10.2.2017
Liikenneverkko, kaksoiskansalaisuus, talouden kehitys ja maailman muuttuminen ovat olleet viime päivien aiheita, joista on riittänyt puhetta. Niihin kaikkiin kansa liittää myös pääministeri Juha Sipilän. Eikä tarvitse kuin heittää ilmaan seuraavat aiheet, kilpailukykysopimus, kansalaisten sosiaaliturvan heikennykset, Talvivaaran tai veroparatiisit, niin näiden aiheitten yhteydessä päähän pamahtaa Juha Sipilän nimi. Entäpä pakkolait, Oy Suomi Ab, suora Tv-esiintyminen kansalle ja lestadiolaisuus, kaikki nämä yhdistetään varmasti joko pääministeriin tai hallitukseen. Uskon, että kansan enemmistön mielestä näille ilmiöille ei kannata hurrata tai riemuita. Pannaan Suomi kuntoon, on ollut Juha Sipilän motto, mutta millä keinoin, kysyy tavallinen kansa? Onko oikein että pienipalkkaiset duunarit, eläkeläiset ja lapsiperheet pannaan maksumiehiksi? Vastaavasti omistavaa luokkaa hyysätään veronkevennyksin ja maksuhelpotuksin. Suomi elää nyt pääministeri Sipilän muokkaamassa tasavallassa ja hyvinvointivaltion hautajaisissa. Valitettavaa, mutta kuitenkin totta, vaiikka vietetään itsenäisen kansakunnan 100-vuotisjuhlia.
Sipilän suurimpana mokana pidän sitä, että hän varasti suoraa televisioaikaa puheeseensa kilpailukykysopimuksesta. Tämä esiintyminen on perinteisesti varattu tasavallan päämiehelle kriisiaikoina. Sanoman uskottavuus hämärtyy ja kansan usko tilanteen luotettavuuteen väheni. Ei ole oikein ja poliittisesti korrektia ratkoa tavanomaisia poliittisia pattitilanteita tällä tavalla. Sanomakin sisälsi puolitotuuksia ja ”muunneltua” totuutta. Koska tilanne oli poikkeuksellinen, vaatimus totuuteen olisi ollut ehdoton. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Esimerkiksi väite, että Suomi velkaantuu joka tunti, ei pidä paikkaansa. Eläketurvarahastot, jotka luetaan julkiseen talouteen, ovat tuottaneet joka vuosi. Lisäksi hän maalaili Suomen joutuvan Unionin holhoukseen, mikäli talousluvut eivät parane. Väite on vailla pohjaa. Suomen leikkauksista päättää jatkossakin Eduskunta hallituksen esityksestä. Leikkauksista hän toteaa, että jos emme tee niitä nyt, ne on tehtävä entistä kipeämpinä tulevaisuudessa. Talousteoriat osoittavat kuitenkin vääjäämättä sen totuuden, että kun hallitus leikkaa noin viisi miljardia, niin bkt laskee 10–15 miljardia euroa, jolloin leikkauksista huolimatta (tai juuri niiden takia) velkamäärä vain kasvaa suhteessa bkt:hen. Kuinka voidaan luottaa pääministeriin, joka vääristelee asioita. Luottamuksen rakentaminen vie vuosia, mutta sen voi menettää hetkessä.
Toinen suuri virhe on ollut väittää Talvivaran tilannetta ”ihmeeksi”. Nikkelin hinnan maltillinen nousu ei ihmeeksi kelpaa. Ei ole tapahtunut myöskään sellaista ihmettä, että jokin yksityinen sijoittaja haluaisi sijoittaa rahojaan raskaassa velkalastissa uivaan yhtiöön. Kysymyksessä täytyy olla Keskustan poliittinen manööveri kuntavaalien lähestyessä. Pääministeri tekee Keskustan vaalityötä Pohjois-Suomessa veronmaksajien rahoilla. Hallitus on pumpannut konkurssikypsään yritykseen viimeksi 100 miljoonaa euroa. Taitaa olla maailmankin mittakaavassa suuri vaaliraha. Tulee äänelle hintaa. Paha vika vain on se, että äänet ostavat me suomalaiset veronmaksajat.
Kolmas pääministerin hanke, kilpailukykysopimus, voidaan nostaa tikun nokkaan. Sen on arvioitu heikentävän kansantalouden tasapainoa yli miljardilla eurolla. Siitä huolimatta, että julkisen sektorin työntekijöiltä leikataan lomarahoista 30 prosenttia ja kaikkien palkansaajien osuutta sivukuluista lisätään. Miten tämä voi olla mahdollista? Julkisen sektorin työntekijät maksavat ilmeisesti sopimukseen liittyvät palkanalennukset. Toisin sanoen se on tulonsiirto julkiselta sektorilta muille palkansaajille.
Neljäntenä töppäyksenä voitaneen pitää Sipilän hallituksen skandaalimaisen huonoa lakivalmistelua. Päätetään ja sitten perutaan. Todetaan perustuslain vastaiseksi tai muuten toteuttamiskelvottomaksi. Viimeisin oli ministerin Bernerin sekoilu liikenneväylähankkeessa. Riitaa oli siitä, että oliko lupa ylipäätään tehdä valmistelua vai ei. Julkisuuteen tultiin torvet soiden ja ryminällä. Aiheutettiin jopa markkinahäiriöitä. Sitten jopa hallituskumppanit torpedoivat esityksen ja kapsahdettiin vauhdilla katajaan. Kansalaisille jäi mieliin ainoastaan erikoinen näytelmä, ellei peräti farssi.
Onko Sipilä ”Mielensä pahoittaja”? Tuntuuko hänestä siltä, että politiikka on ollut pettymys. Prosessit eivät ole kulkeneet niin suoraviivaisesti kuin yrityksessä. Politiikassa ei voi laskea työn tuottavuutta viivan alle jäävänä tuloksena, vaan se mitataan vuosien työn vaikuttavuutena. Ehkä Sipilä on tähän hommaan liian kärsimätön eikä uskonnollisen johtajan autoritaariset johtamismallit päde yhteisten asioiden hoidossa. Hän näyttää olevan tilanteessa, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Muutama päivä sitten hän lateli Eduskunnalle potaskaa Suomen talouskehityksestä ja työttömyyden vähenemisestä.
Optimisti voi olla, muttei väärinymmärretty naiivi.
Esa Kanerva
