9.8.2017
Kepulainen omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä pauhaa suu vaahdossa TV-uutisissa, että Finnairin toimitusjohtaja Vauramon lisäeläke on valtion omistajaohjauksen vastainen ja kohtuuton. Miksi valtion omistajaohjaus aina ontuu ja virkamiehet tekevät mitä lystää. Kun toimittaja kysyy, mitäs nyt tehdään, Lintilä vastaa, ettei mitään. Kahden välistä sopimusta ei voi yksipuoleisesti irtisanoa.
Haastattelijan tivatessa, etteikö todellakaan voida tehdä mitään onnettoman päätöksen suhteen, elinkeinoministeri pyörittelee asiaan palattavan viimeistään yhtiökokouksessa. Lintilä kertoo olevansa pettynyt ja vihainen. Siitä pitäisi jokaisen ymmärtää, että päitä tulee putoamaan hallituksessa. Metsäpomolle ja hallituksen pomolle Jouko Karviselle ei herune jatkossa myötätuntoa. Hän vielä painottaen lisää haastattelun lopuksi, ettei edellisellekään omistajaohjauksesta vastanneelle ministerille, nimittäin pääministeri Sipilälle, ollut kerrottu asiasta.
Koko juttuun reagoitiin vasta Hesarin paljastuksen jälkeen. Ministeri Lintilä yllätettiin kysymyksellä lisäeläkkeestä haastattelussa housut kintuissa ja hän heti lonkalta vaati julkisuudessa selvitystä päätöksestä. Nyt hän antaa ymmärtää, että jos hän vain olisi tiennyt, homma olisi hoidettu toisin. Olisikohan? Päätös noudattelee vuodelta 2012 olevaa valtion ohjeistusta, että vain valtion täysin omistamissa yhtiöissä ei lisäeläkkeitä suvaita, moniomisteisissa yhtiöissä yhtiön hallitus päättää asiasta. Sellaisen hallituksen elinikä on tosin lyhyt, joka kyseenalaistaa omistajan tahdon. Mutta silkkaa jeesustelua ja tekopyhyttä koko Lintilän jämäkkyys.
Orpo kuvittelee olevansa vitsikäs kertoessaan, että on olemassa jakovaara, ei jakovaraa. Kukahan valtionvarainministeri olisi myöntänyt, että nyt kansantalous kasvaa ja olisi mahdollista lisätä julkista taloutta. Ei kukaan! Orpo suostuu sanomaan, ettei Finnairin ratkaisu ”hyvältä näytä” eikä pidä siitä. Ja sanoo heti jatkoksi, että toivoo palkansaajilta malttia ja malttia koko yhteiskunnassa. Mitä tekopyhyyttä! Kohdistaisi sanansa vain yhteiskunnassa niille, joita mikään kohtuus ja maltti ei koske. Niin kuin tämä tapaus Reijo Karhinen. Kyseinen herra patisteli työmiehiä Kikyyn kertomalla leikkaavansa omaa palkkaansa 5 prosentilla. Ei leikannut. Kun kysyttiin, miksi ei hän kertoi, että Kiky ei toteutunut hänen odotustensa mukaisena. Mitä röyhkeyttä! Kysyttiinkö sairaalan siivoojalta, mitä mieltä hän on Kikystä ja sen toteutumisesta. Ei kysytty, mutta palkkapussii keveni. Olemattomasta palkasta ei kyllä olisi ollut mitään poisotettavaa. Tämä Karhinen ei siis pitänyt lupaustaan säännöllisen kuukausipalkkansa leikkaamisesta. OP:n vuosikertomuksen mukaan hänelle maksettiin viime vuonna säännöllistä rahapalkkaa 754 392 euroa, eli 62 866 euroa kuukautta kohden. Summa on sama kuin kahtena edellisenäkin vuotena. Ja tällaista tekee kuulemma syvästi uskovainen mies.
Koskelan Akseli totesi jotenkin siihen suuntaan, että herrojen etu on aina Suomen etu. Nyt pauhataan joka suunnalta, ettei Suomen liikkelle lähtenyttä taloutta saa pilata liian suurilla palkankorotuksilla. Koskaan kukaan ministeri ei kyseenalaista pörssiyhtiöitten johtajien palkkioita ja bonuksia. He ovat Suomen onni ja talouskasvu on heidän ansiotaan. Miltään taholta ei tule moitteita 8 vuoden heikoista talousluvuista ja muuhun Eurooppaan verraten myöhästuneestä talouskasvusta. Kyllä se on jeesustelua, jos nyt sanotaan palkansaajalle, että Suomen talous ei kestä edes reaaliansioiden laskun kompensoimista. Ja työmarkkinoille tarvittaisiin palkkamaltin lisäksi joustoja. A. Koskela kuvasi sen ajan meinikiä kertomalla torpparien asemasta, ”Aina on lähdettävä töihin kun käsketään tai torpasta pois.”
Samaanko pyritään ja osin on jo päädyttykin. Mitä ne nollatuntisopimukset muuta ovat kuin torppariajan toisintoa. On tekopyhyyttä vaatia malttia tulonjaosta tuloksen tekijöiltä, jos johtajat elävät kuin pellossa.
Esa Kanerva
