16.3.2018
Tällä viikolla oli tv-uutisissa juttu Turun Yliopistollisesta sairaalasta. Siellä kerrottiin ongelmista, mitä seuraa potilaspaikkojen rajallisesta määrästä johtuvasta potilaiden valikoinnista. Joittenkin ihmisten kohdalla ensisijaistaminen merkitsee tehohoidon lopettamista, jotta hoidosta kenties paremmin hyötyvä potilas pääsisi tilalle. Näissä tilanteissa syntyy joskus myös riitoja omaisten kanssa. Toisen elämä on toisen kuolema. Itse asiassa hoidettavien arvottamista on tapahtunut aina. Siitä ei vain ole julkisesti puhuttu. Eräänlaista valikointia on myös lääkärin tai hoitotiimin päätökset, yleensä yhteistyössä omaisten kanssa, ettei potilasta elvytetä. Joskus tehohoidosta kieltäytyminen on ihmisen omassa hoitotestamentissa tai hänen ilmaisema senhetkinen tahto. Tosinaan hoidon keskeyttäminen ihmisen loppuvaiheessa tai toivottomissa tilanteissa on omaisten tahto. Omaisten mielipidettä kuunnellaan tarkasti, jos potilas itse ei asiaa kykene ilmaisemaan. Tuleeko valikointia tapahtumaan tulevaisuudessa yhä enemmän hoidon hinnan kallistuessa, väestön ikääntyessä ja yhteiskunnan rahojen huvetessa?
Eduskunta päättää, kuinka paljon verovaroista ohjataan terveydenhuoltoon ja miten rahavarat jaetaan terveydenhuollon sisällä. Suomessa julkisen vallan on perustuslain mukaan turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kysymys riittävistä terveydenhuollon resursseista ja riittävistä terveydenhuollon palveluista on haastava. Se on olennaisesti poliittinen kysymys, jota ei nykyisellä lainsäädännöllä ole kovin selkeästi määritetty. Päätökset voimavarojen jaosta yhteiskunnan eri lohkoille tehdään valtion ja kuntien budjeteissa. Terveydenhuollon sisäisestä voimavarojen jaosta eri toimintoihin päätetään kuntien, kuntayhtymien ja sairaaloiden tasolla. Valtakunnallisesti päätetään hoitotakuuseen kuuluvista hoidoista. Terveydenhuollon henkilöstö tekee siis priorisointiratkaisuja yksittäisten potilaiden hoidosta. Nämä ratkaisut ovat aina vaikeita ja varsinkin silloin, jos talous sanelee tiukat ehdot. Silloin lääkärin tai hoitotyön etiikka ei paljon paina. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, niin raadollista kuin se on.
Jatkossa aika ratkaisevaa terveyden- ja sosiaalihuollon päätöksentekoa tehdään maakunnissa. Edellyttäen, että maakuntauudistus syntyy ja eduskunnassa saadaan valinnanvapauslaki läpi. Sote- ja maakuntauudistuksessa kaikki suomalaiset ovat tiukan paikan edessä. Jos uudistus on läpimätä jo lähtiessään käyntiin, silloin ei kunnian kukko laula kenellekään. Toisaalta uhkaillaan, että ellei uudistusta tehdä, rahat loppuvat. Ota tässä nyt asioista selvää, kun asiantuntijatkin riitelevät, poliitikoista puhumattakaan. Soten kohtalo nähdään kesäkuussa, jolloin valinnanvapauslaki on eduskuntakäsittelyssä. Jos laki kaatuu, Sipilän mukaan kaatuu hallituskin. Kaikesta voi kuitenkin vetää sen johtopäätöksen, että tehtiin sitä taikka tätä, hoidon saamisen kriteerit tulevat tiukkenemaan tulevaisuudessa. Rahat ehtyvät.
Hoidon saatavuus ei ole nytkään ongelma rikkaille, rahalla saa ja hevosella pääsee. Terveyspalvelumarkkinat puhkeavat kukkaan ja yksityiset terveyspalveluyritykset kiittävät kiristyneistä hoitopriorisoinneista. Nykyisinkin hyvätuloiset käyttävät yksityisiä palveluita. Sote-uudistus antaa heille oikeastaan tulonsiirron järjestelmästä, koska todennäköisesti he jatkavat entisiä käytäntöjään, mutta nyt yhteiskunnan tuella, esimerkiksi käyttäen palveluseteleitä. Meillä on ollut Suomessa periaate, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja heillä on samat oikeudet riippumatta heidän ominaisuuksistaan tai asemastaan yhteiskunnassa? Hyvästit siis tasa-arvoisen ihmisarvon periaatteelle!
Pitää vakavasti harkita ehdokkuutta maakuntavaaleissa. Siellä olisi oltava paikalla, missä tehdään ratkaisuja meidän, minun ja sinun terveyttä sekä hyvinvointia koskien. On pidettävä kynsin hampain kiinni tavallisen ihmisen oikeudesta saada hoitoa niin kuin laissa määrätään. Laki potilaan oikeuksista sanoo yksiselitteisesti:” Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä”.
Esa Kanerva
