28.10.2017
Ennustettu digitalisaatio hyökkää päälle. Kaupungin palveluverkkoa möyhennetään digitalisaation ja kehitysohjelmien kautta uskoen sen kaikkivoipaisuuteen ja taloudellisiin hyötyihin.Useat kuntalaiset ovat kuitenkin pudonneet kelkasta. Koska ihminen on ns. säilyttävä olento, rattailta pudonneet kokevat syvää turvattomuuden tunnetta ja elämänhallinnan menetystä. Toisaalta ehkä maailman pitääkin olla juuri tällainen kuin se on, elämän evoluutio menee eteenpäin. Nuorille digitalisaatio on selviö ja jopa innostuksen aihe. Nykyinen tietotekniikka on kuitenkin opettanut systeemin haavoittuvuuden. Ja sen, että vanhat, vaivaiset ja vammaiset jäävät helposti jalkoihin. Ajatellaan, että tietoteknisten taitojen osaaminen on yksilön ongelma, ei yhteiskunnan.
Tietotekniikka vaatii tiettyjä motorisia ja henkisiä valmiuksia. Kaupungissamme elää kymmeniä tuhansia kuntalaisia, joilla on näillä alueilla siinä määrin rajoitteita, että he ovat digitaalisuuden ulkopuolella.
Verkkoyhteiskunnan kehityksessä mukana pysyminen edellyttää kalliiden laitteistojen hankintaa. Tämä sulkee tietotekniset palvelut ns. köyhien kansalaisten ulottumattomiin.Karkeasti arvioiden köyhyysrajan alapuolella elää n. 10 prosenttia tamperelaisista eli pitkälti yi 20 000 asukasta. Vain harvalla heistä on varaa tietokoneisiin ja internet-yhteyksiin.
Suomessa on pelkästään n. 70 000 syrjäytynyttä nuorta. Aikuisista kuntalaisista on vaikea saada arviota. Kyllä heistä joku tuhat nuorta osuu Tampereellekin. Huumenuorta tai asunnotonta eivät digitaaliset palelut koske tai kiinnosta. Heille tulisi kuitenkin tarjota mahdollisuus kaupungin palveluihin ja turvaverkkoon.
Aivan oma lukunsa ovat iäkkäät tamperelaiset, ns. A4-kansa. Jokunen heistä jaksaa protestoida ja tehdä muutosvastarintaa. Heistä on epämiellyttävää nykyinen pankkiasioitten hoito, matkalippujen osto tai saada jopa joitakin kunnallisia palveluita. Kuten vaatimus tehdä mieluiten ajanvaraus lääkäriin sähköisesti tai varata kirja kirjastosta. Puhumattakaan digitaalisista terveyspalveluista, jotka aiheuttavat ahdistusta ja kammoa. Tamperelaisista n. 10 prosenttia on täyttänyt 75 vuotta eli 24 000 aukasta. Melkoinen joukko sodan ajan sukupolvea. He tarvitsevat edelleen omat räätälöidyt perinteiset palvelut.
Työttömät ovat olleet ”käsi päässä”, koska työvoimapalvelut on pitkälti digitalisoitu. Työttömyys tarkoittaa usein myös alhaista tulotasoa ja vaikeutta hankkia tarvittavia laitteita sähköiseen asiointiin. Ns. työllisyyskokeilu Tampereella vie onneksi asioita oikeaan suuntaan eli henkilökohtaiseen palveluun.
On meillä yhteiskunnassa myös niitä periaatteellisesti teknologiavieraantuneita tai muuten voimattomuutta kokevia ihmisiä, joita verkkoasiointi ei kiinnosta. Jotenkin heidätkin olisi saavutettava.
Erilaisia vähemmistöjä on kaupunkimme pullollaan. Täällä puhutaan kymmeniä eri kieliä ja asukkaita on eri kulttuuritaustoista saman verran. Miten heitä palvellaan, jos kotimaassa ei ole ollut edes sähköä!
Esa Kanerva
