Maanantain valtuusto

Maanantaina on valtuuston kokous. Kaksi isoa asiaa on käsiteltävänä. Tampereen kaupungin Tilakeskuksen yhtiöittäminen ja Hatanpään liittäminen osaksi Sairaanhoitopiiriä. Tilakeskuksen yhtiöittämisestä olen jutun jo kirjoittanut. Hatanpään sairaalan sulauttaminen Sairaanhoitopiiriin on tietenkin iso juttu. Sen tiimoilta kyllä minua kiinnostaa, millä ehdoilla fuusio tehdään. Mehän tiedämme kaupungin saneeranneen sairaalaa, muistaakseni viimeksi 25 miljoonalla eurolla kolmannen vaiheen loppuun saattamiseksi. Laitteet ovat viimeisen päälle ja ne on ostettu kalliilla. Tasearvo kiinteistöille on n. 50 miljoonaa euroa. Minkälaisesta pääomavuokrasta ja käyttövuokrasta Sairaanhoitopiirin kanssa on sovittu?

Ei voi mielestäni olla niin, että tamperelaiset veronmaksajat etukäteen maksavat tulevan Sote- ja Maakuntauudistuksen kuluja etukäteen. Tämä operaatio maksaa 3-5 miljoonaa euro pelkästään titeotekniikan osalta. Tietääkseni ympäristökunnat ovat kieltäytyneet maksamasta mm. ict-järjestelmän muutoksen kuluja. Hakemuksia muutoskuluihin on valtiolle on jätetty. Mikä riski siinä, että vain tamperelaiset ovat maksunaisia?

Annetaanko ilmaiseksi kaikki kalliit, tamperelaisilla maksatetut saneeratut tilat, kalusto ja laitteet, sairaanhoitopiirille. On ehdottoman hyvä, että ei jäädä tuleenmakamaan ja eikä tehdä mitään odotellessa Maakuntauudistusta. Kuka vain lystin maksaaa? Lisäksi pitää huomata hallituksen tekemä päivystysuudistus, joka velvoittaa 24-tuntiseen päivystykseen sairaaloissa, joissa tehdään leikkauksia. Sitä Hatanpäällä nykyisellään ei ole. Oikeastaan ei ole muita vaihtoehtoja muutokselle. Hyvä on se, että on sovittu, että Hatanpäästä muodostetaan oma itsenäinen tuotantoalue. Se voi jatkaa samanlaisessa Hatanpään hyvässä "hengessä".

Seutuyhteistyötä kannatan lämpimästi. Sen sijaan minusta on röyhkeätä trumpismia asettaa oman kunnan intressit lyhytnäköisesti kokonaisuutta tärkeimmiksi. Ei se Kangasala pärjää ilman Tamperetta, vaikka sillä komea Kangasala-talo onkin!





Esa Kanerva

Terveyskeskuslääkärin mahdoton tehtävä

                                                                                                                                                                             

                                                                                                                                        25.9.2017

 Terveyskeskuslääkärin mahdoton tehtävä

Työpäivän minuutit kiirehtivät. Olen myöhässä ja suolet purnaavat nälästä. Kaksikymmentä minuuttia on lyhyt aika. Seuraavana asiakkaana on hyvin tuntemani rouva ”Lehikoinen” tai nykyään hän taitaa olla eronnut tai jätetty. Viime kerralla hän haisi pahalle ja vanhalle viinalle. Vaatteet löyhkäsivät tupakalle ja pesemättömyydelle. Voi olla taas pamireseptiä vaille ja vaatii kuntoutukseen. Mihin kuntoutukseen, hän ei osaa selittää. Kuvaamani kohtaaminen on hyvin tyypillinen ja arkinen lääkärin työssä. Oikeastaan tilanne on lääkärin kannalta mahdoton, hän ei voi auttaa kuin hyvin rajallisesti ihmistä työllistymään, raitistumaan ja saamaan otetta elämästään.

Ylilääkäri kieltää liikojen lähetteiden tekemisen, mihinkään. Tai ei hän kiellä, mutta kertoo meetingeissä taloustilanteesta ja kannustaa olemaan huolellinen niitten kirjoittamisessa. Sitten hän syyllistää poliittisen päätöksenteon ja sanoo syyllisten löytyvän sieltä. Kun rahaa ei annata, me toimimme niitten ”resurssien puitteissa”, jotka kaupungin budjetissa meille on annettu.

Sitten huoneeseen vyöryy viisikymppinen, tuhti asiakas. Hän on samassa kunnossa, ulkoisesti epäsiistinä ja kovaäänisenä. Lääkäri ”Janne Karhunen” miettii suurilla kirjaimilla, miten minä ratkaisen tämän oman työongelmani? Asiakkaalla ei ole kiireen kierää ja tarinat soljuvat hänen suustaan täydellisessä sekamelskassa. Erottaa voi sanat työttömyys, Kela, rahattomuus, isännöisijä, paskamaiset naapurit ja Jope. Lääkäri Jannen päässä liikkuu kysymys, minkä lääketieteelisen diagnoosin minä nyt teen? Viisitoistaminuuttinen tapaaminen päättyy ovelle saattamiseen ja reseptiin.

Ruokataon jälkeen saapuu ihminen, jolla on inhottava pomo. Tuo suomalaiskansallinen ryökäle, joka ohjaa ihmisiä työmaalla tekemän perustehtävää. Sitä, mistä työntekijälle maksetaan palkkaa. Ohjaan hänet ottamaan yhteyttä työsuojeluun ja luottamusmieheen. Vastaus ei tyydytä. Vähintään eläkepaperit pitäisi kirjoittaa ja ainakin kaksi viikkoa sairauslomaa. Karhunen miettii, mitä lääketieteellistä ongelmaa on ilkeässä pomossa?

Täysin turhutunut Janne on ihmisiin, jotka kiertävät lääkäriltä toiselle kuulemaan vastausta, jota he eivät halua kuulla. Lihavuuteen ei ole yleensä muuta ratkaisua kuin laihduttaa, tupakan polttoon ei juurikaan voi vaikuttaa muulla kuin tupakoitsijan omalla tahdolla ja aviomiehen uskottomuuteen ei voi vaikuttaa psykiatrisin toimenpitein. Ydinkysymys on se, että ihminen voi auttaa vain itse itseään, tekemällä jotakin omasta puolestaan. Laihtua voi liikkumalla ja sätkän voi jättää syttyttämättä.

Työpäivä on päättynyt. Karhunen hyppää pyöränselkään ja miettii työpäiväänsä. Hän muistaa luennolta, joka käsitteli Maakuntauudistusta erään asian. Tulevissa Maakunnissa tällaiset moniongelmaiset potilaat hoidetaan moniammatillisissa tiimeissä. Tiedetään, miksi pyörää keksitään taas uudestaan!

Esa Kanerva

Suurkiitokset!

                                                                                                                           21.9.2017

Iloinen aamu!

Kiitän kaikkia lukijoitani blogini seuraamisesta. Jälleen meni uusi tuhatluku rikki, 17000 käyntiä tuli täyteen. Kiinnostus kannustaa kirjoittamaan. Haluan kaupunginvaltuutettuna kertoa tekemisistäni ja valtuustouutisista. Otan kantaa asioihin ja kirjoitan taustoista. Lupasin äänestäjilleni pitää yhteyttä ja olla käytettävissä. Lupaus pitää, ottakaa puhelin tai kone käsille ja viestittäkää. Yhteystiedot löydät sivuiltani. Vielä lopuksi, kaunis kiitos! Terveisin Esa Kanerva

Tilakeskuksen yhtiöittäminen etenee

                                                                                                                                  

                                                                                                                     19.9.2017

Ei liene salaisuus, että olen yhtiöittämisprosessin loppuun viemisen kannalla. Asiasta on tullut luntakin tupaan, ei siinä mitään. ” Kyllä te nyt olette menneet porvareiden halpaan. Kyllä työväenaate on halpa tänään”, on suoraa lainausta palautteesta. Olen omalta osaltani valmis tunnustamaan, että minua on höynäytetty, jos tämä jollakin muulla tavalla todistettaisiin kuin lyömällä leimakirveellä otsaan.                                                                 

Perustelen kantani. Edellinen valtuusto oli jo periaatteessa siunannut yhtiöittämisen. Viime valtuusto asetti 14.11.2016 vuoden 2017 talousrvion hyväksymisen yhteydessä Tilakeskus Liikelaitokselle tavoitteen valmistautua toiminnan yhtiöittämiseen. Tilakeskus Liikelaitoksen entisenä puheenjohtajana tiedän, että kaikki kirjanpidolliset ja tuotteistamiseen liittyvät valmistelut ovat olleet käynnissä tuosta päivämäärästä asti. On valmistauduttu siihen, että Tilakeskuksen omaisuus menee kaupungin taseeseen. On tehty Tampereen Tilapalvelut Oy:n liiketoimintasuunnitelma, yhtiöjärjestys ja perustamissopimus. On perustettu kaupungin organisaatioon oma lautakunta, asunto ja kiinteistölautakunta sekä palveluryhmä hoitamaan tiloja, kiinteistöjä ja asumista (Kitia vuoden 2017 alusta). Tilakeskuksen entinen toimitusjohtaja siirtyi 1.12.2016 tähän palveluryhmään kiinteistöpäälliköksi ja Tilakeskukselle valittiin uusi toimitusjohtaja. Hankkeen etenemisen stoppaajille sanoisin, että juna meni jo viime vuoden talousarviokokouksen jälkeen.

Minulle on tärkeää, että henkilöstöstä pidetään hyvää huolta. Pormestari Lyly junaili tai pakotti konserniohjauksen hyväksymään ns. henkilöstön siirtosopimuksen, joita kaupunki ei ole tehnyt aikaisemmin, jossa sovitaan mm. luottamusmiesjärjestelmästä (koulutus, vapautuksen, korvaukset), henkilöstöeduista, palkkauksesta ja eläkevakuuttajasta. Kysymyksessä on tärkeä ennakkopäätös. Lisäksi henkilöstö saa yhtiön hallituksesta paikan. Tämäkin on jotakin ennenkuulumatonta. Yhtiö on kaupungin 100 prosenttisesti omistama ns. inhouse-yhtiö, jolta kaupunki voi ostaa palvelut kilpailuttamatta. Kysymys ei ole siis markkinoilla toimivasta yhtiöstä. Koen, että tässä tilanteessa tarjottu diili on henkilöstön näkökulmasta paras mahdollinen. Ymmärrän, että jokaisella työntekijällä on huoli siitä, että miten minun tässä muutoksessa käy. Parempaankin suuntaan voidaan henkilöstöpolitiikassa mennä esimerkiksi palkitsemisjärjestelmien käytössä ja oman henkilöstön palkkaamisessa.

Katselin Tiken toimintaa läheltä 4,5 vuotta. Liikelaitosmallissa keskushallinto oli osaltaan järkevän henkilöstöpolitiikan este. Tike koulutti insinööristä hyvän isännöitsijän kolmessa vuodessa. Sen jälkeen työntekijä pyysi pientä palkankorotusta, mutta henkilöstöhallinto torppas sen. Kaveri lähti muualle. Tilakeskus jäi nuolemaan näppejään ja osaamista katosi. Organisaationa sillä oli tahtotila palkata omaan taloon varsinkin ydinosaajat (mm.valvojat, isännöitsijät, rakennuttajat). Uusien vakanssien perustamislupia ei saatu, piti ostaa ulkopuolelta. Kun oman organisaation henkilöstökulut ovat n. 10 miljoonaa euroa, ulkopuolelta ostettiin n. 20 miljoonalla. Tämä suhde on väärä. Omien osaajien osuutta on tulevaisuudessa kasvatettava huomattavasti. Myös omat huoltomiehet ja huoltomiesjärjestelmä olisi tärkeää. Muut ammattilaiset (mm. maalarit, metalliverstas, timpurit) on pidettävä omissa käsissä.

Aika taas näyttää, mitä hyötyä osakeyhtiöstä saavat veromaksajat. Liikelaitoksessa voidaan tuottaa konsernin tarpeisiin palveluita, jotka liiketaloudellisesti eivät ole aina järkeviä. On turhaa byrokratiaa ja raportointia. Puolueen elinkeinopoliittisessa ohjelmassa todetaan, että ”yhtiöittäminen in-house-yhtiöksi on joissakin tapauksissa perusteltua ja toimintatapana se muistuttaa paljon liikelaitoksen toimintatapaa. Kyse on valinnasta kahden toimintatavan välillä. Käytännössä kunnan ollessa ainoa omistaja, on varsin kiinteä omistajaohjaus mahdollista.” En näkisi tässä mitään mullistavaa ”demokratiavajetta” syntyvän kuntalaisen kannalta, jos omistajaohjaus on tehtäviensä tasalla. Toiminta voi kuitenkin sujuvoitua ja parempaa tulostakin syntyä hyvänä palveluorganisaationa.

Esa Kanerva

Suuri amerkkalainen huijaus

                                                                                                                                  

                                                                                                                       15.9.2017

Minua on pyydetty julkaisemaan aikaisempi juttuni amerkkalaisten rahoitusmarkkinoitten romahtamisesta vuonna 2007 uudestaan. Tässä se nyt on!


”Meidän suomalaistenkin on hyvä tietää, että maksamme amerikkalaisen rahoitusmarkkinoiden ja asuntokuplan puhkeamisen laskua edelleen. Tässä bluffissa katosi satoja ja ellei tuhansia miljardeja dollareita ja euroja pörssihuijareitten taskuun. Syöksy lähti liikkeelle monesta eri syystä. Ei pelkästään siitä syystä, että asuntolainoja myönnettiin alun alkujaankin maksukyvyttömille ihmisille ns. suprime-lainoina. Yhdysvaltion keskuspankki FED laski korot ennätyksellisen alas pitkäksi aikaa. Pankkisektoria valvottiin huonosti ja säätelyä ei ollut. Luottoluokittajat olivat ostettavissa ja nämä huijarit olivat keskeisessä asemassa huijausten onnistumisessa.                                                         

Pankeille jäi paljon pienen koron rahaa käsiin, jota se alkoi tarjota käytännössä kaikille halukkaille, myös niille, joilla ei ollut työpaikkaa, omaisuutta tai vakituisia tuloja. Asuntolainaa annettiin myös vähävaraisille, joilla ei ollut edes 10 prosenttia asunnon hinnasta.Tämä helpon rahan kiihdyttämä asuntojen kysynnän kasvu nosti asuntojen hinnat ylös, ja käynnisti spekulatiivisen kaupan, joka nosti hintoja entisestään, ja viimein kiinteistökuplan, joka aiheutti vuoden 2007 alusta lähtien laajan luottokriisin.

Spekulantit olivat oivaltaneet tilaisuutensa tulleen hyvissä ajoin. Amerikkalainen elämäntapa lisäsi löylyä kiukaalle. Koska asuntojen arvot näennäisesti nousivat koko ajan, sitä vastaan sai uutta kulutusluottoa. Varsinaista huijausta oli ”alta priiman” asuntoluottojen paketoiminen johdannaisiksi, paketeiksi. Pankit siirsivät omaa luottoriskiään investoinipankeille, jotka tämän tuotteistamisen tekivät. Nitten arvo saattoi olla monikymmenkertainen niiden todelliseen arvoon nähden. Koska luottoluokittajatkin olivat juonessa mukana, kelpasivat johdannaiset eläkesäätiöille ja pienen riskin rahastoillekin.

Paketissa oli osa maksuohjelman mukaisesti hoidettuja luottoja, osa suuririskisiä velkoja ja loppuosa arvottomia papereita. Mitä paremmin johdannaiskauppa kävi, sitä ahneemmiksi rahastojohtajat tulivat. Ja sitä kevyempää tavaraa paketissa oli. Kauppaa johdannaisilla käytiin globaalisti ja mm. Deutschebank oli iso peluri. Samoin islantilaiset ja irlantilaiset pankit. Kaiken kukkuraksi suuren riskin rahastot möivät vielä näille johdannaisille vakuutuksia tappiotten varalle.

Todellista kasinopeliä oli ”shorttaus” eli lyhyeksi myynti, jos peluri lyö vetoa siitä, nouseeko johdnnaisen kurssi vai ei. Myyja lainaa tai vuokraa arvopaperit välittäjältä. Asuntokauppajohdannaisten kauppa ryöstöytyi käsistä ja niiden myynnin arvo ylitti jo 2007 Yhdysvaltain valtionvelkakirjojen kaupuan, 4500 miljardia dollaria.

Sitten kaikki romahti. Suuria investoinitpankkeja joutui rahoituskriisiin, osa meni konkursiin, fuusioiduttiin ja tehtiin pelastuspaketteja. Niin kuin aina, pelin maksoi tavallinen kansa verovaroilla ja kärsimyksillään niin Amerikassa kuin Euroopassa. Syyllisiksi löytyi joitakin pankijohtajia. Muutamat olivat kaiken muun rinnalla pelanneet omia peljään ja syyllistyneet rikoksiin lainopillisessakin mielessä. Kansa maksoi kadonneet miljardit suurella työttömyydellä, monet menettivät säästönsä ja eläkerahastojen konkursseissa eläkkeensä. Maailmantalous ajautui syvään lamaan ja ongelmiin.

Yksi pirteä poikkeus oli Islanti, joka päästi omat pankkinsa konkurssiin ja on toipunut kohtalaisesti finanssikriisistä. Suomalaisetkin maksavat Amerikan finanssihuijauksen hintaa välillisesti. Suoranaiset sijoitukset olivat vähäisiä eikä niistä haluta kertoa julkisuuteen. Seitsemän laihaa vuotta on takana, työttömyys on korkea ja vienti vetää huonosti. Hallitus leikkaa ja kaikesta tingitään. Tällä tavalla tavallinen suomalainen kansakin vedettiin mukaan amerikkalsten asuntokuplaan ja maksumiehiksi.”

Esa Kanerva

Avioliittoon vihkimisestä tuli työmarkkinakyymys

Kaupallisen radion uutistoimittaja oli tehnyt uutisen professori Elisa Helanderin tutkimuksesta, joka selvitti, tulisiko kirkon luopua vihkioikeudesta. Hän esitti asian tavalla, joka oli ”hämmentävä”. Suomen evanelisluterilainen kirkko ei halua luopua vihkioikeudestaan, koska se aiheuttaa pappien laajaa työttömyyttä. Hän kiteytti oman tulkintansa tutkimuksen johtopäätöksistä tähän lauseeseen.

Kirkon tiedotteissa ei tätä seikkaa korostettu. Toimittajan kiteytys pappien työttömyydestä oli kuitattu ilmaisulla ”Vihkioikeudesta luopumisella olisi laajoja yhteiskunnallisia seurauksia”. Viestinnällisesti oli hygienisempää kertoa asia niin, että siviilivihkijöiden määrää olisi lisättävä. Mikkelin piispa Seppo Häkkänen pukee asian sanoiksi näin: ”Kyse on monella tavalla varsin merkittävästä asiasta. Toimitusten loppumisella olisi heti ihan konkreettisia vaikutuksia pappien, kanttoreiden, suntioiden ja muun henkilökunnan työmäärään ja sitä kautta työllisyyteen”. Kirkon tai sen johdossa olevien pappien pelko on ihan aito huoli omasta asemasta ja leivästä.

Kuinka moni vihkipari ajattelee häittensä uskonnollista merkitystä? Kirkkorakennuksen juhlavat tilat ja traditio taitavat olla suurimmat kannustimet. Pappi antaa siunauksensa ja pyytää Jumalan siunausta avioliitolle, koska näin on aina tehty eikä asiaa sen kummemmin mietitä. Toisaalta siviilivihkimisestä on tehty pelkkä juridinen toimitus maistraatin toimistossa. Kummallakin tavalla toimitetulla vihkimisellä on samat oikeusvaikutukset. Olisiko yhteiskunnan kannalta katastrofi, jos kirkko luopuisi lähes monopolistaan suorittaa vihkitoimitus?                                                                                                              

Kirkkoa tulisi ensisijaisesti huolestuttaa maallistuminen ja uskonkappaleiden arvon vähentyminen ihmisten mielissä. Aikaa kuitenkin riittää minusta toisarvoiseen kinaamiseen ja riitaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Eikä tätä tutkimustakaan olisi tehty, jos ei olisi haluttu saada vastauksia juuri tähän homojen vihkikysymykseen. Tämän lisäksi hoksattiin inhottava asia, että tässähän saattaa mennä virka alta ja mukava seremoniamestarin työ.

Vihkimisoikeuskysymys ja homojen vihkimisongelma muuttui työmarkkinaongelmaksi. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, sanoi äitini. Pitäiskö miettiä kirkon ja valtion erottamista toisistaan ihan vakavasti? Nykyisen kirkon juuret ovat niin vahvasti kiinni yhteiskunnan rakenteissa jopa siten, että organisaation tarpeet estävät kirkon uudistumisen. Siitähän tässä vihkimisoikeusongelmassakin on kysymys!

Esa Kanerva

Yhden koon kengät kaikille

                                                                                                                                 1.9.2017

Tätä vaihtoehtoa tarjoaa nykyään suomalainen terveyskeskus. Eihän siinä ole mitään järkeä, että erilaiseen palvelukysyntään vastataan homogeenisella palvelutarjonnalla.
Kaikille ei kannata tarjota kaikkea ja nykyistä tarjontaa voisi kohdentaa erilaisille kohderyhmille. Nopeasti ajatellen on löydettävissä ainakin seitsemän tarpeiltaan erilaista ryhmää.

Neuvolapalveluiden tyyppistä tarjontaa annettaisiin äideille, lapsille, koululaisille, perheille, vanhuksille ja mahdollisesti päihdepulmaisille.

Asiakkaille, joilla on yksi tai useampia kroonisia kansansairauksia voitaisiin tarjota seurantapalveluita, koska he hyötyvät pitkistä potilas-lääkäri-hoitaja-suhteista.

Kiireetöntä hoitoa tarvitsevat potilaat saisivat lääkäriajan ajanvarauksella, mutta odotusaika ei saisi olla yli 10 vuorokautta.

Päivystysajan saisivat heti ihmiset, joilla on äkillisiä pulmia. Tällöin palvelut voitaisiin keskittää isoihin yksiköihin, joilloin skaalaedut pitäisivät yksikkökustannukset kurissa. Kolme-neljä prosenttia kaupungin sote-budjetista on resurssoitu lääkäreiden vastaanottotoimintaan. Kansalaisten nopea lääkärille pääseminen ja tämän asian kuntoonsaattaminen ilman Soteakin ei siis ole valtava panostus edes kansantaloudellisesti, vajaa kaksisataa miljoonaa euroa. Lääkäreitä on hyvin saatavissa virkoihin.

Työterveyshuollossa keskityttäisiin työterveyshuoltohenkilöstön ammattitaidon hyödyntämiseen mm. työperäisten sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn, työpsykologiaan ja ergonomiaan nuhapolin sijaan.

Tavallisen terveyskeskuslääkärin mahdollisuudet auttaa moniongelmaisia kansalaisia ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia ovat rajalliset. Kuudentana kohderyhmänä he tarvitsisivat oman työskentelyotteen ja erilaiset ammattilaiset kohtaamaan avuntarvitsija.

Seitsemännessä moodissa hoidetaan mielenterveyspotilaat.

Edellä esittelemääni professori Martti Kekomäen lanseeraamaa mallia sovelletaan eri puolilla Suomea. Voisi toimia jalostettuna Tampereellakin!

Esa Kanerva, kaupunginvaltuutettu sd