Tyhjyyden markkinat yrittävät vallata aivomme


                                                                                                                                  

                                                                                                                     30.12.2017

Julkisuus, radio ja lehdistö ovat pitäneet 1920-luvulta lähtien huolen siitä, että ihmisiä manipuloidaan ja mielipiteitä muokataan viestinnällä halutunlaiseksi. Media, niinkuin tänään sanotaan, on valinnut presidenttejä, käynyt sotaa ja lopettanut sotia. Kaikenlaisia virastoja ja byroita on perustettu vahtimaan ja suitsimaan sen valtaa. Huonosti on käynyt. Median valta on vain kasvanut ja yhtäkään päämiestä ei enää valita ilman sen osallistumista valintaan.

Neljännen valtiomahdin valta on tosiasia, mutta enemmän minua huolestuttaa nykyinen kansan kuohitseminen viestinnän laadulla. Ihmiset voidaan rauhoittaa välipitämättömiksi ja kesyiksi eikä heistä ole markkinavoimien tai valtaeliitin kurinpitäjiksi. Nykyviestinnässä vallitsevat myös tyhjyyden markkinat. Vallan käytön kannalta vähämerkitykselliset kansanedustajan kännissä törttyilyt päätyvät otsikoihin. Toisaalta esimerkiksi ryösteleville markkinavoimille annetaan työrauha. Kansan aivot täytetään viidakon neitosilla ja napakympeillä. Merkittävien yhteiskunnallisten vääryyksien julkituloa ei hallituksen tarvitse edes pelätä. Veroja saa kiertää ja tasa-arvoa polkea.

Arkhimedeen laki pätee aivoissammekin.Tietty määrä viestinnällistä roskaa täyttää saman määrän asiaa aivoissamme. Faktojen tiedostamiselle ei jää tilaa. Vasta muutama vuosi sitten on tajuttu, että tulevia sotia ei käydä sotavoimilla, vaan biteillä. Kenellä on pääsy kansalaisten aivojen hallintaan, se voittaa taistelun. Ihmisillä on tänään vapaa-aikaa runsaasti koneiden ansiosta ja jatkossa vielä enemmän teknologian kehittyessä. Henkinen ja taloudellinen toimintakin tapahtuu valtaosin viestimien välityksellä Minikompuutteri, kännykkä, on olennainen osa ihmistä ja hänen laajentunutta elinpiiriä.

Aivojen tyhjää muistitilaa voidaan käyttää hyödylliseen informaatioon tai tyhjänpäiväiseen aivotäytteeseen. On iso yhteiskunnallinenkin kysymys, miten aivojamme ladataan.

Kaupalliset radiokanavat on hyvä esimerkki siitä, että laajalla roskaviihteen tarjonnalla voidaan vallata ihmisten mielet, markkinaosuuksia ja tuottoa. Tarjottu ohjelma tehdään helposti vastaanotettavaksi viihteeksi eikä suuria maailman murheita tarvitse miettiä. Interaktiivinen kuulijoitten kosiskeleminen ja joutavanpäiväinen jutustelu riittää sisällöksi.

Myös television useat kanavat luovat keinotekoista muovitodellisuutta. Sellaista maailmaa, jossa niin sanottujen tavallisten ihmisten kuvitellaan elävän. Harvoin on tavallisella ihmisellä tähän valhetodellisuuteen taloudellisiakaan mahdollisuuksia. Ihminen korjaa asian haaveilla ja mielikuvituksen voimalla. 

Roskaviihteen lomassa tarjoiltu mainosfilmien ilosanoma täyttää aivojemme tyhjää kapasiteettia, jolle olisi muutakin käyttöä.                                                                

Laatulehdistölle ja informatiiviselle ohjelmatuotannolle on edelleen tarvetta ja tilausta!

Esa Kanerva

Kaupunginvaltuutettu (sd)



Allekirjoita kansalaisaloite

Hyvät lukijani!

Alla on työministeri Jari Lindströmin työttömyysturvauudistuksen kumoamista vaativa kansalaisadressi. Toivoisin sinun allekirjoittavan sen. Uudistus on työttömän oikeuksia polkeva näennäisuudistus.



Toivotan menestyksekästä uutta vuotta ja toivon yhteistyömme tekstieni parissa jatkuvan. Nyt on kirjattu 19.000 käyntiä sivuillani, kiitos siitä! Terveisin Esa Kanerva


"Kumotaan HE 124/2017 vp

20.12.2017

Aloitteen vireillepano
Kannatusilmoitusten keräys
Kannatusilmoitusten tarkastus
Lähetys eduskuntaan
Aloitteen vireillepano
Kannatusilmoitusten keräys
Kannatusilmoitusten tarkastus
Lähetys eduskuntaan


68 264 kannatusilmoitusta

Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 68 264 kokonaiskertymäpäivätasolla

20.6.201820.5.201820.4.201820.3.201820.2.201820.1.201820.12.201770 00056 00042 00028 00014 0000Created with Raphaël 2.1.2020.12.2017
Kuvaajassa näytetään vain Kansalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.


Kannattaminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Tunnistautumisen jälkeen voit kannattaa myös muita aloitteita. Nimesi ei tule näkyviin Kansalaisaloite.fi:ssä.
Lue lisää tunnistautumisesta, yksityisyydensuojasta ja julkisuudesta.Kannata aloitetta
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tunnistautua sähköisesti, voit tehdä kannatusilmoituksen tulostettavalla
esitäytetyllä lomakkeella. Tilaa sähköpostitiedotteet

Kansalaisaloitteen otsikkoKumotaan HE 124/2017 vp

Aloitteen päiväys20.12.2017

Aloitteen muotoEhdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä

Oikeusministeriön asianumero OM 120/52/2017

Aloitteen sisältö

Täten kansalaiset vaativat, että eduskunnan 19.12.2017 hyväksymä HE 124/2017 vp (Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta) kumotaan välittömästi.

Perustelut

HE 124/2017 vp:n nojalla maksettavaa työttömyysturvaa leikataan aina kun työnhakijan ponnistukset oman työllisyytensä edistämiseksi eivät ole tuottaneet tuloksia.

Työnhakija ei kuitenkaan päätä rekrytointiprosessin tuloksista, vaan työnantaja niistä päättää, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa siitä, että työnantajan rekrytointivalinta ei ole osunut häneen.

Työnhakija ei myöskään päätä siitä, onko omalla kotiseudullaan hänen urasuunnitelmiaan tukevia työllisyyspalveluita edes tarjolla, saatikka siitä, tuleeko hän valituksi hänen hakemiinsa palveluihin, vaan TE-toimisto päättää molemmista, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa siitä, että hän ei ole saanut TE-toimistoltaan hänen tarvitsemiaan palveluita.

Samoin muissakin työllisyysasioissa; päätös tuloksista ei juurikaan ole työnhakijan käsissä.

Eduskunnan 19.12.2017 hyväksymä HE 124/2017 vp on laki joka rankaisee kansalaista asioista jotka eivät ole hänen päätettävissään. Sellainen laki on absurdia, minkä takia se ei ole täytäntöönpanokelpoinen, joten HE 124/2017 vp:n tulee kumota välittömästi.

Aloitteen taloudellinen tukiEi ole

Kannatusilmoitusten keräystavat
Kansalaisaloite.fi


Vastuuhenkilöt

Vireillepanijat


Martin-Éric Racine Helsinki



Edustajat


Martin-Éric Racine Helsinki
martin-eric.racine@nulliki.fi
+358407262737



Varaedustajat


Mika Antero Luoma Pori
Mika_79@nullluukku.com




Kannattaminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Tunnistautumisen jälkeen voit kannattaa myös muita aloitteita. Nimesi ei tule näkyviin Kansalaisaloite.fi:ssä.
Lue lisää tunnistautumisesta, yksityisyydensuojasta ja julkisuudesta.

Avautuu uuteen ikkunaanKannata aloitetta
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tunnistautua sähköisesti, voit tehdä kannatusilmoituksen tulostettavalla
esitäytetyllä lomakkeella. Tilaa sähköpostitiedotteet "  




 

Veronkiertoa ja palveluseteleitä


                                                                                                                                  

                                                                                                                        21.12.2017

Seura-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli Mehiläinen-konsernista. Minulla on tuoreessa muistissa Mehiläisen johtajan vuolas selittely ja vakuuttelu Tesoman hyvinvointialianssin syksyllä pidetyssä infotilaisuudessa siitä, että Mehiläinen maksaa kiltisti veronsa Suomeen ja on parantanut tapansa. Tuntuu siltä, että hän puhui muunneltua totuutta. Mehiläinen alkoi laajentua Suomessa 2000-luvun alussa. Ensimmäisenä vallattiin Turku. Monien yritysostojen jälkeen se kasvoi valtakunnalliseksi terveysalan yritykseksi. Vuonna 2006 ulkomaalaiset pääomasijoittajat ostivat Mehiläisen. Tällä hetkellä Mehiläisen juridinen omistus on rakennettu ulkomaisten holding-yhtiöitten kautta, ylimpänä omistusyhtiönä Luxemburgiin rekisteröity Actor SCA. Mehiläisen omistaa ruotsalainen Mehiläinen Holding AB. Mehiläisen omistussuhteet on puliveivattu monen yhtiön kautta lopulta Luxenburgiin. Omistamisesta kannattaa tehdä niin monimutkaista siksi, että voidaan tehdä verosuunnittelua, lue veronkiertoa.

Mehiläinen oli ennen ulkomaisia pääomasijoittajia velaton. Ostajat siirsivät hankkimaansa yhtiöön nettovelkaa n. 300 miljoonaa euroa. Pääomasijoittajien Mehiläisen ostoon ottamaa velkaa maksavat tänä päivänä Mehiläisen asiakkaat ja suomalaiset veronmaksajat. Mm. Tesoman hyvinvoinmtiallianssista saadulla liiketoimintakatteella, joka on n. 10 % liikevaihdosta. Suomessa hallinto-oikeus käsittelee paráikaa Mehiläisen veroriitoja. Kun Mehiläinen joskus myydään, kaupasta saatava luovutusvoitto on Luxemburgissa kevyesti verotettu tai jopa verovapaa.

Satakunnan kansa kirjoittaa, että palveluseteli voi tulla jopa 70 prosenttia kalliimmaksi kuin julkinen hammashoito. Esimerkkinä kerrotaan juurihoidosta, jossa hoidon hinta on 1160 euroa. Siihen saa Porin kaupungissa kaksi 385 euron palveluseteliä. Omavastuu osuudeksi jää 390 euroa. Suurin osa palvelusetelin piirissä olevista hammashoidon palveluista tulee asiakkaalle kallimmaksi kuin kunnallisessa hammashoidossa. Hammashoidon palvelusetelin piirissä 15 palvelupaketista käyttö tulee kallimmaksi 14:ssä. Suuremmillaan hintaero on 70 prosenttia.

Tätäkö on terveydenhoitomme tulevaisuus? Köyhä joutuu ottamaan vastaan halvimman ja suppeamman paketin kuin varakkaampi, jolla on sijoittaa omaa rahaa tarvitsemaansa hoitoon. Käytännössä on jo nykyin huomattu se, että yritykset tarjoavat halvemmalla hoitopakettejaan, jos suostut odottamaan esimerkiksi puoli vuotta tai otat vastaan nopean peruutusajan. Kaikki yritykset eivät edes huoli palveluseteleitä. Palvelusetelipaketteja on eri hintaisia ja eri kohderyhmille. On luksusta ja riisuttua mallia. Kapenevatko kansan terveyserot hallituksen kaavailemalla mallilla, epäilen.

Jo nyt tiedetään, että Sote-uudistus on rahoituksellisesti erittäin vaikea. Suunniteltu nuppiluvun mukainen hinnoittelu ei toimi kuin n. 50.000 asukaan väestöpohjalla. Silloin on riittävä määrä ns. keskimääräisiä asiakkaita ja helppo- sekä vaikeahoitoiset potilaat kumoavat tilastollisesti toistensa vaikutukset. Todellista valinnanvapautta ei ole todellisuudessa mahdollista järjestää. Asiakkaan vapaus on se, että teet valinnan joko yksityisen tai julkisen palveluntuottajan välillä. Pienemmille pikkakunnille ei synny yksityistä bisnestä, koska se vaatii jo tuon edellä mainitun hinnoitteluperiaatteen mukaisesti riittävän asukaspohjan.

Toivon lukijoilleni rauhallista Joulua, joulumieltä ja menestystä tulevalle vuodelle!

Esa Kanerva

Valtuusto kokoustaa tänään




                                                                                                                               18.12.2017

Vuoden viimeisin valtuuston kokoustaminen on tänään. Tärkeitä asioita on listalla kuitenkin paljon. Valtuusto sinetöi Kuntaliiton valtuuskunnan vaalin. Puolueet on asettaneet omat listansa vaalia varten. Korjattua hallintosääntöä esitetään hyväksyttäväksi. Yleisön mielenkiintoa riittää ainakin yhteen kohtaan, nimittäin palkkiosäännön muuttamiseen. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet on päivitetty. Valtuustolle esitellään tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma tuleville neljälle vuodelle. Sitten on esitetty valtuuston hyväksyttäväksi asemakaavat Pulesjärven Itäniemessä, Tesoman Ristimäessä, Nalkalassa ja Isokuusessa. Ennen valtuuston kokousta on kyselytunti, jossa kysellään mm. Tampereen velkarakennetta, ammtillista koulutusta, liikuntapalveluiden tiedottamisesta, kansalaisodan vainajien nimien lisäämisestä Kalevankankaan hautausmaalla ja paperittomien henkilöitten terveydenhuollosta.

Pirkanmaan vaalipiiristä ehdotetaan Kuntaliiton valtuuskuntaan mm. Pekka Järvistä Valkeakoskelta, Hanna Lainetta Kangasalta ja Aila Dundar-Järvistä Tampereelta.

Hallintosäännössä on tehty teknisiä muutoksia. Valtuuston tulee hyväksyä ja päättää esimerkiksi Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen lakkauttamisesta kunnallisena liikelaitoksena. Kaupunginhallituksen tehtäviä on tarkistettu. Kaupunginhallistus vastaa kaupunkistrategian tarkistamisesta vähintään kerran valtuuskauessa.Osaamis- ja elinkeinolautakunnan erityistehtäviä päivitetään. Palkkioasiassa ollaan muuttamassa ns, kolmen tunnin sääntöä. Sääntö rajataan koskemaan vain valtuutettuja. Samoin saman toimielimen samana päivänä pidetyt tilaisuudet katsotaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Eipä minulla tuosta ole muuta sanottavaa, että jos on ollut ongelma, se täytyy ratkaista. Pyrin itse olemaan paikalla ajoissa ja kokouksen loppuun asti.


Sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa tullaan käsittelemään Hallintosääntöön tehtyjen muutosten vuoksi ja henkilöstöorganisaation päivittämiseksi.

Tarkastuslautakunta kertoo tulevien vuosien arviointikohteet yleisellä tasolla. Vuosittaiset tarkatuskohteet päätetään vuosittain ei niistä ilmoiteta sen tarkemmin. Haluaisin, että Tarkastulautakunta ottaisi joka kohdealueella huomioon turvallisuusnäkökulman ja poikkeusolojen vaatimukset tarkastettavalla alueella.

Valtuustossa käsitellään myös Yleiskaavoituksen työohjelma vuosille 2017-2021. Yleiskaava varmistaa osaltaan myös strategin toteuttamista. Mm. hiilineutraaliuden tavoittaminen vuonna 2030 edellyttää sitä, että energiatehokkuus paranee yhdyskuntarakennetta ehyttämällä. Käytetään uusiutuvia energiamuotoja ja suositaan kestäviä liikkumisen ratkaisuja. Vuosittain Tampereelle muuttavat n. 3000 henkilöä tuovat omat vaatimuksensa kaavoitukselle.

Esa Kanerva







Terveiset lomalta!


                                                                                                                                  

                                                                                                                                      15.12.2017

Viime yönä heräsin jo kello kolmelta aikaeron johdosta. Tulimme kotiin eilen illalla lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen. Matka sujui ongelmitta lähes minuutilleen Helsinkiin asti. Sitten Paunun Masin bussi oli yli tunnin myöhässä Pitäjänmäellä tapahtuneen ketjukolarin vuoksi. Odotimme sitä sitten Keimolan portissa. Juhlistimme vaimon tulevia pyöreitä vuosia hieman etukäteen ja kävimme Intian Goalla. Jörn Donneria mukaellen rahan säästäminen matkustamiseen kannattaa aina. Tavaraa ei saa täältä ikuisuuteen mukaansa, mutta muistot ja kokemukset ovat vientitavaraa tuonpuoleiseen. Ihmisellä on ollut kai ikiajoista lähtien jonkinlainen perustarve lähteä seikkailemaan ja nuuskimaan ympäristöään. Matkailussa toimii myös kontrastin laki. Omaa kotiaan ja kotimaataan voi verrata johonkin. Palatessa huomaa, kuinka hyvin meillä asiat ovat. Hyvä havainto on myös se, että kaikkialla muuallakin eletään, mutta eri tavalla kuin me. Eivätkä meidän tavat ja tottumukset välttämättä ole ainoita ja oikeita. Onnellisuutta voi saavuttaa vähemmälläkin touhulla ja hitaammin.

Yhtä kaikki, maailman yhteiset ongelmat ovat todella maailman kaikkien ihmisten ja maitten ongelmia. Väestö kasvaa. Etenkin Intiassa ilman sosiaaliturvaa elävät ihmiset rakentavat oman vanhuutensa turvan lapsien varaan. Mitä enemmän sinulla on etenkin poikalapsia, sitä todennäköisempää on, ettet näe vanhuudessa nälkää tai joudu kerjuulle. Tämä ilmentyy väestön liikakasvuna ja ylikansoituksena. Väkeä on nyt Intiassa n. 1,3 miljardia ja todellista määrää ei tiedä kukaan. Maa ei kykene huolehtimaan tällaisesta väestömäärästä, ruokaa ei ole riittävästi kaikille. Nykyisin maata piinaavat ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat toisaalta kuivuus ja toisaalta liiat sateet. Suurin osa väestöstä asuu maaseudella hyvin karuissa olosuhteissa vailla mitään nykyaikaisia mukavuuksia sähköstä puhumattakaan. Liikakansoitus isoissa kaupungeissa on valtavaa. Kaikille ei riitä edes kattoa tai pressua pään päälle. Siltojen aluset ja slummit ovat miljoonien koti. Tulevaisuudessa uhkaa entistä pahempi ruokapula. Väittävät, että geenimanipuloidut kasvit olisivat ainoa maan pelastus totaaliselta nälänhädältä. Kiina ruokkii jo omaa väestöään tällä tekniikalla.

Karkea ihmisten välinen eriarvoisuus on silmiinpistävää. Eliitti asuu korkeitten muurien takana linnoissaan ja köyhä kansa osin ihan heitteillä. Slummeissa ei ole ihmisoikeuksia eikä lakia. Tai on viidakon tai slummien lait. Kukin pyrkii elämään niin kuin pystyy ja sortaa toista niin kuin osaa. Fyysisen voiman laki pelaa ja naiset sekä lapset kärsivät. Ei mitään infraa, vettä tai likaviemäriä. Rotat ja syöpäläiset ovat ainoita ysräviä, jotka eivät jätä. Kun joku tappaa toisen, suku kostaa, jos pystyy. Riisiä syödään ja se on pääasiallinen ravinnon lähde. Kaikille ei riitä sitäkään ja lapsia kuolee ruuan puutteeseen ja tauteihin.

Turistialueella, kuten Goalla asiat ovat hivenen paremmin. Kerjäläisyyttä on, mutta ihmiset voivat kohtuudella. Pyrkimystä jonkinlaiseen infran rakentamiseen on, mutta pahasti tökkii etenkin jätehuolto. Joka puolella on roskaa ja mädäntyvää jätettä. Lehmät kulkevat kadulla ja etsivät jäteastioista ruokaa, kaatavat niitä ja paskovat paikat. Sähköä tulee milloin tulee ja katkokset ovat jokapäiväisiä. Meikäläisittäin puhdasta vettä ei tule, vaan paljon sitä ostetaan pullotettuna tuotteena, globaalia bisnestä sekin. Jätevesien puhdistamisesta voi vain unelmoida. Meri ottaa vastaan kaikki paskat ja saastuu päivä päivältä. Mahatautia emme saaneet, mutta toki tarkkana täytyy olla. Ruokaa myydään mm. kauppahallissa ja toreilla. Siellä on sanoin kuvaamaton löyhkä ja kärpäsiä. Etenkin kalat sekä äyräiset tuntuvat ja näyttävät ihan mädäntyneiltä jo kalatiskillä.                                   
Raksamiehiä kävi sääliksi. Aamulta kuudelta aloitettiin ja illalla 18 maissa pimeän tultua lopetettiin. Ja sitten rakennustyömaan viereen kyhättyyn pressuleiriin nukkumaan. Yöllä varmaan käy kuhina, kun rotat ja itikat iskevät kiinni. Sitkeitä ja laihan lihaksikkaita miehiä ovat. Naisiakin on työssä apulaisina. He kantavat vatilla päänsä päällä hiekkaa sementin tekijöille. Kura tehdään kyllä jo sähkömylyllä eikä käsin. Muuten rakentamistekniikka on samankaltaista kuin meillä viisikymmetentäluvulla. Vasaralla naputellaan ja elementtejä ei tunneta. Väkeä rakennustyömaalla on kuin vilkkaalla torilla. Työsuojelua ei ole, rakennustelineet rakennetaan bambusta ja turvköysiä ei tunneta. Kun yksi mies putoaa, tulee kaksi tilalle. Tuskin leski saa korvauksia.

Matkailija nauttii alhaisesta hintatasosta. Mielestäni on parasta kehitysapua käyttää siellä runsain määrin palveluita ja maksaa avokätisesti. Hyvä ammatti mies tienaa n. 5 euroa päivässä ja monien on tyytyminen euroon tai kahteen. Riisi maksaa kilon kymmenen senttiä ja hedelmät ovat saman hintaisia. Kympillä elää länsimaisittain herroiksi päivän. Itse vuokraamamme asunto maksoi 15 euroa vuorokausi. Oli oikein ilmastointi makuuhuoneessa. Viidellätoista eurolla voi ottaa taksin käyttöönsä päiväksi ja lähteä vaikka kauemmaksi uimaan. Kuski odottaa ja on tyytyväinen, kun on työtä. 
Ei siellä ihmiset valita. Ovat ystävällisä ja elävät hetkessä. Buddhalainen tai hindulainen uskonto lähtee periaatteesta, ettei kannata murehtia, pahalla mielellä elämä menee hukkaan. Varkaita ei juuri ole eikä kaupassakaan yleensä petetä. Hienoja ja ihailtavia ihmisiä ovat kaikki. Näyttävät tunteensa ja matkailijakin voi tuntea aitoa ystävällisyyttä. Elämän asenteessa meillä olisi paljon opittavaa. Perille pääsee hitaamminkin ja kaikkeen ei tarvita rahaa. Iloita voi vähästäkin ja juuri siinä hetkessä.

Esa Kanerva