1.9.2017
Tätä vaihtoehtoa tarjoaa nykyään suomalainen terveyskeskus. Eihän siinä ole mitään järkeä, että erilaiseen palvelukysyntään vastataan homogeenisella palvelutarjonnalla.
Kaikille ei kannata tarjota kaikkea ja nykyistä tarjontaa voisi kohdentaa erilaisille kohderyhmille. Nopeasti ajatellen on löydettävissä ainakin seitsemän tarpeiltaan erilaista ryhmää.
Neuvolapalveluiden tyyppistä tarjontaa annettaisiin äideille, lapsille, koululaisille, perheille, vanhuksille ja mahdollisesti päihdepulmaisille.
Asiakkaille, joilla on yksi tai useampia kroonisia kansansairauksia voitaisiin tarjota seurantapalveluita, koska he hyötyvät pitkistä potilas-lääkäri-hoitaja-suhteista.
Kiireetöntä hoitoa tarvitsevat potilaat saisivat lääkäriajan ajanvarauksella, mutta odotusaika ei saisi olla yli 10 vuorokautta.
Päivystysajan saisivat heti ihmiset, joilla on äkillisiä pulmia. Tällöin palvelut voitaisiin keskittää isoihin yksiköihin, joilloin skaalaedut pitäisivät yksikkökustannukset kurissa. Kolme-neljä prosenttia kaupungin sote-budjetista on resurssoitu lääkäreiden vastaanottotoimintaan. Kansalaisten nopea lääkärille pääseminen ja tämän asian kuntoonsaattaminen ilman Soteakin ei siis ole valtava panostus edes kansantaloudellisesti, vajaa kaksisataa miljoonaa euroa. Lääkäreitä on hyvin saatavissa virkoihin.
Työterveyshuollossa keskityttäisiin työterveyshuoltohenkilöstön ammattitaidon hyödyntämiseen mm. työperäisten sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn, työpsykologiaan ja ergonomiaan nuhapolin sijaan.
Tavallisen terveyskeskuslääkärin mahdollisuudet auttaa moniongelmaisia kansalaisia ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia ovat rajalliset. Kuudentana kohderyhmänä he tarvitsisivat oman työskentelyotteen ja erilaiset ammattilaiset kohtaamaan avuntarvitsija.
Seitsemännessä moodissa hoidetaan mielenterveyspotilaat.
Edellä esittelemääni professori Martti Kekomäen lanseeraamaa mallia sovelletaan eri puolilla Suomea. Voisi toimia jalostettuna Tampereellakin!
Esa Kanerva, kaupunginvaltuutettu sd
