6.3.2017
Totta se on, Liisa-äitini täyttää 90 vuotta, minun tietojeni mukaan sukumme ensimmäisenä. Toki olemme pitkäikäistä sukua olleet ja kohta vietämme isäni veljen, Veikon samaisia yhdeksänkymppisiä.
Liisa on elänyt elämäänsä 90 vuotta Suomen täyttäessä 100 vuotta. Äidin syntyessä Suomi oli maatalousvaltaisen agraariyhteiskunta. Maanviljelijä oli vaarinikin. Leipä tuli maasta tässä ja nyt. Jokainen voi ymmärtää, että elämä muutaman hehtaarin tilalla seitsenlapsisessa perheessä oli niukkaa, ellei jopa puutteellista ainakin ulkoisilla olosuhteilla mitattuna. Lapset pantiin talon töihin heti, kun kapaloista pääsivät eroon. Toinen räkänokka huolehti toisesta samanlaisesta. Vanhemmat olivat töissä talollisilla.
En tiedä, miten kolmekymmentäluvun poliittiset mullistukset ja Lapuan liike heilauttivat Mouhijärven korvessa asuvaa perheen elämää, tuskin mitenkään. Mutta sille Kujansalon perhekään ei voinut mitään, että maailma heidän ympärillään muuttui. Suomi eli teollistumisen aikaa ja maaseudun väkeä alkoi muuttaa kaupunkeihin. Yhteiskuntaa uudistettiin, oikeistovaara selätettiin ja talous koheni pikkuhiljaa suuren pörssiromahduksen jälkeen. Maitotilin varassa elävälle perheelle osakekurssien romahtaminen ei ollut elämää hetkauttava tapahtuma, tuskin edes tieto siitä oli heidät tavoittanut.
Jotta elämä ei olisi ollut liian helppoa, tarvittiin Suomen käymät kaksi sotaa. Vaari lähti myös rintamalle ja takaisin palasi itseensä sulkeutunut ja äreä mies. Matka ei ollut helppo ja elinikäiset vammat jäivät, varsin tuonne pääpuolelle. Pieni maatilkku ei elättänyt isoa katrasta, joten vanhimmasta päästä lapsia oli lähdettävä maailmalle leipää hakemaan. Tampereelle lähdettiin ja töihin äitikin pääsi lakkitehtaaseen. Alta parikymppisenä hän tapasi tulevan puolisonsa ja yhteistä elämää alettiin rakentamaan. Lapsia tuli perä perää kolme, kaikki poikia. Viisikymmenluvun maksettiin sotakorvauksia ja kaikesta oli pulaa. Kansan selkänahasta ne korvaukset maksettiin. Samalla kuitenkin syntyi teollisen Suomen perusta ja tulevan kasvun avaimet.
Kaikilla oli työtä niin paljon kuin jaksoi ja viitsi tehdä. Kanervan perhekin oli saanut sen verta pesämunaa, että uskallettiin lähteä omaa taloa rakentamaan, omakotitalo oli tuolloin ihmisille haaveista suurin. Kuokka iskettiin Irjalassa suomaahan vuonna -59 ja valmista tuli seuraavana vuonna. Koko kuusikymmentäluku oli suurta kasvun ja vaurastumisen aikaa. Pikkuhiljaa alkoivat kauppojen hyllyt täyttyä ja ensimmäinen suuri ihme, Tempon tavaratalo avattiin Tampereella. Opeteltiin syömään kanaa ja vihanneksia. Appelsiinejakin saatiin ainakin jouluna. Ensimmäinen auto hankittiin, merkki oli Zwickau. Mopoauto nykyarvioinnin mukaan se oli. Eteenpäin se meni ja pakkikin oli. Seuraava olikin sitten jo merkiltään Mosse, 407. Käytiin sillä jopa Norjassa asti.
Seitsemänkymmentäluvulla rakennettiin hyvinvointivaltiota ja voitiin hyvin, ainakin sen hetkisen mittapuun mukaan. Tulivat peruskoulut ja terveyskeskukset. Ainostaan -75 alkanut öljykriisi ravisteli tulevaisuudenuskoa. Liisa lähti työelämään, kun lapset olivat varttuneet ja työpaikka löytyi Napparilta. Sitten tapahtui kohtalokas autokolari ja Liisa vammautui sairaseläkeläiseksi. Isä pääsi eläkkeelle palokunnasta nuorena ja rakas omakotitalo myytiin. Liisa ja Terho muuttivat Linnainmaalle eläkepäiviä viettämään.
Kahdeksankymmentäluvulla ja yhdeksänkymmentä-luvun alkuvuosina Liisa ja Terho kiersivät maailmaa ja nauttivat elämästä. Sitten maailmaa alkoi synkistämään isän paheneva muistisairaus. Liisa hoiti miehensä hautaan asti omaishoitajana. Tästä annan hänelle suuren kiitoksen. Olen varma, että näihin kiitoksiin yhtyisi myös isäni, jos eläisi. Suomikin selvisi lamasta ja Lipponen nosti Suomen nousuun.
Kaksituhatta-luku oli vanhenevan avioparin tasaisen harmaata ja tyyntä hoivaelämää. Isää oli hoidettava kaikissa askareissa ja holhottava. Äitini ei juuri purnannut, mutta silmin nähden hänen elämänsä oli raskasta ja uupumus uhkasi.
Isän kuoleman 2008 jälkeen äidillä oli vihdoin aikaa itselleen. Sitten alkoi oma terveys reistailla ja lopulta oltiin pyörätuolissa. Olen iloinen siitä, että asunto löytyi Kuuselasta ja äiti on kertonut viihtyvänsä kavereitten kanssa hyvin. Vielä kun äiti ja Suomi selviäisivät Sipilästä, valtakunnassa kaikki hyvin! Paljon onnea 90-vuotiaalle äidilleni!
Esa Kanerva
