Kaupallisen radion uutistoimittaja oli tehnyt uutisen professori Elisa Helanderin tutkimuksesta, joka selvitti, tulisiko kirkon luopua vihkioikeudesta. Hän esitti asian tavalla, joka oli ”hämmentävä”. Suomen evanelisluterilainen kirkko ei halua luopua vihkioikeudestaan, koska se aiheuttaa pappien laajaa työttömyyttä. Hän kiteytti oman tulkintansa tutkimuksen johtopäätöksistä tähän lauseeseen.
Kirkon tiedotteissa ei tätä seikkaa korostettu. Toimittajan kiteytys pappien työttömyydestä oli kuitattu ilmaisulla ”Vihkioikeudesta luopumisella olisi laajoja yhteiskunnallisia seurauksia”. Viestinnällisesti oli hygienisempää kertoa asia niin, että siviilivihkijöiden määrää olisi lisättävä. Mikkelin piispa Seppo Häkkänen pukee asian sanoiksi näin: ”Kyse on monella tavalla varsin merkittävästä asiasta. Toimitusten loppumisella olisi heti ihan konkreettisia vaikutuksia pappien, kanttoreiden, suntioiden ja muun henkilökunnan työmäärään ja sitä kautta työllisyyteen”. Kirkon tai sen johdossa olevien pappien pelko on ihan aito huoli omasta asemasta ja leivästä.
Kuinka moni vihkipari ajattelee häittensä uskonnollista merkitystä? Kirkkorakennuksen juhlavat tilat ja traditio taitavat olla suurimmat kannustimet. Pappi antaa siunauksensa ja pyytää Jumalan siunausta avioliitolle, koska näin on aina tehty eikä asiaa sen kummemmin mietitä. Toisaalta siviilivihkimisestä on tehty pelkkä juridinen toimitus maistraatin toimistossa. Kummallakin tavalla toimitetulla vihkimisellä on samat oikeusvaikutukset. Olisiko yhteiskunnan kannalta katastrofi, jos kirkko luopuisi lähes monopolistaan suorittaa vihkitoimitus?
Kirkkoa tulisi ensisijaisesti huolestuttaa maallistuminen ja uskonkappaleiden arvon vähentyminen ihmisten mielissä. Aikaa kuitenkin riittää minusta toisarvoiseen kinaamiseen ja riitaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Eikä tätä tutkimustakaan olisi tehty, jos ei olisi haluttu saada vastauksia juuri tähän homojen vihkikysymykseen. Tämän lisäksi hoksattiin inhottava asia, että tässähän saattaa mennä virka alta ja mukava seremoniamestarin työ.
Vihkimisoikeuskysymys ja homojen vihkimisongelma muuttui työmarkkinaongelmaksi. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, sanoi äitini. Pitäiskö miettiä kirkon ja valtion erottamista toisistaan ihan vakavasti? Nykyisen kirkon juuret ovat niin vahvasti kiinni yhteiskunnan rakenteissa jopa siten, että organisaation tarpeet estävät kirkon uudistumisen. Siitähän tässä vihkimisoikeusongelmassakin on kysymys!
Esa Kanerva
