30.1.2017
On yleisesti tunnettua, että Kiinassa on paljon asukkaita ja se on pinta-alaltaan suuri. Tosiasioita ovat, Kiinassa on 1,4 miljardia asukasta ja se on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin Venäjän ja Kanadan jälkeen. Maalla on ollut oma erityislaatuinen suhde ympäröivään maailmaan koko historiansa ajan. Muistamme Maon ajan, jolloin Kiina oli hyvin sulkeutunut diktatuuri ja muistamme sen sisällissodan vaiheista jotakin. Samoin siellä toteutettu kulttuurivallankumous tuo mieleen Stalinin kansojen pakkosiirrot ja julmuudet. Nyttemmin maa on opittu tuntemaan talousjättiläisenä ja supermaana, joka tuottaa bulkkitavaraa rajattomasti maailmanmarkkinoille. Kiina on rahoittanut Yhdysvaltojen kulutusta jo viimeiset kymmenen vuotta ja USA on velkaa jo sille niin paljon, että en amerikkalaisina kehtaisi pullistella sille lainkaan. Maa on yhä kommunistien tiukassa hallinnossa ja päätökset, myös sotilaalliset tekee hyvin pieni eliitti.
Nykyään Kiina lasketaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi. Kiinan kansanarmeijan miesvahvuus on maailman suurin yli 2,8 miljoonalla sotilaallaan. Lisäksi Kiina on ydinasevaltio. Kiinalla on myös suuria ongelmia, muun muassa ihmisoikeustilanne, suuret elintasoerot maaseudun ja kaupunkien välillä, kasvavat tuloerot ja ympäristöongelmat. Kiina on nykyään maailman suurin hiilidioksidipäästöjen lähde absoluuttisesti mitattuna. Kiinalla ei ideologisesti ole ollut enää pitkään aikaan oikeastaan mitään tekemistä marxilaisuuden kanssa. Taloudeltaan Kiina on markkinatalousmaa. Sosialismin kauden edut on pääosin purettu: ei ole enää ilmaista terveydenhoitoa eikä koululaitosta. Kaikki maksaa. Vallassa olijat eivät halua luopua saavutetuista eduistaan, kuten sanonta kuuluu. Puolue vastustaa juuri siksi länsimaista moniarvoista demokratiaa. Samoin tehdään laittomaksi riippumatonta ammattiyhdistysliikettä ja useimpia kansalaisjärjestöjä ja niiden toimintaa. Eräässä mielessä Kiinan tärkein ideologia näinä aikoina on nationalismi.
Viime aikoina on pistetty Kiinan ja amerikkalaisten sanasota ”Yhden Kiinan politiikasta”, jossa tunnustetaan Taiwan osaksi emovaltiota ja Kiinan Japanin meren tukikohdista. Presidentti Trump on sanonut, että kaikesta voidaan neuvotella, ”Myös yhden Kiinan politiikasta”. Tähän presidentti Xi vastasi, että se ei ole neuvottelukysymys. Taiwanin kuuluminen Kiinaan on valtion politiikan kulmakivi kaikissa ulkosuhteissa. Myös Suomi tunnustaa yhden Kiinan -politiikan. Kiinan ja Taiwanin tiet erkaantuivat Kiinan sisällissodassa, jossa Maon johtamat kommunistit ajoivat nationalistisen kuomintang-hallituksen pakoon Taiwanin saarelle. Tukikohtien arvostelijoiden kuoroon on yhdistynyt myös Japani, joka kokee valtavaa turvallisuusuhkaa tekosaarista ja niille rakennetuista tukikohdista. Kiina on jo sijoittanut sotilaita saarille ja rakentanut lentokentän alueelle. Nyt Kiina on myös sijoittamassa saarille maasta ilmaan laukaistavia ohjuksia.
Kiina vastaa kansallista turvallisuudestaan yksin. Tarvittaessa se on valmis puolustamaan alueellista koskemattomuuttaan ja merialueidensa loukkaamattomuutta voimakeinoin. Kiinan tavoitteena on kansallinen yhdistyminen sekä maan jatkuva taloudellinen ja sosiaalinen kehitys. Kiinan toimissa on keskeistä sisäpoliittisen vakauden säilyttäminen, joka luo perustan poliittisille ratkaisuille.
Kiinan aseostajiin kuuluvat kuitenkin nekin sortohallitukset, jotka muut ovat hylänneet. Kiina ostaa tai vuokraa suuria alueita mm. Afrikasta lähinnä ruoantuotantoa varten ja vahvistaakseen läsnäoloaan alueella. Kiinalaiset ovat ostaneet viljelysmaata, perustaneet viljelijäyhteisöjä ja satojatuhansia siirtolaisia on lähtenyt maatalousyrittäjiksi. Länsimaat ovat arvostelleet myös Kiinan asekauppaa Afrikassa.
Kaukoidän jätin suurimmat ongelmat ovat tällä hetkellä talouskasvun hidastuminen ja maan sisäiset turvallisuusuhat. Kiinan talous on myös noussut huolenaiheeksi maailmantaloudelle, mutta sillä on myös poliittiset vaikutukset. Kiinan johto tietää, että pelkällä talouskasvulla ei voida enää pitää ihmisiä tyytyväisenä. Selvää on, että taloudellinen kasvu on hidastunut. Toisaalta kasvun katsotaan siirtyvän sisäisten palveluiden kasvuun, ja siellä sinänsä on paljon potentiaalia. Mutta siirtymä ei ole helppo.
Kiinan eliitti näkee sisäpoliittisia uhkia esimerkiksi nykyaikaisessa tiedonvälityksessä. Muutaman viime vuoden aikana, uuden puoluejohtaja ja presidentti Xi Jinpingin toimesta, Kiinan ideologista kontrollia on tiukennettu huomattavasti. Viime aikoina kommunistinen puolue on pyrkinyt panemaan vapaan digikirjoittelun aisoihin. Tämän vuoden alkupuolelta lähtien esimerkiksi sikäläisen Twitterin eli Weibon käyttäjien on rekisteröidyttävä palveluntarjoajalle omalla nimellään. Myös internetin käyttöä rajoittavan Suuren palomuurin eli sensuurin ohittamisesta pyritään tekemään yhä vaikeampaa. Ulkomaiset uskonnot nähdään eräänlaisena ulkomaisen kolonialismin muotona, ideologiana, joka pyrkii ottamaan marxilaisuuden paikan vallitsevana ideologiana.
Kiina on suurvalta ja se pitää kaikkien tunnustaa. Maa haluaa myös osoittaa, että se on taloudellinen ja sotilaallinen mahti. Kun nyt taloudessa menee kehnommin, täytyy johtajien löytää jotakin kansaa kiinnostavaa ulkopolitiikasta. Näin pidetään kansa tyytyväisenä. Kovat sanat ja sapelien kalistelu on otettava vakavasti, mutta osin se on varmasti myös sisäpolitiikkaa. Toivottavasti Kiinan kansa järjestää omat asiansa kuntoon haluamallaan tavalla. Maan vakaus on kaikkien maapallolla asuvien etu.
Esa Kanerva
