Huligaaneja liikenteessä




                                                                                                                                    9.1.2017

Tuli tuossa Loppiaisena käytyä sukuloimassa ja poronlihaa hakemassa Suomussalmella. Ajoin parina päivänä yhteensä 1200 kilometriä. Tarkkailin samalla huvikseni suomalaista liikennekäyttäytymistä tai mieluummin huonoa käytöstä. Pitää oikein ihmetellä, että kuolonkolareissa kuolee keskimäärin Suomessa ”vain” n. 400 ihmistä vuodessa. Harvoin näkee niin vastuutonta ja toisen hengestä ja terveydestä piittaamatonta menoa kuin maanteillämme tapahtuu. Vaikka valtatiet 9 ja 5 on piikitetty liikenteenvalvontakameroilla tieheään, ei se näytä menoa estävän. Me ihmiset olemme erilaisia ajotaidoiltamme, asenteitamme ja mielentilaltamme. Kyllä liikenteessä voi poimia monenlaisia kuljettajien asennevammoja ja käytöstä. Erittelen tässä kirjoituksessani muutamia tyyppejä.

Aloittaisinko kaikkein karmeimmasta päästä. Ne ovat mielestäni ns. kamikatze-tyypit. He ohittavat mitään eteenpäin näkemättä ylämäkeen keltaisten sulkuviivojen kohdalla vaarantaen itsensä ja vastaantulijoiden hengen. Pahimpia olivat tällä reissulla muutamat venäläiset autoilijat 5-tiellä matkalla Kuusamoon lomalle tai sieltä pois. Painetaan ohi tuhatta ja sataa ylämäessä, luottaen ainoastaan tuuriin. Tai liikkuukohan siellä Jurin päässä mitään, koska onni ei voi kestää ikuisesti ja joskus rysähtää. Surullisinta on tietysti syyttömien osapuolten henkien menetys, siinä meni elämä kuin koiralta.

Toinen tyypitys voisi olla ”rosbergit”. He ajavat lujaa, mutteivät samalla tyylillä kuin nuo edelliset itsemurha-autoilijat. Suomalaiset tiet ovat turvaluokitetut tiettyihin nopuksiin ja niiden ylittäminen aiheuttaa aina vaaratilanteita. Siten se vauhdikas ajotyyli on karmea ja muista piittaamaton. Ensiksi ajetaan niin lujaa kuin rassista saadaan irti ja sitten turvakameran kohdalla vedetään ”liinat” kiinni. Se aiheuttaa liikenteen vetoketjuliikettä ja pahimmassa tapauksessa peräänajoja.

Eräs minua ärsyttävimmistä ajotyyleistä on ihminen, joka köröttelee 100 alueella 70 kilometriä tunnissa. Hän ei katsele peruutuspeiliin, vaikka siellä olisi kilometrin jono. Tämä ei ole ainoastaan pappojen synti, vaan tapasin ajopelin, jossa oli kaksi nuorta kollia lippalakit väärinpäin päässä ja tekivät kiusaa muulle liikenteelle ajamalla neljääkymppiä kohdassa, jossa moneen kilometriin ei ollut mitään mahdollisuutta ohittaa. Huvinsa kullakin, mutta kyllä otti kaverit ”päähän” ja taisi pari perkelettäkin lentää.

Jos edelliset kuljettajat ovat flegmaattisia drivereitä, niin toinen ääripää on pahalla päällä tai hyokkäävällä mielialalla liikenteeseen lähtevät. Ensiksi he ajavat ”alinopeutta” moottoritiellä ja jos lähtee ohittamaan, niin se ei kyseisille herroille käy. Kiusallakin lisätään vauhtia, ettei toinen pääsisi ohi. Minulle tapahtui Jyväskylän moottoritiellä tapaus, jossa yritin mennä ohi sallitulla nopeudella alle nopeusrajoituksen ajavan auton, koska hän tuli eteeni. Mutta kas, Kia-maasturin omistaja oli päättänyt, että et perkele mene ohi ja painoi kaasua. Oltiin tilnteessa, jossa moottoritie oli loppumassa ja minun olisi ollut tällöin järkevintä painaa jarrua ja mennä ajamaan kiltisti ko. herran taakse. Tein toisenlaisen ratkaisun ja kiihdytin, jotta pääsen ajoissa yksikaistaiselle tielle. Voi sitä valojen vilkutusta ja nyrkin heiluttelua mokomastakin asiasta. Seuraavalla ohituskaistalla kahdeksankympin rajoituksella pahapää suorastaan teki räjähtävän lähdön ohitseni nopeusrajoituksista piittaamatta, vaikka ajoin ihan sallittua nopeutta.

Yksi törppöyden laji on ”perseennuolijat”. Jos heitä on työelämässä, niin on myös liikenteessä. Mitä järkeä on ajaa edellä menevän ajoneuvon puskurissa kiinni. Joskus tulee tilenne, että on pakko jarruttaa nopeasti eikä näillä peräpään pussaajilla ole mitään mahdollisuuksia estää peräänajoa. Onko kysymyksessä jokin ajotaidottomuus vai ajattelemattomuus?

Sitten teillä voi huomata kuljettajia, joilla selväsikään ei ole riittäviä ajotaitoja. Ajetaan liikennesääntöjen vastaisesti ja voi kyllä huomata, että kysymyksessä ei ole piittaamattomuus tai tarkoituksellisuus. Ratti ja vaihtaminen vievät kaiken keskittymisen ja liikenne ympärillä jää havainnoimatta. Tällaisen kuljettajan havaitessaan poliisin pitäisi passittaa hänet lisäkoulutukseen ajotunneille.

Kyllä meitä siis on liikkeellä monenlaista kaasunpolkijaa. Ehkä ihminen käyttäytyy liikenteessäkin siten kuin elämässäänkin. Ei huomata sitä, että kun ottaa huomioon toiset tiellä liikkujat, on se itsellekin kaikkein turvallisinta. Nykyinen autokanta on kohtalaisen hyvää, mutta ymmärtämättömyyttä siitä, että liikenne on yhteispeliä ja yhteistyötä, puuttuu aika monelta. Siis kysymyksessä on peli ja pitäisi olla ”pelisilmää”.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, liikenteessäkin!

Esa Kanerva