Kuinka suu nyt pannaan?


                                                                                                                                  



                                                                                                                        23.1.2017

Donald Trump vannoi pari päivää sitten kunnioittavansa Yhdysvaltain perustuslakia käsi kahden Raamatun päällä, mutta vannoi samaan hengenvetoon noudattavansa populistista, nationalistista ja eristäytymiseen tähtäävää politiikkaansa. Erityisesti nationalismista ja kansalliskiihkoilusta ei ole maailmassa koskaan seurannut mitään hyvää. I maailmansota alkoi kansallisvaltioitten, yksinvaltaitten ja imperiumien sotana. II maailmanpalon syyt me tiedämme Saksan kansalliskiihkosta ja ylemmyyden tunteesta syntyneinä. Suomessa positiivisimpia lausuntoja Trumpin valinnasta on antanut pääministeri Sipilä. Hän odottaa mielenkiinnolla ensin tekoja ja arvioi täsmällisemmin vasta sitten. Luulisi, että Trump on sen verran vakavasti otettava mies, että hän vaalikampanjassaan esille nostamat asiat ja lausuntonsa ohjaavat myös hänen tulevaa politiikkaansa. Yleensä on ollut tapana yrittää lunastaa vaalilupaukset, paitsi suomalaiset perussuomalaiset, jotkat ovat tehneet vastoin kansalle antamiaan lupauksia kovaa oikeistolaista ja rikkaita suosivaa päätöksentekoa. Mitä Trump on oikeastaan sitten sanonut tai möläyttänyt?

Ensiksi hän kumosi virkakautensa ensimmäiseinä tunteina Obaman terveydenhuoltouudistuksen. 19 miljoonaa ihmistä jäi ilman sairausvakuutusta, Tragikoomisinta asiassa on se, että suurin osa tuosta ihmispaljoudesta on Trumpin kannattajia. Onhan toki Soinin porukkakin leikannut omilta porukoiltaan ja kyllähän se näkyy kannatusluvuissa.

Sitten rikoksiin syyllistyneet siirtolaiset pistetään ulos maasta. Lisäksi Trump on luvannut rakentaa muurin Meksikon rajalle ja kustannuksella. Hän on siihen vaalilupauksena sitonut tähän projektiin niin vahvasti itsensä, ettei asiassa ole varaa todennäköisesti peruuttaa.

Uusi presidentti suojaa Yhdysvaltoja tullimuureilla ja sanoo irti kauppasopimuksia. Britannialle ojennetaan ystävän kättä, mutta Kiinaa hän uhkailee. Mielestäni tämä on kaikkein pelottavinta ja maailman rauhaa horjuttavaa toimintaa. Pitäisi muistaa, että Kiina on totalitäärinen ja kommunistinen diktatuuri. Kansan mielipidettä ei tarvita edes sotaan lähdöstä. Presidentti Xi:llä on pienine eliitteineen kaikki valta. Kiinan kunniaa ei loukata ja se on uhannut puolustaa vaikka asein Japanin merellä olevia saaritukikohtiaan. Veljeily Taiwanin kanssa hermostuttaa Kiinan johtajia. Venäjää on käsitelty silkkihansikkain. Eurooppaa on viety kuin litran mittaa ja samassa on Natokin saanut kuulla kunniansa.

Trumpia ei ilmastonmuutos kiinnosta. Pariisin ilmastosopimus tullaan mitä ilmeisemmin irtisanomaan ja oma liuskeöljytuotanto polkaistaan täyteen tehoon. Kaikki rajoitukset fossiilisten polttoaineiden käytölle poistetaan.

Nykyisen presidentin kannatus on Jenkeissä tällä hetkellä poikkeuksellisen huono. Maata repii kahtiajako häneen uskovien ja häntä pelkäävien kansanosien välillä. Virkaanastujaisissa ei nähty kaikkia demokraattikongressiedustajia ja kansa on barrikadeilla. Miten hän aikoo yhdistää kansan? Kaikki eivät usko hänen populismiinsa. Pelkkä lupaus tehdä Amerikasta jälleen suuri, ei riitä. Moni epäilee, miten hän presidenttinä kykenee pitämään bisneksensä erillään politiikasta. Sanon, ei millään, esimerkkin saisi pienestä Suomesta ja sen pääministeristä. Valtionyhtiö Neste osti mm Sipilän lasten osittain omistaman yhtiön Chambollin törkeään ylihintaan ja pelasti sen konkurssilta. Uskooko kukaan sattumaan?

Hyvin suurella todennäköisyydellä Trump joutuu kotoisasti perumaan koko joukon suunnitelmiaan. Se voidaan hänen lausunnoistaan päätellä, että Suomen asema kansainvälisessä politiikassa ei ainakaan helpotu. Jos nykyinen USA:n presidentti alkaa veljeilemään enmmän Putinin kuin Merkelin kanssa, siitä ei Suomelle hyvää seuraa. Venäjän politiikka saattaa muuttua entistä hyökkäävämmäksi ja ennalta arvaamattomammaksi. Mikäli talouspakotteet puretaan, Suomi hyötyy taloudellisesti jonkin verran, mutta jo nyt supistuneelle Venäjän viennille on löydetty korvaavia markkkinoita esimerkiksi Saksasta.

Jos Lauri Viita eläisi, hän kuvaisi Donald Trumpia runonsa ”Johtaja” sanoin: ” Sen joukon johtajaksi nimittäisin, ken pitkäkaulaisin on, pienipäisin ja takapuoleltansa täyteläisin. Kas, kun jää painopiste matalalle, voi nousta kukonnuppi korkealle ja loistaa tunkiolta maailmalle!

Esa Kanerva