Valmistelu jatkuu


                                                                                                                                  

                                                                                                                                   11.5.2017

Eilen pääsopijajärjestöt olivat kultavana talous- ja toiminnan uudistamistyöryhmässä. Kerroimme omat näkemyksemme henkilöstöpolitiikan kehittämisestä ja ongelmista. Saa nähdä, missä määrin ryhmä ottaa näkemyksemme huomioon. Ryhmä jäi kuulemisen jälkeen pohtimaan asioita.

Tämä aamupäivä on istuttu työllisyys- ja elinvoimaryhmässä. Alustava raakaversio on saatu aikaan ja sen ruotimista ja muokkaamista jatketaan huomenna klo 8. Kokous jatkunee pitkälle iltapäivään ja voi olla, että myös lauantaina jatketaan. Kaikki ovat toistaiseksi mukana.

Illalla demareitten eri ryhmien jäsenet vetävät asioita yhteen ja katsotaan, missä mennään. Osittainhan näitten ryhmien työ menee päällekkäin ja lomittain. Pääasia on, että saadaan toimiva ohjelma, jossa on hyvin meidän näkemystä mukana tulevien neljän vuoden toimintaohjeeksi.

 Esa Kanerva