14.4.2018
Hallitus tekee maakuntauudistustaikinaa epämääräisistä aineista. Perusraaka-aineet ovat kepulainen maakuntahallinto ja kokoomuslainen valinnanvapaus, lue yksityiset terveyspalvelumarkkinat sosiaali- ja terveysalalle. Suolaksi laitetaan sitten sinisten ja ministeri Mattilan viisauksia, niin kyllä hyvää tulee. Vai tuleeko? Hyvällä onnella hallituskaan ei loputtomiin selviä. Tähän asti hallitus on tehnyt päätöksiä ja miettinyt sitten, mitä tuli sovituksi. Lopuksi on ihmetelty, miksi tuli tehdyksi tyhmiä päätöksiä. Esimerkiksi kilpailukykysopimus on Tampereen kaupungille tappiollinen 7 miljoonaa euroa, koska valtio kuppasi kuvitellut säästöt pois vähentämällä valtionosuuksia ja kaupungin verotulot pienenivät, koska palkat laskivat. Julkisen sektorin työntekijöitä ei hallitus ajatellut lainkaan. Tahtotila oli, että minkä Kaitainen antoi, Juha Sipilä ottaa pois korkojen kera. Nyt on kuitenkin kysymyksessä sen mittaluokan uudistus ja päätös, että Sipilän ja Orpon ei saa antaa maakuntauudistuksen kanssa vetää hatusta jänistä.
Koska todellisia faktoja ei ole, ns. tosiasiat pyörivät tällä hetkellä osin ajatuksina ministeri Saarikon kauniitten kasvojen ja silmien yläpuolella. Alla olevat kommenttini uudistuksesta perustuvat omaan yleiseen elämänkokemukseeni ja työhistoriaani.
Lähdetään liikkeelle aikataulusta. Professorit olivat eilen 5 tuntia kuultavana perustuslakivaliokunnassa. Vain Hiilamo uskaltautui kameroiden eteen. Hänestäkin kannattaisi olla varovainen kiireisestä etenemisestä ja vaati siirtymäaikatauluja. Siinä on vain suuri kepulainen mutta, nimittäin eduskuntavaalit lähestyvät ja toista tilaisuutta Keskustapuolueelle maakuntamallin läpirunttaamiseen ei tule. Minkälaiset ovat keskustalaiset arvot? Meneekö valtapolitiikka kansakunnan edun edelle? Se jää nähtäväksi.
Erääksi suureksi tavoitteeksi maakunta- ja sote-uudistukselle on asetettu palveluketjujen sujuvoittaminen. Osana sitä pitää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimia saumattomasti yhteen. Markkinoistetulla perusterveydenhuollolla on suuri houkutus lähettää asiakkaat muualle ja potilaitten pompottelu vain pahenee. Erikoissairaanhoitoon lähettämiseen on kannuste, koska yksityiselle sote-keskukselle maksetaan keskimääräinen nuppikustannus ja kallis potilas pitää saada muualle hoitoon pois kustannuksia tuottamasta. Sote-keskuksissa on tarkoitus typistää sosiaalipalvelut vain ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Kaikista eniten palvelua tarvitsevat mm. mielenterveys- ja päihdepotilaat, muistisairaat vanhukset ja moniongelmaiset lapsiperheet eivät sote-keskuksista hyödy.
Entisenä pääluottamusmiehenä ajattelisin myös sitä, että minkälainen työvoimapolittinen sotku tulee perusterveydenhuollossa toimivien yksityisten organisaatioiden ja maakunnanliikelaitoksen välillä. Jos olen oikein ymmärtänyt, liikelaitoksessa työskenneltäisiin työsuhteissa ja tehtäisiin palkkatyötä. Markkinayhtiöissä vallitsisi viidakon lait henkilöstöpolitiikassa. Miten yhteen sovitetaan liikelaitos bisnesmäiseen ansaintalogiikkaan perustuvaan perusterveydenhuoltoon?
Merkittävä uudistuksen tavoite on kustannusten hillintä. Olen tamperelaisen peloissani. Uudellamaalla on ryhdytty maksuosuuksista kapinaan. Kaikki isot kasvukeskukset tulevat olemaan maksumiehiä. Hallitus ei ole esittänyt kuin arvioita, mutta on päivänselvää, että paljon Tamperetta pienempiä maakuntia ei kyetä pitämään yllä muuten kuin tasaamalla rahoitusta. Myös Tampere tulee häviämään ja Helsinki vielä enemmän. Tulevan hallinnon järjestämiseen hukattu raha on poissa palvelutuotannosta seuraavan viiden vuoden ajan. Kaikkein ikävintä on se, että suurimmat maksumiehet tässä rytäkässä ovat heikommassa asemassa olevat asiakkaat, työntekijät ja hoidon laatu.
Eiköhän olisi syytä maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa miettiä vielä kerran hetki. Hosumalla tehdään sutta vielä seuraavillekin sukupolville. Viiden vuoden omaan tahtiin tehtävä toteuttaminen ja sen mukaiset valinnaiset siirtymäajat maakunnille voisi olla yksi ratkaisu.
Esa Kanerva
