27.1.2017
Hallitus kierittelee kaikkein köyhimpiä kansalaisia höyhenissä. Lapsilisät, sotilasavustukset, vähimmäispäivärahat, kansaneläkkeet, perhe-eläkkeet, vammaisetuudet, rintamalisät, opintoraha, starttiraha, työmarkkinatuki, aikuiskoulutustuki, asumistuki, kirjastot, museot, teatterit, orkesterit... Muun muassa nämä kohteet joutuvat leikkuriin v. 2017. Niin kuin mainoksen sloganissa sanotaan, ”eikä tässä vielä kaikki”. Sipilän asettama Talouden arviointineuvosto esitteli tiistaina arviointinsa Suomen talouden tilasta. Neuvosto ei ole poliittisesti sitoutunut, mutta edustaa markkinaliberaalia suuntausta. Huomiota kiinnitti erityisesti Kilpailukykysopimuksen saama kritiikki. Talousasiantuntijat esittivät finanssipolitiikan kiristämistä eli lisäleikkauksia ja arvostelivat Kikyyn liittyviä veronalennuksia.
Tosiasia on, että arvion mukaan kilpailukykysopimukseen sisältyvät sosiaaliturvamaksujen muutokset vähentävät valtion ja kuntien tuloja nettona jopa 1,3 miljardia. Kun tämän päälle lasketaan hallituksen tuloverokevennykset, nousee kilpailukykysopimuksen hinta julkiselle taloudelle melkein kahteen miljardiin. Lisäksi työnantajamaksuja siirrettiin työntekijöille ja lomarahoja leikattiin 30 prosentilla sekä työaikaa pidennettiin. Hallitus on uskotellut, että kilpailukykysopimuksen ”dynaamiset vaikutukset” kattavat sen kustannukset. Samaan lopputulokseen Kilpailukylysopimuksen vaikutuksista ovat tulleet myös valtavirtaista taloustiedettä edustavat professorit ja ovat eri mieltä Kikyn mahdollisista pitkäaikaisista positiivisista vaikutuksista. Heidän mielestä Kiky on valtiontaloudelle kallis ja julkisen alan työntekijöille palkanmenetyksinä vielä kalliimpi.
Mitä Kikyllä on siis saatu aikaan? Työajan pidentäminen palkkaa lisäämättä pikemminkin lisää työttömyyttä kuin työllisyyttä, ja palkanalennukset vaikuttavat negatiivisesti kansantalouden kokonaiskysyntään ja sitä kautta kasvuun. Arviointineuvosto laskee sen pienentävän valtion tuloja pitkällä aikavälillä noin 500 miljoonalla eurolla vuodessa.
Onko nyt niin, että Sipilän hallitus tulee käyttämään Kikyn kalleutta perusteena lisäleikkauksiin. Kuka sitä kilpailukykysopimusta halusi? Sipilä ja kumppanit tahtoivat väkisin sen itse. Ammattiyhdistysliike pakotettiin palkanalennuksiin ja työajan pidennyksiin uhkaamalla pakottavalla lainsäädännöllä niitä.
Aikooko hallitus tehdä keväällä kunnallisvaalien jälkeen taas ”Kikyt”? Pakotetaanko ja uhataanko ammattiyhdistysliikettä samalla tavalla kuin vuonna 2015? Sipilä on itse sanonut, että vajeesta neljä miljardia katetaan säästöpäätöksillä ja toiset neljä miljardia rakenteellisilla uudistuksilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella ja kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimisella. Loput kaksi miljardia hallitus aikoo koota kilpailukykyä ja työllisyyttä edistävillä toimilla. Mikäli tähän ei päästä, niin keväällä 2017 hallitus joutuu tekemään lisäsäästöjä ja veronkorotuksia. Jos Kikyn perusteella ennustettuja työllisyysvaikutuksia ei saavuteta, edessä on mitä todennäköisemmin leikkaukset. Arviointineuvosto puhuu 2,4 miljardin laikkauksista valtiontalouteen tai vastaavia veronkorotuksia.
Arviointineuvosto esittää paikallisen sopimisen lisäämistä täydellisenä keinona talouden ja kilpailukyvyn kohentamiseen. Raportti toteaa, että paikallisen sopimisen tavoitteena on huomioida paremmin yrityskohtaiset erot palkanmaksukyvyssä ja mahdollistaa tarvittaessa työvoimakustannusten jousto työllisyyden lisäksi myös palkkatason kautta. Arviointineuvosto muistuttaa, että palkkaneuvottelujärjestelmän tulisi myös estää se, että kansainvälisesti korkeat vähimmäispalkat eivät syrjäyttäisi työmarkkinoilta ryhmiä, joiden työllisyystilanne on jo nyt vaikea. Toisin sanoen Suomen talous tulee kuntoon työtä tekevien palkka-alella ja palkkojen dumppauksella.
Muun muassa ministerit Orpo ja Lintilä ovat varoitelleet lisäleikkauksista, ellei paikallisesta sopimisesta päätetä. Asetelma kuulostaa siltä, että hallitus yrittää taas vyöryttää vastuun omista leikkauspäätöksistään muille. Jos ay-liike ei suostu hallituksen sanelemaan linjaan paikallisesta sopimisesta, syytetään sitä leikkauksista.
Kuten olen ennenkin todennut, nykyinen työehtojärjestelmä mahdollistaa hyvin paikallisen sopimisen. Paikallinen sopiminen ei vain voi tarkoittaa yksipuolista työehtojen heikentämistä.
Esa Kanerva
