7.2.2017
Kansanedustaja ja haastaja Timo Harakka piti oman
esittäytymispuheenvuoronsa aakkosjärjestyksessä ensimmäisenä. Hän aloitti vapaasti muisteltuna
puheen seuraavasti.
Puolueen
puheenjohtaja valitaan tässä kokouksessa, sinä päätät! Onko vanha valinta
riskitön. Tyytyväisyys on riski. Sinä päätät.Tarvitsemme seuraavissa vaaleissa reilusti
yli 100.000 uutta äänestäjää. Riskittömyys on riski. Olkaamme rohkeita,
tarvitsemme ruuhkavuosia elävien äänet. Äärioikeisto nousee. Sosialidemokratia
on turva. Olen saanut peruskoulun, siksi olen tässä. Politiikkaa tehdään
kasvaville sukupolville ja aina parempaa yhteiskuntaa varten SDP:n pitää olla
Suomen tärkein puolue, jolla on tulevaisuuden vaihtoehto. Koko liike luo
linjan. Jäsenten tahto näkyy puheenjohtajan teoissa. Nuoria on innostettava
tulevaisuuspuolueen rakentamiseen. Sitoutuminen tämän puolueen arvoihin ei estä
tulevaisuuden tekoja. Voitamme vaalit yhdistämällä rohkeuden ja
toivon. Suomalaiset toivovat rakentavaa ja rauhantekijäpääministeriä. Täytyy
nähdä kauas, jotta näemme lähelle. Voimme muuttaa maailmaa.
Seuraavaksi istuva
puheenjohtaja piti oman puheenvuoronsa. Hän otti rennosti ja jutusteli seuraavan
muistelman. Kerron tarinan. Kävin Hakaniemen torilla Hurstin leipäjonoissa.
Siellä oli satoja metrejä ihmisiä. Jaossa oli 2000 pussia ruokaa. Tarina oli
aika lohduton. Yli sata ihmistä jäi ilman. Jonossa oli asunnottomia ja
nöyryytettynä ihmisiä. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota rakentaneet ihmiset
ovat itse nyt vailla toivoa. Tarvitaan Sdp:ta, joka auttaa näitä ihmisiä pois
köyhyydestä. Olen AINA HEIKOMMAN PUOLELLA, se on tämän liikkeen ydin.
Kolmantena
aakkosjärjestyksessä esiintyi Tytti Tuppurainen. Hän aloitti, ”maailma on
muuttunut”. Olemmeko työmme tehneet, tänään meitä tarvitaan rauhan, tasa-arvon
ja oikeudenmukaisuuden puolustamiseksi. Äärioikeisto vahvistuu ja rajoja
vaaditaan kiinni. Ihmisyyden ääni uhkaa hukkua. Sääntöihin ja sopimuksiin
perustuva maailmankauppa muuttuu protektionismiksi. Pääministerin tärkeä tehtävä
on johtaa Eurooppapolitiikaa. Maahan on syntynyt uusi hiljainen enemmistö.
Maksavat veronsa ja koettavat selviytyä arjesta. Ovat huolissaan, saavatko terveydenhuoltoa.
Huomisen eteen on puolueella työtä. Hiljaisen enemmistön eteen on tehtävä
töitä. Populistien kanssa emme voi tehdä huutokauppaa. Politiikka tehdään
tosiasioihin perustuen. Kehityksessä voi olla hitaan kasvun aika, joka on
sanottava rehellisesti. Huolehdimme, että pienelläkin palkalla tulee toimeen.
SDP on feministinen puolue. Sdp on valittu huolehtimaan pienten ihmisten
asioista. Huolehdimme sosiaaliturvasta ja työttömyysongelman. Olen ollut 20
vuotta puolueen toiminnassa. Sosialidemokratia on vastaus aikamme haasteisiin.
Puolueen historiallinen tehtävä on suurempi kuin yhden ihmisen valinta. Nyt
tarvitaan johtajuutta. Tarvitaan pimeyteen valo.
Valittu
puheenjohtaja Antti Rinne piti kokouksessa myös linjapuheen. Kirjoitan sen
sisällön muistiinpanojeni pohjalta. Suomen tasavallan alku on ollut kova.
Jälleenrakennusaikana johti teollistumisen ja hyvivointivaltiovaltion
luomiseen. Sdp on luonut mahdollisuuksia oman polun löytämiseen. Arvot kestävät
aikaa. Hyvinvointivaltio ei ole valmis, tuleekohan? Sdp suojelee heikkoja. Työ
jakaa ihmiset. Puute synnyttää ongelmia ja hajottaa perheitä. Työ kiinnittää
ihmisen yhteiskuntaan. Työelämään liittyy entistä enemmän epävarmuutta.
Suurelle enemmistöllä työn silppuuntuminen on vastenmielistä, ei oma valinta.
Teknologian kehitystä ei pysäytä mikään. Sitä pitää hallita. Sdp yhdistää
hyödyt ihmisten turvaan ja tulevaisuuteen. Olemme ehkä päässeet kurkistamaan
innovaatioiden maailmaan. Hyvinvointivaltio tarjoaa turvaa murrosta vastaa.
Tarvitsemme vahvaa hyvinvointivaltiota. Tarvitsemme sopimisen kulttuuria.
Tulevaisuuden työmarkkinoille tarvitaan pelisäännöt. Ne takaavat reilun
kohtelun ja suojan esimerkiksi nuorille. Tarvitaan yleissitovia
työehtosopimuksia. Osaamista pitää päivittää ja rakentaa siltaa työstä työhön.
Maailma muuttuu nopeasti. Tarvitsemme työelämään laajan turvaverkot. Pidetään
lakikin mukana. Turvaverkot luovat suojaa työttömyyden ja sairauden varalle.
Julkisen vallan on luotava sosiaali- ja terveyspalvelut. Hiipivä työttömyys
tulee yhteiskuntaan. Leipäpusseilla ei täytetä sosiaaliturvan aukkoja. Käytämme
demarinuorten yleisturvamallia. Sdp on feministinen puolue. Poistamme kaikki
tasa-arvon esteet. Toteutamme perhevapaajärjestelmän uudistuksen ja maksuttoman
subjektiivisen päivähoidon. Pahinta on lasten yksinäisyys. Työn ja perhe-elämän
yhdistämiseen on paneuduttava tosissaan.
Uuden
toimintamallin rakentaminen tehdään yhteistyössä kunnan ja kolmannen sektorin
kanssa. Homeongelma on vakava. Laaditaan korjausrakentamisen ohjelma.
Rahoituspohja rakentuu työllisyydelle. Tarvitaan 200.000 uutta työpaikkaa. Ne syntyvät pienissä- ja keskisuurissa yhtiöissä. Pääkaupunkiseudun kehittäminen on jäänyt poliittisen pelin uhriksi. Tarvitaan metropolialue osaamis- ja kehittämisohjelmaa. Huolestuttaa Lappi ja Pohjoi-Karjala. Kuihtuvat kunnat eivät tarjoa säällisiä elämän olosuhteita. Ne luovat maaperää populismille.
Rahoituspohja rakentuu työllisyydelle. Tarvitaan 200.000 uutta työpaikkaa. Ne syntyvät pienissä- ja keskisuurissa yhtiöissä. Pääkaupunkiseudun kehittäminen on jäänyt poliittisen pelin uhriksi. Tarvitaan metropolialue osaamis- ja kehittämisohjelmaa. Huolestuttaa Lappi ja Pohjoi-Karjala. Kuihtuvat kunnat eivät tarjoa säällisiä elämän olosuhteita. Ne luovat maaperää populismille.
Sitoudumme siihen,
että alueitten vahvuudet otetaan huomioon. Säilytetään koulutuspaikat. Sdp on
kaikkialla Suomessa asuvien puolue. Me takaamme kaikille kansalaisille
säälliset elinolot kaikkialla.
Tarvitaan kasvupanostuksia kasvatukseen, koulutukseen ja digitalisointiin. Tarvitaan tekoälystrategia.
Tarvitaan kasvupanostuksia kasvatukseen, koulutukseen ja digitalisointiin. Tarvitaan tekoälystrategia.
Oikeistovetoinen
Eurooppa harjoittaa toisenlaista politiikkaa Leikataan turvaverkkoja ja
sosiaaliturvaa. Ruotsissa on panostettu 8 miljardia infraan. Kasvupainotteinen strategia
ja finanssipolitiikan keventäminen on paikallaan. Tällä lisäämme kasvua.
Talouspolitiikan suunnan muuttaminen on tehtävä. Leikkauspolitiikka on tiensä
päässä. Tarvitaan kansalaisten Eurooppa. Sdp aloittaa Eu-puheenjohtajakauden
valmistautumisen nyt.
Trumpin päätökset ovat johtaneet maailman viheliäiseen tilanteeseen. Vapaakauppa tarvitsee puolustajansa. Ilmastonmuutos on ollut myös kohteena. Tuhlaileva talous on tiensä päässä.
Trumpin päätökset ovat johtaneet maailman viheliäiseen tilanteeseen. Vapaakauppa tarvitsee puolustajansa. Ilmastonmuutos on ollut myös kohteena. Tuhlaileva talous on tiensä päässä.
Suomen pitää saada
suunsa auki. Suomen pitää ryhtyä aktiiviseksi maailmanpolitiikan toimijaksi.
Venäjä on naapurimaa, jonka kanssa on pidettävä suhteita yllä. Itämeri on
rauhan meremme. Sen puoleista on työskenneltävä ja turvallisuutta lisättävä.
Globaali oikeudenmukaisuus edellyttää, mm. verokilpailun lopettamista ja politiikan avulla köyhyyden poistamista. Puolustakaamme hyvinvointivaltiotamme. Yhdessä onnistumme, pidetään kaikki mukana.
Globaali oikeudenmukaisuus edellyttää, mm. verokilpailun lopettamista ja politiikan avulla köyhyyden poistamista. Puolustakaamme hyvinvointivaltiotamme. Yhdessä onnistumme, pidetään kaikki mukana.
Huomenna kirjoitan referaatit
puoluesihteerikandidaattien ja varapuheenjohtaehdokkaiden puheenvuoroista ja esittäytymisestä.
Esa Kanerva