8.5.2017
Lauri Lylyn pormestariohjelmaan liittyvä työllisyys- ja elinvoimatyöryhmä istui aamupäivän miettimässä aihetta. Ideoita ja näkemyksiä syntyi kosolti. Aika oikeastaan loppui kesken ja keskiviikkona jatketaan.
Nyt olen lähdössä Tesoman yhtenäiskoulun harjannostajaisiin Tilakeskuksen johtokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa eli edustan osaltani rakennuttajaa.
Tesoman yläkoulun ja Tesomajärven alakoulun toiminnat yhdistetään perustamalla yhtenäiskoulu Tesoman koulun laajalle tontille. Tesoman koulua laajennetaan rakentamalla uudisrakennus ja kouluun tehdään perusparannus muutoksen yhteydessä. Lisäksi koulun läheisyyteen rakennetaan päiväkoti. Tällä hetkellä koulun tontilla on kaksi rakennusta, joista toinen on rakennettu vuonna 1972 ja toinen vuonna 1983.
Tesoman yläkoulun lisäksi Tesomajärven alakoulu on tullut perusparannusikään. Erilliset ala- ja yläkoulu lähekkäin eivät enää ole tarkoituksenmukaisia alueella, jonka väkiluku on kasvamassa, minkä vuoksi koulujen toiminta yhdistetään. Tesomajärven koulu muuttaa Tesoman koululle perusparannus- ja laajennushankkeen valmistuttua. Oppilasmäärä kasvaa noin 1000 oppilaan suuruiseksi.
Lisäksi uuden koulun yhteyteen on tulossa nuorisotilat.Yhtenäiskoulun laajennushankkeeseen yhdistetään uuden päiväkodin rakentaminen. Vanha Tesoman päiväkoti on jo perusparannusiässä, ja perusparannuksen sijaan päiväkoti korvataan uudisrakennuksella. Tulevassa päiväkodissa on 140 hoitopaikkaa mukaan lukien Montessori-ryhmän.
Tänään siis juhlitaan rakennuksen harjannostajaisia. Haluan toivottaa oppilaille hyviä oppimistuloksia ja hyvää yleissivistystä, laajoja valmiuksia elämään ja työhön sekä turvallista viihtyisää oppimisympäristöä.
Esa Kanerva