27.1.2018
Kirjailija Lasse Lehtinen poikkesi Tampereella ja Werstaalla esitelmöimässä Väinö Tannerista. Mies on hänelle läheinen, hän julkaisi kirjan Tannerista viime vuoden lopulla. Väkeä oli hyvin, lisääkin olisi mahtunut. Alustaja on tunnettu siitä, että hän osaa esittää asiansa kiinnostavasti ja värikkäästi. Niin nytkin. Väinö Tannerin elämäntyön ja henkilön esille kaivaminen kirjaksi Suomen itsenäisyyden historiasta sopi hyvin koko kansakunnan 100-vuotisjuhlavuoteen.
Tannerista tuli sotien jälkeen epähenkilö. Tosiasiallisesti hän ihmisenä ja poliitikkona teki vuosisadan vaihteessa yhdessä mm. Svinhufvudin, Ståhlberin, Mannerheimin, Rytin ja Relanderin kanssa mahdolliseksi Suomen itsenäistymisen työstämällä valtiolliset rakenteet ja johtamalla maamme irti Venäjän tsaarivaltakunnasta. Työ ei ollut helppo varsinkin kun kansa jakaantui ja ajautui sisällissotaan. Ihmisenä Tanner oli poikkeavan suuri persoonallisuus. Itsekurilla ja vaatimalla itseltään enemmän kuin muilta hän kouluttautui kaupallisesti ja lakimieheksi. Saavutus ei ollut köyhistä oloista tulleelta nuorukaiselta vähäinen. Minkäläinen ihminen Tanner oli ja kuinka hän raivasi tiensä nuoren kansakunnan huipulle?
Tanner voi olla kiitollinen kotinsa perinnöstä. Lukutaidoton isä Gustaf nousi rautateillä jarrumieheksi. Äiti Maria oli tullut piikomaan Kuopiosta Helsinkiin. Kasvatus oli tiukkaa ja uskonnollista. Äiti oli harras kristitty. Heidän neljästä lapsestaan jäi eloon kaksi, Väinö ja Laura. Huolimatta köyhyydestä, perhe oli onnekas isän työpaikan ansiosta. Isä Gustaf sai vapaalippuja rautateillä, pystyi matkoilla Suomessa ja jopa Pietarissa avartamaan lasten maailmankuvaa. Nämä kokemukset olivat tärkeitä herätteitä Väinön aikuisuudessa ja osaltaan vaikutti siihen, että Väinöstä tuli maailmankansalainen. Vanhemmat halusivat myös kouluttaa lapsensa. Tosin Väinö joutui hankkimaan lukiossa opiskelurahat itse töitä tehden tsupparina ja myöhemmin rakennuksilla. Se kasvatti fysiikkaa ja mielentahtoa. Lopulta mies pääsi ylioppilaaksi priimuksena.
Tanner hakeutui varhain ulkomaille, Saksaan, Ruotsiin ja Englantiin tutustuen osuustoimintaan ja –liikkeeseen. Hän loi kansainväliset verkostot ja suhteet. Niistä oli myöhemmin verrattomasti hyötyä. Työuran hän teki osuuskauppa Elannon toimitusjohtajana kooten liiketoiminnalla ns. punaisen pääoman, joka hukattiin lopulta 1990-luvulla. Paitsi työuraltaan Tanner oli harvinaisen persoonallinen myös ihmisenä. Hän oli Suomen ensimmäisiä kehonrakentajia ja musikantti. Viinan suhteen hän oli absolutisti koko ikänsä. Tupakasta hän ei päässyt koskaan irti opeteltuaan polton melko myöhään Englannissa. Naimisiin hän meni iällä, kolmikymppisenä ja sai vaimonsa Lindan kanssa kahdeksan lasta. Sinänsä ihme, ettei kukaan heistä kuollut nuorena. Lopulta kaikilla lapsilla oli akateeminen loppututkinto. Kerrotaan Väinön olleen yksiavioinen koko elämänsä ajan.
Poliittinen ura oli huikea. Lasse kertoi Tannerin taktiikkana olleen poliittisella urallaan pyrkiä aina ensiksi sihteeriksi. Kun seuraavaa puheenjohtajaa haettiin, katse osui usein Väinöön. 1900-luvun alkupuolella hänestä tuli ensiksi kansanedustaja ja sitten pääministeri ja moninkertainen ministeri. Yksi ihmeteko oli se, että verisen sisällisodan jälkeen vuonna 1926 hän muodosti sodan hävinneen osapuolen muodostaman vähemmistöhallituksen. Se eli jopa vuoden, mikä siihen aikaan oli ikäharvinaisuus. Yksi erikoislaatuisuus oli kiihkeällä oikeistoradikalismin vuosikymmenellä 1930-luvulla se, että tehtailija Rafael Haarla pyysi häntä Suomen diktaattoriksi Mäntsälän kapinan jälkeen. Myöhemmin nuoruudentuttavuus Paasikiveen vei hänet Moskovan rauhanneuvottelijaksi yhdessä hänen kanssaan. Ne epäonnistuivat ja Suomi joutui Talvisotaan. Jatkosodan lopussa Tanner ei kuulnut ns. rauhanoppositioon. Hän ei kääntänyt takkiaan sodan jälkeisessäkään politiikassa. Häntä houkuteltiin SKDL:ään. Hän kieltäytyi kunniasta.Vankilavuosien jälkeen hän palaa eduskuntaan 1951 vaaleissa ja luopuu polittisista tehtävistään vasta 1962.
Tannerilla todettiin 1936 peräsuolen syöpä. Hänet leikattiin Tukholmassa ja hänelle luvattiin kolme vuotta elinaikaa. Hän eli kuitenkin syöpäpotilaana kolmisenkymmentävuotta. Hän siis kärsi vankilatuomionsa avannepotilaana. Nuorena myös panijana kunnostautuneella miehellä oli rautainen fysiikka ja luja henkinen kunto.
Eihän tässä ollut tarkoitus kirjoittaa elämänkertaa uusiksi. Helpoiten Väinö Tannerin elämään pääseen tutustumaan Lasse Lehtisen kirjan, Väinö Tanner, avulla. Se on lähes 900 sivuinen järkele on kirjoitettu historiantutkijan ammattitaidolla, mutta myös kirjailijan sujuvalla kynällä. Suosittelen!
Esa Kanerva
