnon välillä on suora yhteys. Jos lestadiolaisuus kannustaa maallisen mammonan hankintaan ja lähimmäisen hylkäämiseen, olisi äänestäjien olla hyvin tarkkana. Sama koskee ”Vapaamuurariliikettä”. Tampereellakin on vallassa iso porukka rappareita. Älkää ihmeessä äänestäkö tätä klikkiä, joka hoitelee bisnekset aina omien kavereitten pussiin.

Esa Kanerva