25.1.017
Kävin katsomassa Tampereen Työväenteatterin näytelmän Lauri Viidasta. Käsikirjoittaja Heikki Salo on tuonut modernin ja koskettavan esityksen Eino Salmelaisen näyttämölle. Viidan persoonahan on ristiriitainen, siinä yhdistyvät nerous, hulluus ja eritoten juoppohulluus. Laurin elämää varjosti traumat vuoden 1918 sodasta. Se vaikutti isän kautta koko Viidan perheen elämään. Ahdistavaa Viidalle oli myös talvi- ja jatkosota rintamalla, jossa hän myös haavoittui. Sirkku Peltolan ohjauksessa esitys tuo raadollisesti esiin runoilijan mielenlaadun, jakautuneisuuden ja lahjakkuuden. Koskettavaa oli kirjailijan sekoilu omissa rooleissaan. Hän ei halunnut olla luova runoilija, vaan elää tavallisen ihmisen elämää ja olla kirvesmiehenä. Viidan elämässä oli suuria pettymyksiä, mm. runokokoelma Kukunorin hyllytys. Oli toki menestyksiäkin, kuten kokoelmat Betonimylläri ja Moreeni.
Viita oli hyvin suosittu Pispalassa ja jätkät osasivat Laten runot ulkoa. Hän oli hyvä esiintyjä ja puhuja. Sitten taas iskivät mielen sekavuus alkoholilla ryyditettynä ja elämä oli paitsi hänelle itselleen helvettiä, niin myös läheisilleen. Lauri kaipaa ensimmäisen vaimonsa Kertun luokse, jolle hän soittelee juovuspäissään ja vaatii päästä käymään. Runoilija rauhoittuu Kertun lukiessa hänen sota-aikaisia kirjeitään puhelimessa Viidalle. Menestyksen myötä runoilija ajautuu Helsingin kirjailijapiireihin ja tutustuu nuoreen kirjailija Aila Meriluotoon, jonka kanssa hän alkaa seurustella ollessaan vielä naimisissa Kertun kanssa. Näytelmässä käytettiin ennen julkaisematonta materiaalia, mikä sinänsä kunnioittaa Lauri Viidan syntymän satavuotisjuhlaa. Hän menee muusansa kanssa naimisiin ja liitosta tulee kahden runoilijan luomana tavallisen ihmisen näkökulmasta ”erilainen” ja poikkeuksellinen. Näytelmässä käytettiin ennen julkaisematonta materiaalia, mikä sinänsä kunnioittaa Lauri Viidan syntymän satavuotisjuhlaa.
Meriluoto on kuvannut aviovuosiaan Viidan kanssa ajaksi, jolloin hänet vaiettiin rakkaudella. Myrskyisä avioliitto johtui osaltaan se johtui Viidan sairaudesta, osaltaan viina sekoitti Laurin pään. Ei Ailakaan ollut helppo kumppani, hän oli aikansa kapinallinen. Esityksen kuvainnolliset hahmot Kukunor ja Kalahari vievät näytelmää jouheasti eteenpäin. Erityisesti ne tuovat esiin näyttämöllä Laurin pimeän puolen, henkisen pirstaloituneisuuden ja jopa vainoharhaisuuden. Lauri Viidan persoonaa ryydittää miehinen uho, joka nostetaan esiin käsikirjoituksen monessa kohtauksessa ja repliikeissä.
Näytelmän musiikki on kerta kaikkiaan pysäyttävää ja istuu kokonaisuuteen kuin tatti mättäälle. Viidan musiikista on vastannut säveltäjä ja kapellimestari Eeva Kontu. Hän on nuori kyky, josta kuullaan vielä paljon hyvää. Viita-näytelmä on myös musikaali, sillä näyttelijät laulavat paljon, tanssivat taitavasti ja ovat monilahjakkuuksia.
Yksi näytelmän kohokohtia on Viidan kielen sukkeluudet ja juoksutus. Esitys erottautuu tavanomaisuuksista nimenomaan kielen kautta. Edelleen ei voi kuin ihailla Viidan kykyä ja kielen akrobatiaa ilmaisussaan. Lauri Viita ei ollut pelkästään kirjailija, vaan luonnonmullistus, kuten puoliso Aila Meriluoto kuvailee.
Käykää ihmeessä katsomassa vahva Työväenteatterin esitys. Se kunnioittaa runoilijan juhlavuotta sen arvoisesti!
Esa Kanerva
