Harjakaiset tuli pidetyksi


                                                                                                                                   9.5.2017

 

Tesoman yhtenäiskoulun harjannostajaiset tuli vietetyksi. Sehän on rakentajien juhla, kun rakennukseen on saatu katto valmiiksi. Iso on urakka. Perehdytetty työmaalle on nelisen sataa työntekijää ja kerralla paikalla on n. 80 työntekijää. Aliurakoitsijoita on kaiken kaikkiaan n. 50 kappaletta. Hintakin on iso, n. 29 miljoonaa euroa. Rakennuskompleksi on suuri ja sinne mahtuu 1000 oppilasta ja päiväkodin väki.

 

Pitäisi varmaan laajemminkin miettiä kouluverkkoa. Vanhoja kouluja alkaa ”homehtumaan” ja perusparannukset tulevat kalliiksi. Aivan pienet, 1-3 luokkalaiset kuuluvat lähikouluun, mutta jo vähän isommat saattaisivat kulkea vähän pitemmällekin. Jos kouluverkkoa katsottaisiin tältä näkökantilta, voisi uusia, hyviä ratkaisuja syntyä. Yhtenäiskoulut olisi sijoitettava hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Olisiko Tesoman kaltainen ratkaisu mahdollinen muuallakin?

 

Tänään pormestariohjelmatyöryhmäni kypsyttelee ajatuksiaan ja kokoontuu huomenna aamulla. Listalla on varmaan kaupungin potentiaalin ja resurssien mietintää sekä kaupunkikehitystä.

 

Sain ryhmältä ensimmäisen toimeksiannon tehdä uudessa valtuustossa valtuustokyselyn. Aiheena on Kaupinojan vedenottamon viivästyminen ja kustannusten jyrkkä nousu.

 

Terveisin Esa Kanerva